Avaukset 18.4.2012 -

Neuvotteluprosessi New Yorkissa käynnistyi

Neuvottelut kansainvälisen asekaupan säätelyä koskevasta sopimuksesta lähtivät takkuillen liikkeelle YK:ssa. Kaksi päivää käytettiin ensin kiistelyyn siitä, miten palestiinalaisten osallistuminen kokoukseen olisi järjestettävä. Lopulta syntyi kaikille enemmän tai vähemmän pitkin hampain hyväksyttävä kompromissi ja kokous pääsi alkamaan. Palestiinan edustautumiskysymyksellä ei ollut mitään tekemistä itse neuvoteltavan sopimuksen kanssa, mutta äänestykseen päättyessään kiista olisi voinut pahimmassa tapauksessa kaataa koko neuvotteluprosessin. Kokonaan poissuljettu ei ole sekään, että jotkut heittäytyivät kiistaan juuri tässä tarkoituksessa.

Ääänetys, jos sellaiseen olisi päädytty, olisi voinut helposti näyttää ulkopuolisten silmissä UNESCO-äänestyksen uusinnalta jo ennen kuin oli tietoa edes ehdotusten sisällöstä ja vaikka kansainvälisoikeudellinen asetelma oli erilainen. EU olisi ollut jälleen hajalla, kun jotkut jäsenmaat, toisin kuin Suomi, jo ennen keskustelun aloittamista ilmoittivat miten tulevat joka tapauksessa äänestämään. Kun myös pohjoismaat näyttivät olevan vähän eri linjoilla olimme varautuneet siihen, että Suomi olisi yhdessä kuuden muun koko neuvotteluprosessin käynnistäneen aloitteentekijän kanssa pidättäytynyt äänestyksessä, koska halusimme olla vaarantamatta neuvotteluprosessia tärkeästä sopimuksesta. Koska näiden seitsemän maan joukossa oli UNESCO-äänestyksessä kolmella eri tavalla menetelleitä maita olisi tämä antanut uskottavan viestin halustamme korostaa Arms Trade Treatyn tärkeyttä ja ensisijaisuutta.

Tämä tilanne kuitenkin vältettiin, mutta se ei tarkoita sitä että neuvotteluprosessi etenisi nyt ongelmitta. Vahvaa ja kattavaa sopimusta ajavan seitsemän sponsorivaltion joukossa vallitsi kuitenkin luottavainen tunnelma onnistumisen suhteen. Vesittäjiä on varmasti liikkeellä, mutta haluamme luottaa siihen, että laittomasta ja säätelemättömästä asekaupasta eniten kärsivän kehitysmaaryhmän paine sekä Oxfamin, Amnestyn ja lukuisten muiden kansalaisjärjestön aktiivisuus asiassa voittaa vahvaan sopimukseen vielä kohdistuvat epäilyt. Hyvä asia myös on, että menettelytapakysymyksessä hajanainen EU on kuitenkin yhtenäisesti vahvan sopimuksen kannalla.

5.7. 2012

Saadaanko vihdoin asekauppasopimus?

Matkustan tänään New Yorkiin asekauppasopimukseen tähtäävään YK:n konferenssiin, joka alkaa maanantaina korkean tason osuudella.  Riittävätkö konferenssin 19 päivää (ja yötä?) siihen, että saadaan aikaan sopimus, jolla on laaja asekate, vahvat luvituskriteerit, kattavat transaktiot, ja joka vielä on mahdollisimman monien maiden hyväksyttävissä ml. Venäjä, Kiina, Intia, Yhdysvallat?
 
Itse olen ajanut tätä sopimusta siitä asti, kun sitä koskeva päätöslauselma hyväksyttiin  joulukuussa 2006 Suomen ollessa yksi aloitteentekijöistä. Olen pitänyt asiaa esillä kaikissa tapaamisissani, viime aikoina tiivistyvällä tahdilla. Keskustelut ovat osoittaneet, että neuvotteluprosessilla on laaja tuki takanaan. Kiihkeimmin vahvaa sopimusta toivovat mm. ne Afrikan ja Keski-Amerikan maat, joissa laillisestikin hankitut pienaseet kulkeutuvat laittomasti konfliktista toiseen.
 
Sopimuksella tavoitellaan konkreettisia hyötyjä. Ei rahaa, jota asekaupassa jo liikkuu paljon, vaan kontrollia asekauppaan. Kyse on laillisesta asekaupasta, mutta laillisen asekaupan kontrolli väistämättä vähentää laitonta asekauppaa, kun valvonta paranee. Asekaupan väheneminen taas parantaa ihmisoikeustilannetta, kun konfliktien määrä vähenee ja toivottavasti harvemmat ihmiset altistuvat aseellisille konflikteille. Nyt YK:n eli meidän sen jäsenmaina olisi toimittava ja saatava aikaan oikeudellisesti sitova asekauppasopimus ennätysajassa, mutta kuitenkin säilyttäen korkea tavoitetaso. 
 
Tänään voin viettää syntymäpäivääni Suomen liittymisen Ottawan jalkaväkimiinasopimukseen astuessa voimaan. Sekin antaa Suomen toiminnalle asevalvonta- ja aseriisuntakysymyksissä aikaisempaa enemmän uskottavuutta.
 
1.7. 2012
 
Arms Trade Treaty – finally ?
 
I am travelling today to New York where the UN Conference on the proposed Arms Trade Treaty will begin with the high-level segment. Will the 19 days (and nights?) reserved for the conference be enough to get a treaty with a wide scope, strong criteria for licensing and which could be ratified by as many countries as possible including Russia, China, India, United States? 
 
