Avaukset 29.2.2012 -
Kestävään kehitykseen?
Ihminen on muutaman sadantuhannen vuoden ajan käyttänyt luonnonvaroja ja muokannut ympäristöään tarpeittensa mukaisesti. Kun maapallon väestön määrä kasvoi miljardeihin aloimme vasta hyvin myöhään ymmärtää, että tämä on tapahtunut kestämättömällä tavalla, joka ei ole ottanut huomioon sen enempää uusiutumattomien luonnonvarojen riittävyyttä kuin uusiutuvien luonnonvarojen uusiutumiskyvystä huolehtimista. Nyt ilmastonmuutoksen myötä olemme havainneet, että meillä saattaa parhaassakin tapauksessa olla vain muutama vuosikymmen aikaa sopeuttaa kaikki ihmisen toiminnot maapallolla ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen vaatimuksiin.
Varmuutta siitä, että tässä onnistuisimme ei ole. Sitä voidaan vähän paremmin arvioida kesäkuussa pidettävän Rio+20 kestävän kehityksen huippukokouksen jälkeen. Kokoukseen on aikaa vain reilu kaksi kuukautta ja päätösten valmistelutilanne on edelleen erittäin avoin. Se antaa aihetta huoleen, mutta myös mahdollisuuden käyttää tilannetta johtajuuden osoittamiseen niille, joilla on selvät näkemykset ja vahva sitoutuminen kokouksen aiheisiin. Alkuhaparoinnin jälkeen näyttäisi siltä, että EU, myös Suomen aloitteellisuuden tukemana, voisi osoittaa samankaltaista johtajuutta Rio-valmisteluissa kuin ilmastonmuutosneuvotteluissakin.
Eduskunta kävi eilen hyvän ajankohtaiskeskustelun valmistautumisesta kesäkuun Rio+20 -kokoukseen, mutta se jäi uutisoinnissa täysin sitä seuranneeen kehyskeskustelun jalkoihin. Toivottavasti mediakin vielä herää Rio+ 20 -kokouksen asiaan sen vaatimalla vakavuudella.
12.4 2012
Arabikevään nimellä tunnettu demokratialiike alkoi Tunisiassa joulukuussa 2010 viranomaisten mielivaltaan kyllästyneen tunisialaisen vihanneskauppiaan Mohamed Bouzizin polttoitsemurhasta. Protesti johti jatkuvasti laajentuneisiin mielenosoituksiin ja jo tammikuussa presidentti Ben Alin diktatuurin kaatumiseen. Demokratiaa vaativat mielenosoitukset levisivät Egyptiin, missä presidentti Hosni Mubarak joutui helmikuussa eroamaan. Libyassa käynnistyi sisällissota, joka johti YK:n turvaneuvoston päätöslauselman nojalla laajaa tukea saaneiden kapinallisten voittoon ja Muammar Gaddafin diktatuurin kaatumiseen elokuussa. Myös Jemenissä presidentti erosi helmikuussa tänä vuonna. Mielenosoituksia ja liikehdintää on ollut kaikissa arabimaissa ml. Saudi-Arabiassa, ja Syyriassa on ajauduttu sisällissotaa muistuttavaan tilaan.
Yhteenvetoa ei arabikeväästä voi vielä vuosiin tai jopa vuosikymmeniin tehdä, mutta sen uskaltaa jo sanoa, ettei arabimaailma enää tule entiseen tilaansa palaamaan. Onko uusi tila kaikki kansalaisvapaudet ja -oikeudet turvaava demokratia, vallan keskittäminen islamistien käsiin, sotilaiden valta vai jotain muuta ei ole tiedossa, ja joka tapauksessa se tullee vaihtelemaan maittain.
Kolmen pohjois-Afrikan maan osalta tilanne on lupaavin Tunisiassa, jossa on pidetty vapaat vaalit ja muodostettu kolmen puolueen yhteistyöhallitus, jota johtaa maltillinen islamistipuolue. Uuden perustuslain kirjoittaminen on vasta alulla, mutta johtava Ennahda -puolue on jo hyväksynyt sen, että perustuslaki tulee määrittämään Tunisian arabi- ja muslimimaaksi, mutta mainitsematta shariaa erikseen lainsäädännön lähteenä. Myös Egyptissä on vaalit pidetty, mutta hallitusvaltaa pitävät edelleen sotilaat hallussaan ja parlamentissa enemmistönä oleva Muslimiveljeskunta on taipuvainen ottamaan huomioon enemmän yllättäen hyvin menestyneiden ääri-salafistien kuin demokratialiikkeen alullepanneiden ja henkensäkin uhalla Tahririn aukiolla itsensä likoon asettaneiden, mutta nyt täysin syrjäytettyjen demokratia-aktivistien näkemyksiä. Libyassa tilanne on vielä hyvin avoin ja vaaleihin vasta valmistaudutaan.
