Ilkka Remes: Ruttokellot

 

WSOY, 488s, Juva 2000

Kökkö kotimainen jännäri

Ilkka Remeksen neljäs jännäri on rankattu korkealle myyntitilastoissa ja on saanut myös kohtuullisen arvostelumenestyksen. Tämä johdatti minutkin käyttämään joulupyhinä muutamia tunteja kirjan lukemiseen. Mahdollisuus rentoutumiseen hyvän dekkarin tai jännityskirjan kanssa on nykyisin turhan harvinaista herkkua. Pettymykseni oli siksi sitäkin suurempi: tämäkö on parasta kotimaista antia, mitä suomalaisille on tässä Len Deightonin ja John Le Carrén parhaimmillaan hyvän kirjallisuuden piiriin nostamassa genressa tarjottavana?

Remes on kyllä kohtuullisen taitava ja huolellinen juonenrakentaja eikä tarinan paikoittainen epäuskottavuus - erityisen silmiinpistävää se tämän lukijan kohdalla oli politiikan ja poliittisen päätöksenteon kuvauksen osalta - vielä kirjaa kaataisi, jos kerronta ja henkilökuvaus olisivat riittävän mukaansatempaavia. Edes täydellinen fabulointi ei tee taitavan kirjoittajan kirjasta naurettavaa, kuten jokainen joka on lukenut Carlos Fuentesin Lohikäärmeen vuoden tietää.

Remes ei tunnu oivaltavan ettei mahdollisimman apokalyptisten visioiden maalaaminen korvaa puutteellisia kirjoitustaitoja vaan korostaa niitä. Niinpä kliseemäinen kirjoitustapa ja puusta veistetyt henkilöhahmot tuhoavat sen mitä Ruttokellojen tarinasta olisi parhaimmillaan voinut saada irti.

Kirjan lopusta löytyvät lyhyet puffiesittelyt Remeksen kolmesta aikaisemmasta menestysjännäristä. Yhteinen piirre Remeksen koko tuotannossa näyttää olevan kaiken mahdollisen pahuuden liittyminen Venäjään ja venäläisiin. On surullista ajatella, että tämä saattaisi olla niiden menestyksen salaisuus.

tammikuu 2001