I have been pushing for this treaty ever since the resolution co-sponsored by Finland initiating this process was adopted in December 2006. I have put this issue on the agenda in all my meetings, lately more forcefully. My discussions have shown that there is broad support for this negotiation process. Most eager to see a strong treaty adopted are i.a. those countries in Africa and Central America where even legally purchased small arms are transferred illegally from one conflict to another.
 
We need concrete results from this treaty. Not money – there is enough of it in arms trade, but control in arms trade. The treaty is about legal arms trade but increased control in legal arms trade necessarily reduces illegal arms trade when there is stricter control. Reduction in arms trade promotes human rights when there are fewer conflicts and hopefully fewer people are subject to armed conflicts. Now the UN or us as its Member States must act and deliver a legally binding Arms Trade Treaty in record time still maintaining a high ambition level.
 
I can also celebrate my birthday on July 1st on the day that Finland's accession to the Ottawa convention banning landmines comes into force. It will also give more credibility to Finland's work on Arms Control and Disarmament issues.
 
1.7. 2012

 

Sekoilua Brysselissä

Eurooppalaiset huippukokoukset ovat olleet usein sekavia tilaisuuksia ja mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä enemmän joudutaan jälkikäteen puimaan ja selittämään sitä, mitä oikeastaan on päätetty. Tällä kertaa taidettiin lyödä aikaisemmatkin ennätykset.

Tämän jälkeen on avoimesti pakko varautua siihenkin mahdollisuuteen, että koko europrojekti voi kariutua. Vielä se ei ole väistämätöntä, eikä sitä ole syytä toivoa, sillä siitäkin olisi lyhyellä aikavälillä paljon kielteisiä seurauksia. Euroopan unionin loppu sen ei suinkaan tarvitse olla, vaan mahdollisuus jopa sellaisen paremman ja realistisemman Euroopan rakentamiseen, joka ei toimi samalla tavoin markkinavoimien armoilla ja ehdoilla kuin mitä tähänastinen eurokriisin hoito on paljolti ollut. 

Ainakin on selvää, ettei Suomen tule olla hinnalla millä hyvänsä euroa pelastamassa. Viimeistään nyt pitäisi olla muillekin selvää, ettei kriisiä ratkaista aikaa ostamalla ja markkinavoimia lepyttämällä jatkaen hyvä rahan heittämistä huonon perään. Onneksi Suomen kanta on vaalien jälkeen ollut selvä: ei uusia lainoja ilman vakuuksia, ei EVM:n lainoja ilman ensisijaisuutta, ei velkojen yhteisvastuuta. Jos tämä kuuostaa liian ei-painotteiselta johtuu se siitä, että kun sananvaltamme ei riitä parempien ratkaisujen aikaansaamiseen, on pakko toimia niin, että omat vahingot jäävät mahdollisimman pieniksi.  

Oma lukunsa on Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Rompuyn esitys uuden uljaamman euro-unionin perustamiseksi. Siihen tulee suhtautua enemmän kuin varaukselliseksi, sillä siinä kaavaltu euro-unioni ei ole sen enempää toivottava kuin toimiva. Myös menettelytapa, jossa tähänastisen kriisin hoidossa kunnostautunut nelikko, Eurooppa-neuvoston pj, komission pj, EKP:n pääjohtaja ja euro-ryhmän pj valmistelisivat esityksiä muiden nieltäväksi on demokratian ja avoimuuden irvikuva.

Ei neuvoston kokous toki kokonaan epäonnistunut ollut. Sopimus kasvun ja työllisyyden edistämisestä on oikeansuuntainen, vaikka sen vaikutuksia ei kannata yliarvioida. Myös Rompuyn euro-unionista voi poimia tarpeellisia asioita, kuten sellaisen pankkiunionin vahvistamisen, joka tehostaa rajat ylittävän pankkitoiminnan valvontaa, ehkäisee riskejä ja pakottaa pankkisektorin itsensä varautumaan riskien toteutumiseen.

29.6. 2012

Clinton kävi kylässä

 

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton kävi toista vuorokautta kestäneellä vierailulla. Olisimme toki näyttäneet hänelle enemmänkin Suomea kuin mitä aikatauluun mahtui, mutta tärkeintä olivat presidentin, pääministerin ja ulkoministerin hänen kanssaan käymät keskustelut. Keskusteluissa ei ollut tarvetta erityisemmin puhua kahdenvälisistä asioista, koska niissä ei ongelmia ole, mutta keskinäisen riippuvuuden maailmassa niin Yhdysvallat suurvaltana kuin Suomi pienenä maana ovat aivan samojen haasteiden edessä. Näkemyksemme niistä eivät välttämättä aina ole identtisiä, mutta käyvät yhä useammin yksiin, kun puhumme monista kansainvälisisistä kriisipesäkkeistä ja konflikteista, joita laajalla monenkeskisellä yhteistyöllä YK:n johdolla yritetään ratkaista.
 
Tämä koskee myös Syyriaa, missä tuemme YK:n erityisedustajan Kofi Annanin pyrkimyksiä sellaisen väkivaltaisuuden lopettavan ja Syyrian demokraattisen muutoksen tielle saattavan ratkaisun aikaansaamiseksi, jota kaikki turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet olisvat valmiita tukemaan. Toivomme on, että tällaisesta löytyisi sopu jo ensi viikonvaihteessa Genevessä.

 

Erityisen luontevaksi ja tärkeäksi yhteistyön kohteeksi Yhdysvaltain ja Suomen välillä on noussut naisten aseman ja oikeuksien vahvistaminen. Pohjoismaan tasa-arvokysymyksissä pitkään profiloituneelle Suomelle tämä on luontevaa ja se on nimenomaan Clintonin ulkoministerikaudella ja presidentti Obaman tuella noussut tärkeäksi prioriteetiksi myös Yhdysvalloissa. Osallistumme siten mielellämme Yhdysvaltain uuteen Equal Futures Partnershipiin ja pidämme Yhdysvaltain Obaman kaudella tekemiä injauksia LGTB-oikeuksien nostamisesta keskeiseksi ihmisoikeuskysymykseksi tervetulleina.