YK:n erityisedustajan Kofi Annanin suunnitelma voisi lopettaa väkivallan ja antaa mahdollisuuden demokratian toteuttamiseen Syyriassa, mutta sen toteutuminen ei näytä todennäköiseltä. Oppositio on pyrkinyt kokoamaan rivejään Syrian National Councilin ympärille, mutta epäilyt SNC:n kantavimman voiman muslimiveljeskunnan aikeista eivät ole vakuuttaneet Syyrian alawiitti-, druusi- ja kristittyvähemmistöjä, jotka saattavat edelleen pitää Assadin hallitusta vähemmän pelottavana paholaisena, jonka kanssa ovat joten kuten eläneet verrattuna aikeiltaan tuntemattomiin kapinallisiin.
Arabimaiden tulevaisuus voi olla viime kädessä vain niiden omien kansojen käsissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettemmekö olisi suorastaan velvoitettuja tuomitsemaan väkivallan ja puuttumaan ihmisoikeusien loukkauksiin olivat ne kenen tahansa toimeenpanemia, tukemaan demokratiavaatimuksia ja edellyttämään universaalien ihmisoikeusperiaatteiden kunnioittamista mukaan lukien erityisesti naisten oikeuksien ja täysivaltaisen osallistumisen turvaaminen.
9.4. 2012
Eteläinen Kaukasus ei kaipaa uusia konflikteja
Kaukasus on monien ns. jäädytettyjen ja vähän kuumempienkin konfliktien aluetta eikä sinne kaivata yhtään uutta sotilaallista konfliktia. Pelko kohdistuu erityisesti siihen, että Israel tekisi iskun Iranin ydinlaitoksia vastaan. Sen seuraukset olisivat laajuutensa ja kaikkien seurausten suhteen arvaamattomat ja hallitsemattomat, mutta joka tapauksessa vain kielteisiä. Siten kaikki eilen päättyneellä matkallani tapaamani ihmiset Azerbaidzanissa, Georgiassa ja Armeniassa olivat samaa mieltä Ruotsin kollegani Carl Bildtin kanssa pari viikkoa sitten International Herald Tribunessa asiasta julkaisemani artikkelin kanssa. Kukaan ei halua nähdä ydinasein varustettua Irania ja siksi pelkäävät sitä, että muun ohella voisi seurauksena sotilaallisesta iskusta olla lopullinen varmistus sille, että Iran lopulta päätyy ydinaseen hankkimiseen.
Kaikissa Kaukasuksen maissa riittää sekä omia ongelmia että ristiriioja naapureiden kanssa. Sekä Armeniassa että Georgiassa valmistaudutaan vaaleihin. Aiemmat vaalit sekä demokratian ja ihmisoikeuksien tilanne on kaikissa näissä maissa jättänyt huomattavastikin parantamisen varaa, mistä myös hallitukset ovat tietoisia. On positiivista, että sekä Armenia että Georgia toivottavat kaikki kansainvälisten järjestöjen vaalitarkkailijat tervetulleiksi sillä molemmat haluavat, että vaalien jälkeen niiden tulosta ja tapaa jolla siihen päädyttiin ei voisi millään perusteella kysenalaistaa. Tämä on tärkeätä myös sille, että alueen maiden toivoma lähentyminen ja neuvottelut uusista sopimuksista EU:n kanssa voisivat edetä suotuisasti. Vielä tärkeämpää tämä tietenkin on näiden maiden omille kansalaisille ja maiden tulevalle kehitykselle.
5.4. 2012
Eteläinen Kaukasus ei kaipaa uusia konflikteja
Kaukasus on monien ns. jäädytettyjen ja vähän kuumempienkin konfliktien aluetta eikä sinne kaivata yhtään uutta sotilaallista konfliktia. Pelko kohdistuu erityisesti siihen, että Israel tekisi iskun Iranin ydinlaitoksia vastaan. Sen seuraukset olisivat laajuutensa ja kaikkien seurausten suhteen arvaamattomat ja hallitsemattomat, mutta joka tapauksessa vain kielteisiä. Siten kaikki eilen päättyneellä matkallani tapaamani ihmiset Azerbaidzanissa, Georgiassa ja Armeniassa olivat samaa mieltä Ruotsin kollegani Carl Bildtin kanssa pari viikkoa sitten International Herald Tribunessa asiasta julkaisemani artikkelin kanssa. Kukaan ei halua nähdä ydinasein varustettua Irania ja siksi pelkäävät sitä, että muun ohella voisi seurauksena sotilaallisesta iskusta olla lopullinen varmistus sille, että Iran lopulta päätyy ydinaseen hankkimiseen.
