Itselleni tärkeitä linkkejä

Ensimmäiset kokemukseni yhteiskunnallisesta toiminnasta sain SYK:n teinikunnassa ja Helsingin teiniyhdistyksessä. Kyse ei ollut vain järjestötoiminnasta vaan yhtä paljon kulttuurista, jota harrastin kouluni teatterikerhossa ja HeTeYn ohjelmarenkaassa. Teatteriurani kohokohta oli, kun Tarja-Tuulikki Tarsalan ohjauksessa esitin Jupiteria Molieren Amfitrionissa kanssanäyttelijöinäni mm. Kari Franck ja Pekka Laiho. Näinä seksikabareen ja lapualaisoopperan aikoina teinien teatteriharrastukset olivat varsin yhteiskunnallisia. En kuitenkaan yhdy niihin, joiden mielestä politiikkakin on vain teatteria.


Yhteiskunnallinen suuntautumiseni johti siihen, että olin mm. I-C Björklundin  kanssa perustamassa Helsingin Teinien Yhteiskunnallista Seuraa v. 1963. Ensimmäiset kokemukseni toimittamisesta sain sen julkaisemassa Kääntöpiiri-lehdessä. Otimme tavoitteeksemme Suomen Teiniliiton ravistamisen irti 50-lukulaisesta epäpoliittisuudestaan. Siinä onnistuimme, ja Teiniliitosta tuli 60-luvun lopulla yhteiskunnallisesti aktiivinen koululaisten etujärjestö, jonka varapuheenjohtajana olin 1967 ja 1968. Myöhemmin liitto kaatui ylipolitisoitumiseen, eikä sitä enää ole. Sen työtä jatkaa nykyisin Suomen lukiolaisten liitto.

Ylioppilaaksi olen kirjoittanut v. 1965 Hgin suomalaisesta yhteiskoulusta. Sen jälkeen opiskelin Helsingin yliopistossa valtiotieteen kandidaatiksi v. 1971 ja Helsingin kauppakorkeakoulussa ekonomiksi v. 1974. Jatkoin yliopistossa valtiotieteen lisensiaatiksi v. 1980 ja tohtoriksi v. 1996. Sosiaalipolitiikan väitöskirjani aihe oli Pekka Kuusi - alkoholipoliitikko, sosiaalipoliitikko, ihmiskuntapoliitikko. Nykyisin olen dosentti poliittisen historian laitoksella . Olen myös Suomen historiallisen seuran  tutkijajäsen.

Olen eri aikoina toimittanut em. Kääntöpiirin lisäksi koulu-tv:n  ajankohtaisohjelmaa ja Yleisradion tv-uutisia sekä Vedenjakajalla -sarjaa  60-luvulla ja Ydintä  vuosina 1977-92. Olin myös ensimmäisen kerran ammatillisesti järjestäytynyt, kun toimin silloisen Radio- ja tv-free lancerit ry:n pjna.

Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen olen liittynyt vuonna 1967 silloisen Akateemisen sos.dem. yhdistyksen kautta. Sen jälkeen olen kuulunut Eiran sos.dem. yhdistykseen, ja nykyisin olen jäsenenä Töölön sos.dem. yhdistyksessä. Muista kansalaisjärjestöistä olen jäsenenä mm. Attacissa, Sadankomiteassa, Suomen luonnonsuojeluliitossa ja Paasikivi-Seurassa.