 

Käytimme ulkoministereinä maittemme puheenvuorot Rio+20 konferenssissa. Molemmat pidämme nyt kokouksen jatkotyötä ja erityisesti vahvojen ja selkeiden kestävän kehityksen tavoitteiden valmistamista ratkaisevana sille, saavutammeko todella ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen tilan maapallollamme.

 

27.5. 2012

 

Pelastuuko maailma?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kestävän kehityksen Rio + 20 kokous lähestyy loppuaan. Jännitys siitä saadaanko kokouksesta ylipäätään tulos ja minkälainen ratkesi jo ennen kokouksen alkua, kun valmistelussa päästiin yhteisymmärrykseen loppuasiakirjasta. Suomi kuten koko Euroopan unioni joutui monissa kohdissa sovun hintana tyytymään paljon heikompiin ja epämääräisempiin sitoumuksiin tärkeinä pitämissämme asioissa kuin mitä tavoittelimme.

Tuloksen kommentoinnissa on, kuten aina tällaisissa tilanteissa, kaksi näkökulmaa. Saman lasin voi nähdä puolittain tyhjänä tai puolittain täytenä. Hyvää on se, että jokseenkin kaikki kestävän kehityksen saavuttamiseksi tärkeät asiat ovat mukana loppuasiakirjassa, mutta oikeudellisesti sitomattomassa poliittisessa asiakirjassa niiden toteutuminen on tulevan työn varassa.

 

Pidin kokouksessa Suomen puheenvuoron: "Vaikka olemme ottaneet tärkeitä edistysaskeleita ja toistaneet tärkeitä sitoumuksia, olemme myös jättäneet myöhempään paljon siitä työstä, joka olisi pitänyt ja voitu tehdä jo täällä Riossa. Nyt käynnistyvä jatkotyö on siten elintärkeää ja ratkaisee sen, voimmeko pitää tätä konferenssia menestyksenä vai emme."

Hyvää juhannusta kuitenkin kaikille, jotka voivat siitä nauttia!

22.6. 2012

 

 

Naisten osallistuminen on ihmisoikeuskysymys

Ihmisoikeudet ja naisten asema olivat maanantain Geneven ohjelmassa pääasia. Aamulla tapasin YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navanethem Pillayn sekä kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen edustajia ennen puheenvuoroani YK:n ihmisoikeusneuvostossa ja sen jälkeen pidetyssä, Suomen yhdessä Senegalin ja kansalaisjärjestö Femmes Africa Solidariten kanssa järjestämässä paneelissa naisten johtajuudesta ja poliittisesta osallistumisesta. Kaikissa puheenvuoroissani painottui se, ettei yhteiskuntien demokraattista kehitystä ja vakautta voida saavuttaa ilman naisten täysimääräistä osallistumista.

YK:n turvallisuusneuvosto tunnustaa naisten aseman tasa-arvoisina toimijoina konfliktin estämisessä ja rauhan turvaamisessa. Turvallisuusneuvosto hyväksyi lokakuussa 2000 yksimielisesti ensimmäisen päätöslauselmansa koskien naisia, rauhaa ja turvallisuutta. Tuolloin hyväksytty päätöslauselma korostaa naisten osallistumisen tärkeyttä päätöksenteossa, jotta kestävä rauha saavutetaan.
 
Erityisen tärkeää tämä on turvallisuus- ja oikeussektoreiden kysymyksissä. Päätöslauselma 1325 on tärkeä lenkki naisten asemaa ja oikeuksia vahvistavien kansainvälisten instrumenttien ketjussa, lähtien kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevasta yleissopimuksesta (CEDAW) .
 
Kriisialueen naiset on saatava mukaan, kun konflikteja ratkotaan ja maata jälleenrakennetaan. Vastaavasti on tärkeää, että kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin osallistuu naisia. Suomen toinen kansallinen 1325-toimintaohjelma vuosille 2012–2016 julkaistiin vastikään. Se laadittiin yhteistyössä useiden ministeriöiden, kansalaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten kanssa.
 
Nyt on tärkeä saattaa yhteisesti sovitut tavoitteet käytäntöön. Suomen toiminnan uskottavuus edellyttää, että omassa työssämme toteutamme päätöslauselma 1325:n periaatteita ja olemme valmiita antamaan tukea muille. Suomi on tukenut Ruandan, Burundin ja Kongon demokraattisen tasavallan 1325-toimintaohjelman laadintaa ja toimeenpanoa. 1325-twinninghanke käynnistettiin Afganistanin kanssa.
 
Naisten oikeuksien ja osallistumisen edistäminen ovat osa sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Kyse on naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien täysimääräisestä toteutumisesta. Femmes Africa Solidaritén työ on erinomainen esimerkki rajat ylittävästä, menestyksekkäästä yhteistyöstä naisten oikeuksien edistämiseksi. Tällaista tarvitsemme lisää.

18.6.2012

Hallituksen koetinkivi

Eriarvoisuuden vähentäminen on ja pysyy nykyisen hallituksen keskeisenä tavoitteena. Se on myös se kysymys, joka sosialidemokraattien ja myös suomalaisten selvän enemmistön mielestä on ratkaiseva arvioitaessa tämän hallituksen onnistumista tai epäonnistumista. Hallitusohjelma on kirjoitettu selvästi tässä hengessä ja sen mukaisesti hallitus on myös toteuttanut perusturvan parantamisen ja tähänastiset vero- ja kehysratkaisunsa.