Kaikissa Kaukasuksen maissa riittää sekä omia ongelmia että ristiriioja naapureiden kanssa. Sekä Armeniassa että Georgiassa valmistaudutaan vaaleihin. Aiemmat vaalit sekä demokratian ja ihmisoikeuksien tilanne on kaikissa näissä maissa jättänyt huomattavastikin parantamisen varaa, mistä myös hallitukset ovat tietoisia. On positiivista, että sekä Armenia että Georgia toivottavat kaikki kansainvälisten järjestöjen vaalitarkkailijat tervetulleiksi sillä molemmat haluavat, että vaalien jälkeen niiden tulosta ja tapaa jolla siihen päädyttiin ei voisi millään perusteella kysenalaistaa. Tämä on tärkeätä myös sille, että alueen maiden toivoma lähentyminen ja neuvottelut uusista sopimuksista EU:n kanssa voisivat edetä suotuisasti. Vielä tärkeämpää tämä tietenkin on näiden maiden omille kansalaisille ja maiden tulevalle kehitykselle.
5.4. 2012
Työ- ja elinkeinoministeriössä suunnitellaan kilpailu- ja kuluttajavirastojen yhdistämistä. Tätä perustelevat säästösyiden ohella monet kyseisten virastojen jos eivät päällekkäiset niin ainakin rinnakkaiset tehtävät. Myös kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistämistä virastojen kanssa selvitetään. Näin synnytettäisiin uusi vahva valvontavirasto: markkinaviranomainen, jossa yhdistyvät kilpailuoikeus, markkinavalvonta ja kuluttajansuoja. Virasto kattaisi EU:n komission kilpailupolitiikasta, kuluttaja- ja terveysasioista sekä markkinavalvonnasta vastaavien pääosastojen toimialat.
Tämä kuulostaa äkkiseltään hyvältä ja tehokkaalta, mutta antaa aihetta myös vakviin epäilyihin. Vaikka yleisesti voi katsoa, että terve ja avoin kilpailu on myös kuluttajien etujen mukaista, niin se ei suinkaan aina ja kaikessa pidä paikkaansa. Jos ristiriitoja esiintyy, voi epäillä että elinkeinointresseistä lähtevä kilpailunäkökulma jyrää kuluttajien intressit. Liian usein kiilusilmäistä kilpailunäkökulmaa edustavan EU:n esimerkki ei ole rohkaiseva, mm. silloin kun kuluttajansuojadirektiiviä lähdettiin ajamaan monien maiden jo saavutettua kuluttajansuojelua heikentävältä täysharmonisoinnin pohjalta.
Suomessakin muistamme, miten aikanaan kilpailuasiamies aiheutti kuluttajille harmia lopettamalla pankkien siihen asti hyvin toimineen pankkikorttien yhteiskäyttöjärjestelmän. Aika ajoin toistetaan myös kilpailun nimissä vaatimuksia Suomen hyvin toimivan taksilupa- ja tilauskeskusjärjestelmän purkamisesta ja korvaamisesta samankaltaisella taksikaaoksella, josta jo Ruotsissa saadaan nauttia.
Kuluttajansuojelun ja -edunvalvonnan tulee olla riippumatonta markkina- ja yritysintresseistä ja tämän täytyy olla keskeinen kriteeri arvioitaessa mahdollisia hallintomuutoksia. Sama koskee myös kuluttajatutkimusta. Valtionhallinnossa on muutoinkin käynnissä taannoiseen tuottavuusohjelmaan perustunut kaikenlaisen tutkimuksen yhdistämisvimma, jota sitäkin pitää tarkastella kriittisesti. Tutkimuksen vapaudelle ja monipuolisuudelle on hyvä, että valtionkin kustantamana saadaan tehdään erilaista vaikkakin osin päällekkäistä tutkimusta, jossa voidaan päätyä myös erilaisiin tuloksiin. Tutkimuksen vapaus ja uskottavuus edellyttävät sitä, että senkään järjestämisessä ei synnytetä epäilyjä vain yhtä kulloistakin totuutta propagoivaa liian keskitettyä järjestelmää. Mutta epäilen tarttuisiko uusi keskitetty kilpailuviranomainen tällaiseen epäkohtaan.
1.4. 2012
Sen jälkeen kun hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta UTVA yhdessä tasavallan presidentin kanssa päätti puolustusvoimauudistuksen linjauksista on keskustelu uudistuksen yhdestä yksityiskohdasta, mutta myös laajemmistakin ratkaisuista jatkunut välillä hyvin kiivaana. Sitä on ylläpitänyt ennen muuta julkisuuteen tullut tieto puolustusministerin antamasta poliittisesta ohjauksesta, jonka johdosta uudistusta valmistellut puolustusvoimien johto luopui enemmälti pohtimasta ruotsinkielisen Uudenmaan prikaatin ja sen varuskunnan Dragsvikin asemaa. Tämän ohjauksen kertomatta jättäminen oli puolustusministeriltä menettelytapavirhe, jota hän on pyytänyt anteeksi ja josta hän on ainakin eduskunnan luottamuslauseäänestyksessä saanut synninpäästön.