Se että tämä ei ole tässä hallituksessa mikään helppo tai itsestäänselvä asia kävi jälleen ilmi kokoomuksen Rovaniemen puoluekokouksessa. Siellä puoluejohtoa myöten puolustettiin kasvaneita tuloeroja ja varoitettiin liiallisesta innokkuudesta niiden tasaamiseen. Puhuvaa on, että populistisella johtajanpalkkiokritiikillääm profiloitunut edellinen puhemieskin yhtyi varoittelemaan huono-osaisten tarpeettomasta tukemisesta.

Tällainen puhe olisi jotenkin ymmärrettävämpää, jos meillä todella olisi menossa jokin selvä tuloerojen tasaamiskehitys, mutta näinhän ei ole. Hallitusohjelman kirjaus on oikaisuvaatimus Suomessakin jo parinkymmenen vuoden ajan jatkuneelle kehitykselle, jossa tulo- ja vielä enemmän varallisuuserot samoin kuin köyhyysrajan alle pudonneiden ihmisten osuus on kasvanut.

17.6. 2012

Nokia

Uutiset Nokian maailmanlaajuisista supistuksista eivät enää olleet yllätys, siksi vauhdikas ja näkyvä on ollut entisen markkinajohtajan laskutrendi. Nokia ei enää vuosiin ole ollut sellainen koko Suomen taloutta vahvistava innovaatiomoottori, joka kykeni nousemaan alansa kadehdituksi maailmanykköseksi. Huippuvuosinaan Nokia oli innostava työnantaja, jonka eteen osaavat ja kunnianhimoiset insinöörit ja ohjelmoijat olivat valmiit ylityötuntejaan laskematta uhraamaan parhaat vuotensa, koska ilmapiiri oli palkitseva ja kannustava.

Välitön hätä 3700 työpaikan kadotessa on suuri ja hallituksen on tehtävä kaikki mitä tehtävissä on työttömäksi joutuvien ja pahiten menettävien paikkakuntien tukemiseksi ja uusien mahdollisuuksien luomiseksi. Suomelle vapautuminen liiallisesta Nokia-riippuvuudesta ei kuitenkaan ole paha asia. Myös Suomen ICT-sektorille avautuu nyt uusia mahdollisuuksia, kun entiset nokialaiset voivat vapauttaa osaamisensa ja luovuutensa uusien ja innostavampien yritysten käyttöön, kuten jo aiempien Nokian henkilöstövähennysten seurauksena Oulun seudulla.

Nokian menettelytavat ovat luku sinänsä, vaikka lakien puitteissa olisikin toimittu. Maailmanlaajuisesti toimiville yrityksille tarvitaan maailmanlaajuisia valvottuja pelisääntöjä, jotta maat ja työntekijät eivät olisi vahvojen yritysten joskus härskisti etuisuuksia ja turvaa polkevan kilpailutuksen kohteena.

15.6.2012

Viva Espanja?

Ajan merkki sekin, että kun koitan kirjoittaa eurosta, niin koneeni itsepäinen oikolukuohjelma koittaa muuttaa sen muotoon surkeasta. Silti vastaukseni yhä useammin kuultuun kysymykseen kaatuko euro on edelleen, ettei kaadu, ei ainakaan siinä ei-tavoiteltavassa, mutta silti mahdollisessa tilanteessa, jossa Kreikka joutuisi eroon eurosta. On nimittäin niin, että heikot maat eivät euroa kaada, vaan jos se kaatuisi niin se kaatuisi vahvojen maiden haluttomuuteen ja kyvyttömyyteen toimia oikealla tavalla sen pelastamiseksi.

Espanjan pankkien tukemiseen päätetty mahdollisesti 100 miljardin tuki ei välttämättä tilannetta pelasta, mutta Suomella ei ollut syytä asettua sen suhteen vastahankaan. Tähän pyritään ensisijaisesti käyttämään uutta Euroopan pysyvää vakausmekanismia EVM:ää, jonka antamat luotot ovat IMF:n luottojen tavoin etuoikeutettuja saatavia. Vain ja jos EVM:n ratifiointi ei ole ajoissa valmis käytetään nykyistä väliaikaista vakautusvälinettä, jolloin Suomi edellyttää mukanaolonsa ehtona hallitushjelman mukaisesti lainaosuudelleen vakuuksia. Espanjan luototuksen yksityiskohdat ovat vielä avoimia, mutta pankkituen ehtona on pidettävä vastikkeellisuutta, lahjojen tai subventioiden kautta ei yksityisiä omistajia tule pelastaa. Norjan, Ruotsin ja viimeksi USA:n pankkituen ehdot ovat tässä käypä malli.

Helppo on kuitenkin ennustaa, että eurokriisin hoitoon on pakko vielä palata, jo hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Mutta kenenkään ei pidä ottaa annettuna Suomen osallistumista tuleviin ratkaisuihin, elleivät ne vastaa etujamme ja käsitystämme toimivasta ja oikeudenmukaisesta kriisinhoidosta.

13.6. 2012

Soinin moraalinen vararikko

Olen nykyisessä tehtävässäni saanut ulkomailla vastata lukuisiin kysymyksiin Suomen poliittisesta tilanteesta ja perussuomalaisista. Olen koko ajan korostanut, ettei puoluetta voi rinnastaa monien muiden Euroopan maiden äärinationalistisiin puolueisiin. Perussuomalaiset ovat meillä vanha keskustapopulistinen puolue, joka on aiemmin ollut mukana hallituksessakin, eikä sen vaalimenestys perustunut ensi sijassa maahanmuuttovastaisuuteen, eikä edes eurokriittisyyteen, vaan oli tyytymättömyyden osoitus siihen, että kaikkien muiden puolueiden koettiin olevan vastuussa parin viime vuosikymmenen ajan jatkuneesta eriarvoisuuden lisääntymisestä.

Olen kuitenkin jatkanut, että nykyisin perussuomalaisissa on myös äärinationalistiseksi ja rasistiseksikin katsottava järjestäytynyt siipi, jonka näkemyksiä puoluejohtaja Soini ei jaa. Hän on kuitenkin käyttänyt sitä puolueen kannatuksen maksimoimiseen, mutta joutuu vielä tekemään selvän pesäeron tähän ryhmään, jos haluaa että hänen puolueensa on muiden silmissä mahdollinen yhteistyökumppani.

Jussi Halla-ahon tuomion vahvistuttua Korkeimmassa oikeudessa on Soinin totuuden hetki koittanut. KKO:n päätös ei vain vahvistanut alempien oikeusistuinten tuomiota uskonrauhan rikkomisesta, vaan tuomitsi Halla-ahon myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, josta alemmat oikeudet olivat hänet monien ihmetykseksi vapauttaneet. Nyt Timo Soini, joka vielä kolme vuotta sitten yksiselitteisesti uhosi, ettei rasismista tuomituilla ole sijaa hänen johtamassaan puolueessa, on pyörtänyt kaikki aiemmat sanansa. Tämän voisi paremmin ymmärtää, jos Soini avoimesti hyväksyisi Halla-ahon mielipiteet, mutta nyt tämä näyttää vain vaaleihin valmistautuvan puoluejohtajan opportunistiselta heikkoudelta ja poliittisen moraalin vararikkojulistukselta.

9.6. 2012

 

Kylmä sota on ohi

 

Venäläisen armeijakenraali Nikolai Makarovin eilen Helsingissä Suomesta esittämät näkemykset kannattaa huomioida vakavasti, mutta liian suurta painoarvoa niille ei tule antaa. Hän ei ole ainoa kenraali, joka elää vielä kylmän sodan maailmassa, eikä Venäjä ole ainoa maa josta heitä löytyy. Venäjän johto ei kuitenkaan tällaisia aikakoneesta kumpuavia lausuntoja ole jakanut, ja on vaikea uskoa että kukaan poliittisesti vastuullinen toimija kokisi Suomea tai pohjoismaita minkäänlaisena uhkana.

Nykymaailmassa Venäjäänkin kohdistuvat uhat löytyvät aivan muualta kuin lännestä ja ne ovat yhteisiä kaikille maille, siksi niihin vastaamainen edellyttää vanhat kylmän sodan rajat ylittävää yhteistyötä, minkä muuten Makarovkin tunnisti todetessaan Venäjän halun kehittää yhteistyötään Naton kanssa. Tosiasia kuitenkin on, että vanhaan maailmaan ja sitä hallinneeseen voimapolitiikkaan takertuneita sotilaita ja siviilijohtajia on edelleen liian paljon liian monessa maassa. Paras vastaus heille tässä tapauksessa on luottamusta rakentava yhteistyö Venäjän kanssa, joka tunnustaa myös kaikkien osapuolten oikeuden omien turvallisuuspoliittisten valintojensa tekemiseen.

6.6. 2012

 

Sinivalkoinen omistus

 

Helsingin Sanomat palaa tänään tärkeässä artikkelissa edellisen porvarihallituksen aikana kokoomusvetoisesti toteutettuun Kemiran yksityistämiseen. Neljä vuotta sitten valtio luopui tosiasiallisesta vallastaan yhtiössä myymällä ilman tarjouskilpailua lähes kolmanneksen koko yhtiön osakkeista suomalaisille ostajille. Kaupan tarkoituksena oli antaa Paasikivi-suvun Oras-investille johtava osuus yhtiön hallinnassa. Sittemmin on vahvistunut, että ainakin yksi ulkomainen ostajataho olisi ollut kiinnostunut tekemään valtiolle paljon edullisemman tarjouksen.

Kauppaa on puolusteltu isänmaallisena tekona, jolla suomalaisomistus yhtiössä säilytettiin. Tähän on todettava, että pörssiyhtiöiden säilymisestä kansallisessa omistuksessa ei koskaan ole mitään takeita sen jälkeen, kun valtio on osuudestaan luopunut. Mutta tämän hehkuttaminen oli tarpeen, kun Kemirasta erilliseksi lannoitelan pörssiyhtiöksi kolme vuotta aiemmin erotettu GrowHow oli päätynyt norjalaisen Yara-yhtiön hallintaan heti Vanhasen porvarihallituksen aloitettua työnsä ja valtion luovuttua viimeisestä 30 % osuudestaan GrowHow'ssa. Monopoliasemansa turvin Yara nosti lannoitteiden hintoja heti 28 prosentilla vahvistaen ekonomistien tietämän totuuden, että jos julkinen monopoli voi olla paha, niin yksityinen on aina vielä pahempi.

Näitä tehtyjä ja kalliiksi käyneitä virheitä ei pääse nyt enää korjaamaan. Uudessa hallituksessa vetovastuu valtion omistajapolitiikasta on siirtynyt kokoomukselta vihreiden käsiin. Asetan toivoni siihen, että Suomessa oltaisiin vihdoinkin herätty siihen, että ideologisesti motivoitua kansallisvarallisuuden myyntiä ei enää pidä jatkaa. Suomi kykeni aikanaan paljon nykyistä köyhempänä maana viisaalla julkista omistusta laajentaneella politiikalla vahvistamaan maan osaamista ja teollista kehitystä. Sodanjälkeisen ajan tarpeet olivat toisenlaisia kuin tänään, eikä kaikkea valtion omaisuudesta luopumista voi pitää vääränä tai epäonnistuneena, mutta sitä kyllä, ettei yhteistä varallisuutta ole tilaisuuden tullen ja tarpeen vaatiessa myös laajennettu.

Ajankohtainen keskustelu kaivosteollisuuden ongelmista on tästä hyvä esimerkki. Outokumpu oli aikaan alan merkittävin yrittäjä Suomessa. Senkään toiminta ei suinkaan aina ollut kestävän kehityksen mukaista, mutta valtion omistamana suomalaisena yrityksenä ei sen sitoutumista maan ja sen kansalaisten hyvinvoinnin palvelemiseen voinut epäillä.