Tämän johdosta UTVA kävi eilen torstaina läpi uudemman kerran asian, mutta päätyi pitäytymään aiemmissa linjauksissa. UTVA:ssa ministereitä kiinnosti, olisiko puolustusvoimien oma esitys ilman yllämainittua ohjausta ollut toisenlainen. Varmaa vastausta tähän ei saatu, koska asia ei edennyt pidemmälle. Sain sen käsityksen, että varmaan joitain yksityiskohtia olisi voitu ratkaista vähän toisin, mutta että sillä tuskin olisi ollut vaikutusta suurimmaksi kysymykseksi nousseisiin, muita varuskuntia koskeneisiin ratkaisuihin.
On varmaan myös niin, että uudistuksen valmistelussa olisi voitu ainakin yrittää vähän enemmän pitää yhteyttä eduskuntapuolueisiin jotta myös oppositio olisi voinut kantaa vastuuta välttämättömistä ratkaisuista. Eri asia on, olisiko oppositio kuitenkaan halunnut ottaa sille tarjottua vaikutusmahdollisuutta ja siihen sisältyvää vastuunkantoa.
Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon (Selko) valmistelu, johon myös puolustusvoimauudistus sisältyy, jatkuu edelleen. Toivon, että jatkossa myös oppositiolla olisi valmius olla rakentavasti mukana turvallisuuspolitiikkamme yleislinjojen muotoilemisessa, jotta pitkä ja hyvä suomalainen perinne isojen turvallisuuspoliittisten linjausten tekemisestä konsensuksen hengessä voisi jatkua. Haluan omalta osaltani kuten varmasti koko hallituskin toimia siten, että tämä olisi mahdollista ja että selonteon viimeistään alkusyksyllä tapahtuva eduskuntakäsittely sujuisi tällä tavoin rakentavassa ja yhteistyöhakuisessa hengessä.
30.3. 2012
Valkovenäjä ja jääkiekon MM-kisat
Valkovenäjän kehitys on ollut pitkään suuri murheenaihe Euroopassa. EU on pyrkinyt pitämään ovet auki myös Valkovenäjän osallistumiselle eurooppalaiseen yhteistyöhön mm. Itäisen kumppanuuden merkeissä. Valitettavasti demokratian ja ihmisoikeuksien tila maassa ovat menneet vain huonompaan suuntaan, kuten oikeusvaltioon sopimattomilla menettelytavoilla teetetyt ja pikaisesti toimeenpannut äskettäiset kuolemantuomiot osoittavat. Tähän kehitykseen EU on vastannut asteittain kiristetyillä pakotteilla, viimeksi neuvoston perjantaisessa kokouksessa.
Pakotteet ovat tärkeä ja välttämätön instrumentti, mutta niitä pitää osata käyttää harkiten ja viisasti jotta ne myös voisivat tuoda toivottuja tuloksia, missä varmasti EU:lla on edelleen opeteltavaa. Pakotteita täytyy osata oikea-aikaisesti ja kohdennetusti sekä lisätä että purkaa. Valkovenäjän tapauksessa se tarkoittaa sitä, että jos poliittiset vangit vapautetaan ja Valkovenäjä on valmis yhteistyöhön tänä vuonna toimeenpantavien parlamenttivaalien vapauden ja reiluuden varmistamiseksi, niin niitä myös puretaan. Tämä voi kuitenkin tapahtua vain todettujen tekojen perusteella, sillä monet lupaukset ovat ennenkin jääneet pitämättä.
Valkovenäjä isännöi kahden vuoden päästä jääkiekon MM-kisoja, mikä on jääkiekkohullulle presidentti Lukashenkalle henkilökohtaisesti tärkeä asia. EU:n perjantain Valkovenäjä-päätelmissä todettiin, että EU tulee välittämään syvät huolensa kansainväliselle ja kansallisille jääkiekkoliitoille ihmisoikeus- ja demokratiarikkomuksista maassa. Muotoilu on sillä tavoin harkittu, että EU ei voi eikä sen pidä mennä käskyttämään itsenäisesti päätöksensä tekeviä urheilujärjestöjä – mitä olympiakomitean entisenä jäsenenäkin korostan – mutta jos olot Valkovenäjällä eivät parane, olisi kisojen järjestäminen maassa skandaali. Sen seuraukset voivat jo kirpaista jääkiekkopomojen kukkaroakin, jos ei omaatuntoa.