3.6. 2012

Väkivallan lopettaminen on tärkein ja kiireisin tehtävä, seuraavaksi tulee humanitäärisen avun perille toimittaminen, joka näyttää sekin edelleen ontuvan. Mutta nämä eivät riitä, ellei pian päästä myös demokraattiseen muutokseen johtavaan todelliseen poliittiseen dialogiin hallituksen ja oppositiovoimien kesken. Se taas näyttää vaikealta sumeilematonta väkivaltaa käyttävän hallituksen ilmiselvän haluttomuuden ja opposition jatkuvan ja kenties lisääntyneen hajanaisuuden vuoksi.

Reaktiot Houlan verilöylyyn ovat osoittaneet myös EU:n hajanaisuuden ja kyvyttömyyden koordinoida omia toimiaan, kun osa jäsenvaltioista ryhtyi heti karkoittamaan syyrialaisia diplomaatteja pyrkimättäkään ensin tarkistamaan, voitaisiinko EU:ssa sopia yhtenäisestä toimintalinjasta. Suomea tämä ei välittömästi koske, koska Helsingissä ei ole Syyrian edustustoa ja koska olemme myös turvallisuussyistä keskeyttäneet suomalaisdiplomaattien toiminnan Damaskoksessa. Olemme kuitenkin katsoneet, että jos olemme olleet valmiita sijoittamaan suomalaistarkkailijoita YK:n hyvin vaarallisiin tehtäviin maassa ja jos Annanin suunnitelmaa yritetään edelleen viedä täytäntöön – eikä EU:ssa kukaan ole tätä vielä kyseenalaistanut – on johdonmukaista, että jotkut EU-diplomaatit voivat jatkaa raportoimista myös paikan päällä ja ylläpitää kontakteja myös paikalliseen oppositioon.

Syyrian tilanne poikkeaa monin tavoin esim. Libyasta Kaddafin loppuaikana. Syyriassa maan etnisiin ja uskonnollisiin ryhmiin jakava ja erilaisten rajantakaisten voimien ruokkima sisällissota saattaisi olla niin verinen, tuhoisa ja hallitsematon kehityskulku, että sitä tulee edelleen kaikin tavoin yrittää välttää. Se tarkoittaa nyt YK:n ja Annanin tukemista, niin kauan kuin suunnitelman avulla on vielä jokin mahdollisuus onnistua. Paljon riippuu nyt myös Venäjästä, jonka tähänastinen tuki Assadin hallinnolle näyttää muodostuvan sellaiseksi rasitteeksi, josta se itsekin haluaa päästä eroon. 

30.5. 2012

Jälleen asetragedia

Suomen osallistuminen Naton huippukokouksen yhteydessä pidettyihin Afganistan- ja kumppanikokoukseen ovat herättäneet osin aivan käsittämättömiä kommentteja. Suomi on monta kertaa aikaisemminkin osallistunut täsmälleen samassa Tasavallan presidentti, ulkoministeri ja puolustusministeri kokoonpanossa Naton huippukokouksiin, eikä Chicagossa mukanolo tai mikään mikä siellä käsiteltiin ole muuttamassa Suomen suhdetta sotilaalliseen liittoutumiseen, niin suuresti kuin sitä yhdet toivovat ja toiset pelkäävät.

Chicagossa tärkeätä oli, että kaikki Afganistanin vakauttamiseen ja sen demokratian ja ihmisoikeustilanteen vahvistamiseen eri tavoin osallistuvat maat osoittivat yhdessä Afganistanin johdon kanssa sitoutumisensa Afganistanin tukemiseen myös vuoden 2014 jälkeen. Varsinainen sotilasoperaatio maassa päättyy tuolloin, kun maan oma armeija ja poliisi ottavat täysimääräisen vastuun maan turvallisuudesta. Suomen osalta Afganistania koskevat linjaukset on esitetty eduskunnalle ja siellä vahvistettu Afganistan-selonteossa. Samalla kun Suomen sotilaspanos päättyy, siirtyy painopiste siviilikriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön, jossa Suomen panos tulee kasvamaan 50 % eli 30 miljoonaan euroon. Suomi tulee myös jatkamaan tukeaan n. 6 miljoonan euron vuositasolla Afganistanin turvallisuussektorille ennen muuta EUPOL-mission kautta, jossa olemme tähänkin saakka olleet huomattava osallistuja. Kaikessa tässä työssä tulee naisten oikeuksien ja aseman vahvistaminen olemaan keskiössä.

Chicagossa pidettiin myös Naton ja 13 kumppanimaan yhteiskokous. Tätä formaattia ei ole tarkoitus pysyväistää, mutta kertaluonteisena se oli Naton arvostuksen osoitus niille maille, joiden kanssa yhteistyö on ollut merkityksellistä. Suomi ja Ruotsi, jotka ovat olleet aloitteellisia kumppanuuden kehittämisessä, saivat erityistä huomiota, mutta osallistuneiden kumppaneiden kirjo on laaja käsittäen myös sellaiset maat kuin Australia, Jordania ja Sveitsi, joita vannoutuneinkaan Nato-hengen haistelija ei voi epäillä pyrkimyksistä hakeutua Naton jäsenyyteen. Kumppanuushankkeet ovat sellaisia, joihin Suomi harkintansa mukaan voi osallistua, jos näemme niiden olevan perusteltuja ratkottaessa konflikteja kansainvälistä oikeusjärjestystä kunnioittaen ja vahvistaen tai hyödyksi Suomen aseman vahvistamiselle ja omalle puolustukselle.