Suositukseni jääkiekkoliitolle on, että on varauduttava kisojen siirtämiseen hakemalla vaihtoehtoinen järjestäjä, mutta päätöstä kannattaa vielä pidätellä siihen saakka, kunnes se on välttämätön uuden kisapaikan järjestelyjen kannalta. Jääkiekkoliiton avoin valmius harkita paikan vaihtoa on juuri nyt tehokkain painostuskeino, mutta sen jälkeen kun paikka on lopullisesti vaihdettu se on edelleen moraalisesti perusteltu oikea ratkaisu, mutta ei enää jätä Lukshenkalle insentiiviä parantaa tapojaan kisojensa pelastamiseksi.
25.3. 2012
Sosialidemokraattien osuus pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia edustavien yhteiskuntien kehitykselle on epäilemättä ollut keskeinen tai oikeammin suorastaan ratkaiseva, mutta on historiallisesti harhaanjohtavaa väittää, että se olisi ollut vain ja ainoastaan sosialidemokraattien luomus. Talonpoikaispuolueilla, sosiaaliliberaaleilla, kristityillä porvareilla ja vasemmiston muilla ryhmillä on ollut myös oma osuutensa tässä hyvinvointivaltioiden rakennustyössä ja nykyisin on selvää, että pohjoismaissa halutaan laajasti yli puoluerajojen samastua tähän pohjoismaat kansainvälisten vertailujen kärkeen nostaneeseen malliin ja olla osallisia sen kehittämisessä.
Ruotsissa porvarit ovat moderaattijohtaja Fredrik Reinfeldtin aikana pyrkineet ottamaan sosialidemokraattisen hyvinvointipolitiikan käsitteitä omaan käyttöönsä häivyttääkseen heille rasitteeksi käyneen uusliberalismin tunnuksia. Tämä on ymmärrettävästi ärsyttänyt Ruotsin demareita, joilla on luonnollisesti oikeus käydä tällaisista käsitteistä poliittista taistelua. Turvautuminen patenttiviranomaiseen on kuitenkin paha virhe, joka on myös tuonut täysin tarpeettoman kiistan pohjoismaiseen yhteistyöhön, jossa pohjoismainen malli on ollut vuosikymmeniä hyvin laajassa ja rakentavassa käytössä.
20.3. 2012
Julkisuus ei ole viime aikoina kohdellut Finnairia erityisen hyvin. Kielteinen julkisuus on kuitenkin ollut Finnairin johdon ja hallituksen itse aiheuttamaa. Kun valtion omistusohjauksesta vastannut ministeri sai lopulta julkisuudelta ja myös valtio-omistajalta pimitetyn tiedon yhtiön johdolle maksetuista erikoispalkkioista, hän teki ainoan oikean ratkaisun ja pani vaihtoon kaikki tähän päätökseen osallistuneet Finnairin hallituksen jäsenet.
Siitä, että on ollut virhe tehdä päätöksiä omistajan ohjeiden vastaisesti ja omistajan selän takana, ovat jokseenkin kaikki samaa mieltä. Jonkin verran on kuitenkin löytynyt niitä, joiden mielestä tehdyt päätökset olivat kuitenkin oikein ja tarpeellisia, vaikka syntyivätkin väärällä tavalla. Vaikka vältänkin yhden hallituskollegan sorkkaeläinten käytökseen viittavaa kieltä, olen tästä jyrkästi eri mieltä.
Finnair on nyt eräänlainen testitapaus siitä, haluammeko yritysten toimivan muualla jo häpeään joutuneiden amerikkalaisten corporate governance -oppien mukaisesti, jolloin johtoa pitääkin kannustaa huikeilla erikoisjärjestelyillä, jotta he saisivat yrityksen lyhyen tähtäyksen kannattavuuden ja pörssiarvon kohoamaan leikkaamalla työntekijöiden aiheuttamia kustannuksia irtisanomisilla, ulkoistamisilla ja palkanalennuksilla. Vai pitäisikö suomalaisyrityksiä edelleenkin johtaa edestä, avoimesti ja sidosryhmistä tärkeintä eli koko henkilöstöä kannustavalla ja palkitsevalla tavalla?
On monia syitä, joiden vuoksi ei ole perusteltua luopua valtion enemmistöstä Finnairissa. Sitä tarvitaan Suomen monipuolisten ja suomalaismatkustajien tarpeista lähtevien lentoyhteyksien turvaamiseksi yhtä hyvin kuin pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin parhaiten sopivan ja sen menestyksen parhaiten turvaavan yrityskulttuurin palauttamiseksi tähänkin yhtiöön.
18.3. 2012
Viimeisimmät kiusaukset saippuaoopperana
Niin sähköinen kuin printtimediakin ovat jo usean viikon ajan revitelleet kaiken mahdollisen ja vähän mahdottomankin Auto- ja kuljetusalan työntekijäin liiton tilasta ja erityisesti puheenjohtaja Timo Rädyn toiminnasta. Aihe on tärkeä ja yhteiskunnallisesti merkittävä muillekin kuin AKT:n jäsenille. Kaikki asiaa käsitelleet eivät ole kuitenkaan malttaneet pysyä asiajournalismin rajoissa vaan ovat menneet jo kyseenalaisen saippuoopperan puolelle. Näin silloin, kun itseään laatujournalismin lippulaivana kernaasti pitävä Helsingin Sanomatkin ryhtyy herkuttelemaan toteen näyttämättömillä juorupuheilla. Kummallista on myös se, miten Julkisen Sanan neuvoston puheenjohtajakin on kiirehtinyt osoittamaan ymmärrystä, vaikka on hyvin mahdollista, että prosessi poikii vielä useita JSN:n käsiteltäväksi tulevia kanteluja.
Naapurimaista Suomessa seurataan Viron tapahtumia ja politiikkaa edelleenkin turhan vähän. Niinpä useimmilta on jäänyt huomaamatta sopimus, jolla Vene Erakond Eestis (VEE) on muutama viikko sitten päättänyt lopettaa toimintansa ja yhdistyä Viron sosialidemokraattiseen puolueeseen. Välitöntä merkitystä tällä ei voimasuhteisiin ole, sillä sosialidemokraattien 17 % kannatuksen ja 19 kansanedustajapaikan rinnalla VEE:n lista keräsi viime vaaleissa alle prosentin äänistä eikä saanut yhtään ehdokasta lävitse. Periaatteellinen merkitys Viron tulevalle kehitykselle ja kansalliselle eheytykselle voi sitä vastoin olla paljon suurempi.
Ihan helppo yhdistymisprosessi ei ollut ja loppuun saakka vaikeimmaksi asiaksi muodostui se. millä tavoin VEE oli valmis antamaan useimmilla virolaisilla kynnyskysymyksenä olevan tunnustuksen siitä, että Viro oli vuodesta 1940 uudelleen itsenäistymiseensä saakka miehitetty maa. Kun tämä ratkaistiin, oli tie yhdistymiselle selvä.
Sosialidemokraattien nuoren puheenjohtajan Sven Mikserin Eesti Ekspress -lehdessä asiasta julkaisema artikkeli ansaitsee tulla Suomessakin huomioiduksi. Siinä hän yksiselitteisesti asettuu sille kannalle, että Viron äidinkielenään venäjää puhuville kansalaisille kuuluvat samat oikeudet kuin vironkielisillekin. Samalla tavoin "kuin Ruotsissa tai Kanadassa asuvat voivat olla näiden maiden lojaaleja ja polititisesti aktiivisia kansalaisia samalla kun haluavat, että heidän lapsensa oppivat viron kielen ja tuntevat ylpeyttä virolaisuudestaan, niin miksi tämä ei olisi mahdollista myös meidän venäläisille?"
Rohkeaa järkipuhetta. Arvostelijat sanovat sosialidemokraattien näin vain kalastelevan venäläisten ääniä. Mikser torjuu tämän toteamalla Viron lähimenneisyyden vahvistavan, että kolme nopeinta ja helpointa tapaa tavoitella äänivyöryä on vastustaa Venäjää ja venäläisiä, vastustaa Savisaarta tai olla itse Savisaar. Vaikka näin on ollut, on kiitettävää, että sosialidemokraatit ovat Virossa ottaneet tällaisen muillekin esimerkillisen askeleen, joka korostaa kaikkien Viron kansalaisten tasavertaista osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
11.3. 2012
EU ja arktiset alueet
Arktisilla alueilla on meneillään isoja asioita jotka merkitsevät sekä uhkia että avaavat uusia mahdollisuuksia. Ilmastonmuutoksen eteneminen kutistaa jääpeitettä ja uhkaa arktisten alueiden herkästi haavoittuvaa luontoa, samalla kun se avaa uusia kulkureittejä ja eritoten öljy- ja kaasuesiintymien hyödyntämismahdollisuuksia. Alueen asukkaat ja alkuperäiskansat suhtautuvat tähän kaksijakoisesti. Luvassa olevat investoinnit tuovat rahaa ja vaurautta, mutta uhkaavat sekä luontoa että perinteisiä elämäntapoja ja alkuperäiskansojen elinkeinoja. Suomessakin tämä näkyy siinä miten melkoisen kaivosbuumin synnyttänyt raaka-aineiden kasvava kysyntä on luonut ristiriitoja esim. Talvivaaran kaivoksen toimintaan liittyen.