Chicagossa ei käsitelty Islannin ilmavalvontaa, vaikka se kotimaan mediassa nousiksin hallitsevaksi asiaksi. Pohjoismaista yhteistyötä Islannin ilmavalvonnan merkeissä ehdotettiin jo Stoltenbergin raportissa kolme vuotta sitten. Siihen ei vielä silloin otettu kantaa. Sen jälkeen pohjoismainen yhteistyö puolustuksen alalla on koko ajan edennyt mm. yhteisten harjoitusten, koulutuksen, hankintojen, kansainvälisen kriisinhallinnan ja valvontatehtävien merkeissä. Tällainen yhteistyö on hyvin käytännönläheistä eikä sillä tähdätä mihinkään uusiin kattavaiin sopimuksiin, jostain puolustusliitosta puhumattakaan. Kun Islanti on nyt kohdistanut Suomelle ja Ruotsille pyynnön osallistumisesta pohjoismaisena yhteistyökohteena ilmatilansa valvontaan on luonnollista, että Suomi ja Ruotsi ovat valmiit selvittämään mahdollisuudet yhdessä osallistua tällaiseen yhteistyöhön ilman että se seikka, että täysin armeijaton Islanti on myös Naton jäsen, voi muodostua ratkaisevaksi esteeksi, jos tämä muutoin nähdään selvitysten jälkeen perustelluksi ja hyödylliseksi hankkeeksi.

24.5. 2012

Puolustusvoimauudistuksella suuria vaikutuksia myös siviilityöpaikkoihin

Syyriassa tuettava Annanin suunnitelmaa

YK:n tarkkailijaoperaation kolmesataa sotilastarkkailijaa ovat kaikki jo töissä, mutta kuten uutisista voi havaita, ei väkivalta Syyriassa ole yhdenkään osapuolen toimesta kokonaan päättynyt. Osa väkivallasta näyttää suuntautuvan suoraan YK-tarkkailijoita vastaan, mikä tekee operaatiosta poikkeuksellisen vaativan ja vaarallisen. Annanin suunnitelmaa ja siihen liittyvää tarkkailuoperaatiota ei kuitenkaan pidä vielä tuomita epäonnistuneeksi. Tarkkailijoiden läsnäolo joka tapauksessa rauhoittaa tilannetta, sillä ammunta yleensä loppuu heidän tullessaan paikalle. Kolmesataa on kuitenkin pieni määrä tarkkailijoita Syyrian kokoisessa maassa ja jos operaation halutaan onnistuvan, pitää New Yorkissa vakavasti arvioida mahdollisuudet moninkertaistaa heidän määränsä.

Tarkkailijat voivat parhaassa tapauksessa estää tai ainakin vähentää väkivallan käyttöä, mutta muutoin operaatio ei vielä ratkaise mitään, ei edes edelleen kangertelevan humanitäärisen avun perille saantia. Demokraattiseen vallanuudistukseen johtava poliittinen dialogi on Annanin suunnitelman seuraava askel, mutta sen etenemismahdollisuudet näyttävät heikoilta. Realismia on kuitenkin jatkaa Annanin suunitelman pohjalta niin kauan, kun se edesauttaa väkivallan estämisessä ja antaa myös pakotteille lisää aikaa tuoda nyt valtaansa takertunut Assadin hallitus aitoihin neuvotteluihin. Tässä toistaiseksi vain puolinaisesti hallituksen painostamiseen osallistuneen Venäjän rooli on tärkeä. Ulkomainen interventio ja täysimittainen sisällissota – joka pahimmillaan voisi merkitä myös hajanaisen opposition keskinäistä taistelua – on kaikin keinoin vältettävä vaihtoehto.

20.5. 2012

Kiitos luottamuksesta

Tulin valituksi HOK-Elannon edustajistoon, kiitos luottamuksesta kaikille tukijoille. En myöskään suostu lainkaan häpeämään asiaa, vaikka Helsingin Sanomat on tehnyt parhaansa sekä vaaleja edeltävässä että niiden jälkeisessä kirjoittelussaan saattaakseen epäilyttäväksi koko asiakasomisteisen kuluttajaosuustoiminnan ja aivan erityisesti sen, että muuallakin luottamusta saaneet poliitikot osallistuvat myös sen hallintoon. Oma isoisäni ja isäni ovat olleet Elannon luottamustehtävissä, säästökassatilini avasin jo viisivuotiaana ja jäseneksi liityin heti kun ikä sen salli. Pidän kansanvaltaisesti hallittua ja yksityisiin taskuihin päätyvää voittoa tavoittelematonta osuustoimintaa yhtä tärkeänä nykymaailmassa kuin mitä se perustettaessa oli.

Suomessakin on pitkään koetettu kasvattaa uskomaan, että meidän ihmisten on sopeuduttava markkinavoimien vaatimuksiin, ja tämän käsityksen on myös annettu ohjata politiikkaa. Yhä useammat ovat kuitenkin tämän seuraukset nähtyään ja koettuaan valmiit kyseenalaistamaan tämän vallitsevan viisauden, ja haluavat, että markkinoiden toiminta sopeutetaan ihmisten tarpeisiin.

Osuustoiminnan arvot – omatoimisuus, yhteistoiminta, demokratia ja tasa-arvo – ovat osoittaneet eettisen kestävyytensä ja käytännön toimivuutensa. Sellaiselle osuustoiminnalle, joka ei ole näihin nojannut, on käynyt huonosti ja ansaitusti. Kepulikonstein ei kestävää menestystä saa, mikä kannattaa HOK-Elannon menestykselle kateellistenkin huomata.