EU on jo nyt monin tavoin mukana pohjoisessa ulottuvuudessa myös arktisilla alueillla ja tulee olemaan vielä enemmän, kun sen hakemus tulla mukaan viiden pohjoismaan sekä Kanadan, Venäjän ja USA:n perustaman Arktisen neuvoston pysyväksi tarkkailijaksi saadaan hyväksyttyä. EU valmistelee myös Arktisen tiedotuskeskuksen perustamista Rovaniemelle. Se vaatii vielä komission toiminta- ja hankintasääntöjen mukaisesti valmistellun päätöksen. Rovaniemellä vallitsi luottavainen tunnelma siihen, että päätös pian syntyy, eikä Ashton puheillaan tätä luottamusta ainakaan heikentänyt.7.3. 2012
Ns. realistisen ulkopolitiikan yksi perusajatus oli, että on olemassa sellaisia kansallisia etuja, joita valtiot voivat ajaa myös toisten kansallisten etujen kustannuksella. Tässä reaalipolitiikassa nojattiin myös voimapolitiikkaan eli käsitykseen, että sotilaallinen voima, sen kerääminen eli varustautuminen ja sotilaallisella voimalla uhkaaminen ja myös sen käyttäminen on sekä hyväksyttävä että toimiva tapa ajaa valtion kansallista etua. Se istui luontevasti suurvalloille, mutta samaan nojasivat myös pienemmät valtiot, jotka eivät historian valossa ole välttämättä käyttäytyneet sen hyveellisemmin, niillä on vain ollut vähemmän mahdollisuuksia harjoittaa omaa voimapolitiikkaansa.
On monia syitä miksi voimapolitiikan mahdollisuudet ovat maailmassa vähentyneet. Kuuluisa ihmisluonto, johon niin usein vedotaan, ei varmaan ole muuttunut, mutta maailma on. Merkittävin ilmentymä tästä on väestönkasvu, joka on yli kolminkertaistanut maapallon väkiluvun toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Tämä yhdessä sen kanssa, miten ihmisen suhde luonnonympäristöön ja luonnonvarojen käyttöön on ajautunut kriisiin ja pakottaa meidät hyvin nopeasti, parhaassakin tapauksessa enintään muutaman vuosikymmenen sisään siirtymään maailmanlaajuisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävään kehitykseen, on luonut aivan uuden keskinäisen riippuvuuden, joka sitoo maailman kansakunnat yhteen sekä hyvässä että pahassa.
Osuutensa on myös teknologian muutoksilla ja sillä, miten ihmisten osaaminen erotuksena raadannan tai raaka-aineiden käytön määrästä nykyisin määrittelee hyvinvoinnin mahdollisuudet. Se tarkoittaa mm. sitä, että voimapolitiikan keinoin hankitut raaka-ainelähteet tai vieraiden kansojen alistaminen orjatyövoimaksi eivät enää tuota kestävää menestystä.
Yhtä välttämätön ehto kuin monenkeskinen ja kattava yhteistyö on ihmiskunnan selvitymiselle, on myös oikeusvaltioperiaatteiden, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen vahvistaminen. Elämme maailmassa, jossa kaikki riippuu kaikesta: ei ole kestävää rauhaa ja vakautta ilman ihmisoikeuksien kunnioittamista, ei ole taloudellista kehitystä ilman vakautta, ei ole kestävää ihmisoikeuksia kunnioittavaa demokratiaa ilman ihmisten perusturvan ja toimeentulon varmentavaa kehitystä. Tämä näkyy maailmassa niin myönteistä kehitystä vahvistavissa hyvissä kierteissä kuin hajoavien valtioiden noidankehissä.
Yhteinen nimittäjä näille kaikille on myös sukupuolten tasa-arvo ja naisten oikeuksien ja osallistumisen täysimääräinen toteuttaminen, joka on avaintekijä niin rauhalle ja vakaudelle, kehitykselle kuin ihmisoikeuksien toteutumiselle.
On siten paikallaan, että kaikki nämä asiat ovat keskeisiä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Toiminta naisten aseman ja voimaannuttamisen ja ihmisoikeuksien puolesta, osallistuminen rauhanvälitykseen ja laaja-alaiseen kriisinhallintaan sekä työ demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen perustuvan paremman globalisaationhallinnan puolesta ovat Suomen hallituksen ohjelmassa erityisen painon saaneita vahvuuksia. Tähän liittyy luontevasti myös säällisen työn nostaminen kansainvälisissä järjestöissä, kehitysyhteistyössä ja kauppapolitiikassa keskeiseen asemaan.
Kaikki tämä ei tietenkään tarkoita etteikö maailmassa edelleen löytyisi voimapolitiikkaan uskovia vallankäyttäjiä, joiden kanssa täytyy toimia realistisen ulkopolitiikan keinoin. Samoin on selvää, että jatkuvasti syntyy tilanteita, joissa arvopohjainen ja realistisen ulkopolitiikka voivat olla vastakkain: myydäkö aseita ihmisoikeuksia loukkaaviin maihin suomalaisten työpaikkojen vuoksi, vaietaanko poliittisista vangeista kauppasopimusten toivossa ja ollaanko mieluummin kotimaisten säästöpaineiden vuoksi vapaamatkustaja kuin aktiivinen osallistuja kehityspolitiikassa ja kriisinhallinnassa.