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa, jota on Suomessa välillä pitkään heikennetty, on keskeistä se miten kattavalla laaja-alaisella sosiaaliturvalla ja julkisilla palveluilla luodaan riittävän laaja markkinariippuvuudesta vapaa turvavyöhyke suojaamaan markkinatalouden epävarmuudelta ja erilaisilta sosiaalisilta riskeiltä. Tämän ohella pohjoismaista mallia vahvistaa se, että markkinatalouteen tuo vakautta ja pitkäjänteisyyttä myös osuustoiminnallinen yritystoiminta, joka edustaa avoimessa markkinataloudessa toimivaa ei-kapitalistista markkinavoimaa.

17.5. 2012

Vaalien opetuksia

Viikon takaisia vaaleja Ranskassa ja Kreikassa seurattiin tavallista suuremmalla mielenkiinnolla koko Euroopassa. Ranskan vaalit ja Francois Hollanden valinta antavat koko Euroopalle toivoa uusliberalistisen kurjistamispolitiikan otteen höllentymisestä. EU:ssa on pakko nyt ottaa todesta Hollanden vaatimus finanssipaktin uudelleenarvioinnista. Sen uudelleenneuvotteleminen olisi oikea ratkaisu, mutta todennäköisempi tulos kuitenkin on, että pakti pysyy ja sen rinnalle hyväksytään jokin kasvujulistus, jonka merkitys jää vielä jatkon varaan.

Ranskan vaalitulos antaa laajemminkin toivoa ja puhtia Euroopan aneemiselle vasemmistolle, jolle merkittävin seuraava vaalikoitos tulee olemaan Saksan vaalit ensi vuonna. Jos valta vaihtuu sielläkin murtuu myös Euroopan oikeistopuolueiden hegemoninen asema. Tämän merkitystä on turha hämärtää löysillä puheilla eurooppalaisen "äärivasemmiston" ja "äärioikeiston" samankaltaisuudesta. Virheellisen leimaamisen sivutarkoitus lieneekin luoda mielikuvaa, ettei nykyisille oikeistopuolueiden linjauksille olisi muka eurooppalaisia vaihtoehtoja.

Kreikan vaalitulos on sekä Kreikalle että koko Euroopalle kimurantti haaste. Tätä kirjoittaessa ei ole varmuutta siitä, onnistuuko uuden hallituksen muodostaminen vai joudutaanko vaalit kohta uusimaan. Onnistuminen uuden hallituksen muodostamisessa olisi toivottavaa, mutta uusia demokraattisia vaaleja ei tule pelätä eikä pelotella mahdollisella eurooppalaisen kriisinhallintaoperaation tarpeella. Kreikkalaisten syyttely on mennyt jo vähän liian pitkälle, eikä sillä voida peitellä EU:n itsensä tekemiä virheitä kriisin hoidossa. Yhä selvemmäksi käy, ettei Kreikalle pakotettu kriisiohjelma ole toimiva, ja että sitä joudutaan muodossa tai toisessa tarkistamaan hallituksesta ja vaaleista riippumatta. Hallittu Kreikan velkojen uudelleenjärjestely jo kaksi vuotta sitten olisi voinut säästää paljolta, mutta pankkien saatavia varjelleet eurojohtajat eivät siihen olleet valmiita. Tämän toteaminen ei ole jälkiviisautta, sillä se oli sosialidemokraattien näkemys, kun emme antaneet tukeamme Kreikan ensimmäiselle pelastuspaketille. Jatkon suhteen on sitten tehty se mitä on ollut tehtävissä Suomen riskien pienentämiseksi vakuusratkaisulla.

13.5. 2012

Maailmassa ollaan vähitellen palaamassa siihen kohta sadanvuoden takaiseen olotilaan, joss ihmiset saattoivat liikkua vielä kaikkialla maailmassa ilman viisumeja tai matkustuslupia. Niistä ajoista maailman väkiluku on viisinkertaistanut ja tekniset mahdollisuudet liikkumiseen moninkertaistuneet ja vapaan liikkuvuuden vaikutukset ja seuraukset ovat aivan erilaisia kuin aikaisemmin. Keskinäisen riippuvuuden maailmassa, jossa ongelmia voidaan ratkaista vain yhdessä laajapohjaisella yhteistyöllä, on myös vapaan liikkuvuuden ongelmiin löydettävä ratkaisut muistaen, että liikkuvuuden kieltäminen tuo myös suuria haittoja ja menetyksiä.

Jatkuvasti ajankohtainen tämä kysymys on EU:n ja Venäjän suhteissa. Lyhytkestoisten, alle kolmen kuukauden matkojen viisumivapaus otettiin yhteiseksi tavoitteeksi jo vuonna 2003. Viime joulukuussa sovittiin yhteisistä askelmerkeistä eli viisumivapauden toteuttamisen ehdoista, koskien mm. matkustusasiakirjaturvallisuutta. rajaturvallisuutta, maahanmuuton hallinnointia ja rikollisuuden torjuntaa. Tätä viisumivapaustavoitetta Suomi tukee ehtojen täytyttyä voimallisesti. Olemassaolevien säädösten puitteissa olemme toteuttaneet myös niiden mahdollistamia joustavia järjestelyjä. Suuria ongelmia ei ole, kuten rajanylitysten määrän jatkuva kasvukin osoitaa.

Suomessa on eri puolilla kiinnostusta myös ajatuksiin Schengen-säädösten mahdollistamista paikallisista LBT (Local Border Traffic) erityisjärjestelyistä, mutta niistä päätetään EU:ssa eivätkä ne sellaisenaan ole Suomen rajoilla sovellettavia. Ne eivät tietenkään liioin korvaa tärkeämpää tavoitetta viisumivapauden toteuttamisesta. Kaikissa näissä viisumikysymyksissä on myös kyse vastavuoroisuudesta ja Venäjälle ja Venäjällä matkustamisen helpottaminen on myös vahva suomalaisintressi.

2.5. 2012

Demokratia vaarassa

Kaksi vuotta Jyri Jaakkolan murhasta Meksikossa