4.3. 2012
Presidentinvaihdosta edelsi valtioneuvoston siinä suhteessa harvinainen istunto, että siellä äänestettiin kaksi kertaa, molemmissa tapauksissa kyse ympäristöasioista. Rkp:n ministerit olisivat halunneet poistaa erään kohteen Paraisilla Natura-päätöksenteosta. Vähän tiukempi äänestys käytiin Talvivaaran kaivosyhtiölle myönnettävästä uraanin talteenottoluvasta.
Jos katsoo että ydinvoiman käyttö on kaikissa oloissa alasajettava energian tuotantomuoto, jonka käyttöä ei tule lisätä, on johdonmukaista äänestää myös kaikkea uraanintuotannon laajentamista vastaan. Ydinvoima ei minustakaan edusta kestävää energiataloutta, mutta katson kuitenkin, että se voi olla hyväksyttävä ylimenokauden ratkaisu, jolla voidaan nopeuttaa fossiilisista polttoaineista luopumista. Tästä ei ole Suomen ydinvoimahankkeissa ollut kyse, joten äänestin niitä vastaan eduskunnassa.
Kaivoshanketta on kuitenkin arvioitava omana kysymyksenään. On vaikea löytää perustetta sille, miksei toimiva kaivos voisi hyödyntää myös sen louhimassa aineessa joka tapauksessa olevaa uraania. Talvivaaran hankkeen epäilyt näyttävät perustuvan yhtiön nykyisessä kaivostoiminnassa osoitettuihin puutteisiin ja laiminlyönteihin, joiden vuoksi lupaehtoja ei ole täytetty. Uraanin talteenottoon liitettävät lupaehdot ovat vielä aikaisempaa paljon tiukempia. Lähden siitä, että niitä myös valvotaan ja jos niitä ei noudateta on valvontaviranomaisilla ei vain mahdollisuus vaan suoranainen velvollisuus keskeyttää kaivoksen toiminta. On perusteetonta evätä kaivoksen lupaa vain sen ennakko-odotuksen varassa, että se ei kuitenkaan lupaehtoja täyttäisi.
1.3. 2012
Näissä keskusteluissa on aina ongelmana se, että päätöksiä teetetään yhden virallisen virkamiestotuuden kertovien arvioiden ja näkemysten pohjalta. En epäile Suomen Pankin ja ministeröiden vastuullisten virkamiesten rehellistä pyrkimystä todellisuutta väärentämättömiin lukuihin. Yhtä kaikki tosiasia on, että istuntosalin ulkopuolella tutkimuslaitoksissa ja ekonomistikunnassa vallitsee paljon laajempi näkemysten kirjo, johon hallitus ei koskaan kollektiivina pääse tutustumaan. Kukaan ei myöskään kiellä, että jokainen arvio on äärimmäisen herkkä pieniinkin muutoksiin pohja-arvoissa. Siten pienikin ylitys hyvin varovaisiin kasvuennusteisiin voi lähes poistaa koko laskennallisen sopeuttamistarpeen lyhyellä aikavälillä. Vaikeutta lisää myös se, että sopeuttamistoimet – leikkaukset ja veronkorotukset – voivat herkästi edelleen heikentää kasvua ja johtaa kasvua kuihduttavaan ja työttömyyttä kasvattavaan kierteeseen, jossa myöskään alijäämä ei supistu läheskään tavoitellua määrällä.
Yksimielisyys ainakin otsikkotasolla vallitsee siitä, että nyt on tehtävä isoja ja kauskantoisia rakenneuudistuksia, jotka vahvistavat talouden ja varmistavat hyvinvointivaltion toiminnan myös tulevaisuudessa. Kun – ja siis samalla iso jos – niissä onnistutaan voidaan välitöntä sopeuttamistoimien tarvetta olennaisesti vähentää. Isoimmat asiat ovat jo työn alla oleva puolustusvoimauudistus, harmaan talouden torjumisohjelma, kaavailtu kuntauudistus ja työurien pidentäminen. Tähän listaan on ehdottomasti lisättävä julkisen terveydenhuollon laadun ja saatavuuden turvaava ja yksityisten terveysmenojen kasvun katkaiseva terveydenhoitouudistus. Puolustusvoimauudistus on ainoa hallituksessa jo selkeästi sovittu asia ja harmaan talouden torjuntaohjelman perustakin on jo hallitusohjelmassa valettu, muut ovat aika alkutekijöissään ja on vaikea uskoa, että niistä muutamassa viikossa saataisiin täsmällisiksi luvuiksi muutettavaa tolkkua. Yritettävä kuitenkin on, sillä muutoin kamreerikammalla tehty kehyssopeutus voi tuottaa jopa enemmän vahinkoa kuin kestävyyttä taloudenpitoon.
29.2. 2012
