Avaukset 27.11.2009 -

Islanti rahamarkkinoiden armoilla

Islannin althing hyväksyi joulukuussa äänin 33-30 lain, joka merkitsee 3,8 miljardin korvausten maksamista Landebankin  Icesave-tytäryhtiöiden tallettajille Englannissa ja Hollannissa. Presidentin kieltäydyttyä lain allekirjoittamisesta lain kohtalo ratkeaa helmikuussa järjestettävässä kansanäänestyksessä. Harvoin joutuu mikään kansa ratkaisemaan yhtä inhottavaa kysymystä.

3.8 miljardia on iso summa missä tahansa maassa, mutta Islannissa se tarkoittaa 12 000 euroa asukasta kohden. Suomessa vastaavasti perkapitalisoitu summa olisi yhteensä 60 miljardia, Kiinassa 12 000 miljardia (12 000 000 000 000) euroa. Vaikea kuitenkin uskoa, että isompia maita olisi kohdeltu yhtä säälimättömästi kuin pientä Islantia. Ensi sijassa ETA-sopimuksen tulkintaan perustuva juridiikka Islannin velvollisuuksista pankkiensa ulkomaisten konttoreiden ulkomaisten tallettajien talletusten takaajana on epäselvä ja kiistelty. Juridiikkaa ratkaisevampi on rahan ja politiikan painostus: elleivät islantilaiset suostu maksamaan, eivät kansainväliset rahoitusinstituutiot sitä enää luotota ja se voi myös heittää hyvästi haaveilleen EU:n jäsenyydestä.

Asiaa arvioidessa juridiikka ja politiikka eli valta ratkaisevat, näiden rinnalla moraali on työnnetty syrjään. Tosin siltäkään on mahdotonta saada yksiselitteistä ohjetta. Britti- ja hollantilaissijoittajien ahneutta ei pitäisi suojella, kun he markkinakorkoja parempien tarjousten perässä panivat rahansa riskikohteeseen. Voi toki Helsingin Sanomien päääkirjoituksen tavoin hurskastella, että myös Islannin kansa humalavaiheessa "otti pankkiiriensa rinnalla iloisesti ne riskit, jotka myöhemmin realisoituivat", mutta tässä ajattelussa ovat yhteiskunnalliset valta- ja vastuusuhteet pahasti hämärtyneet ja kohtuus ja suhteellisuus karanneet ikkunasta.

Kohtuullisempia eri osapuolten intressejä ja menetyksiä tasapuolisemmin kohtelevia ratkaisuja on varmasti olemassa. Jos islantilaiset nyt sanovat tälle laille ei, ei heitä heti tule hakea finanssimarkkoiden teloituskomppanian eteen, vaan etsittävä oikeudentajua paremmin vastaava ratkaisu kiistaan. Sellaista ratkaisua, josta syyttömätkin eivät joutuisi kärsimään, ei kuitenkaan ole.

8.1. 2010

Uusi vuosikymmen Afganistanissa

"Presidentti Hamid Karzai ei ole onnettoman uudelleenvalintafarssinsa jälkeen saanut minkäänlaista otetta maasta. [ ] Hänen johtajajoukkonsa koostuu koruptoituneista, laittomuuksiin syyllistyneistä paikallisista sotaherroista, huumeparoneista ja muista Naton kannalta katsottuna toivottomista kumppaneista." Hallituksen valta ei ulotu edes koko Kabuliin, eikä hallitus ole helpottanut kansan arkea vaan "johtajat ovat sumeilematta varastaneet tukirahoja". Näin kuvaa tilannetta Afganistanissa Helsingin Sanomissa tänään Olli Kivinen, toimittaja johon ei ainakaan Nato-vastustajan leimaa voi hevin lyödä.
 
Presidentti Obama on päättänyt merkittävästä joukkojen lisäämisestä Afganistaniin ja on pyytänyt myös muilta operaatiossa olevilta mailta lisäpanostusta. On vaikea uskoa, että mikään joukkojen lisäys kuitenkaan muuttaisi tilannetta paremmaksi. Amerikkalaisten toiveet tai solidaarisuus Naton kanssa eivät siten saa vaikuttaa Suomen harkintaan siitä, jatkammeko Afganistanissa kriisinhallintaoperaatiossa ja missä laajuudessa. On oikein ajatella, että Suomenkin tulee olla mukana rakentamassa rauhaa, demokratiaa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista Afganistanissa, mutta jos se ei nykyisellä konseptilla onnistu, kannattaa mieluummin jäädä pois ja käyttää osaamistamme ja niukkoja voimavarojamme sellaisissa paikoissa, joissa se tuottaa paremman tuloksen. Jos tähän arvioon päädymme jää erikseen pohdittavaksi, voidaanko maassa jatkaa humanitääristä apua niin, että se todella menee sitä tarvitseville.
 
5.1. 2010

Aseet varikoille

Uusi vuosi alkoi murheellisesti. Mutta miksi, tekijän etnisestä taustasta riippumatta, ulkomailla uutisointi pitää tällaista jo tyypillisenä suomalaistragediana? Syitä on monia, eikä ihmisten yksinäisyyttä, syrjäytyneisyyttä, sosiaalisten suhteiden pirstoutumista ja monenlaista pahoinvointia poisteta yksinkertaisilla toimenpiteillä, kun on kyse vuosikymmeniä jatkuneesta ihmisten käyttäytymistä aiemmin ohjanneiden ja muokanneiden mekanismien heikkenemisestä. Kaikki tavat, joilla yhteisöjä aiemmin pidettiin koossa eivät ole enää sen enempää käyttökelpoisia kuin hyväksyttäviäkään. Mutta on myös kristallinkirkas yhteys hyvinvointivaltion alasajon ja heitteillejättöyhteiskunnan nousun välillä.

Aseintoilijoiden hokema, etteivät aseet tapa, vaan ihmiset jotka niitä käyttävät, on banaalilla tavalla totta, mutta sen vääristyneisyys ilmenee, kun samaan logiikkaan nojaten jatketaan, että hyvät ihmiset tarvisevat lisää aseita suojautuakseen näitä pahoja vastaan. Itse olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että sivistysvaltiossa kukaan ei tarvitse asetta kotona, ja toivon että lainsäädäntö uudistettaisiin tämän mukaisesti. Laittomat aseet ovat tietysti keskimäärin vaarallisempia kuin lailliset, mutta näiden välillä on selvä korrelaatio: mitä enemmän laillisia aseita, sitä enemmän myös laittomia.

2.1. 2010

Vanhanen

Matti Vanhanen on ilmoittanut, ettei enää pyri keskustan puheenjohtajaksi ja on valmis myös jättämään pääministerin tehtävät keskustan puoluekokouksen jälkeen. Ilmoitusta ei voi pitää kovin suurena yllätyksenä. Se on odotetusti laukaissut myös pääministerispekulaatioita. Yhtäältä muistutetaan, ettei keskustan puoluekokous vaihda pääministeriä vaan se tapahtuu eduskunnassa, toisaalta monet näinkin sanovat pitävät itsestään selvänä että uudesta puheenjohtajasta tulee heti uusi pääministeri.

Se että suurimman puolueen puheenjohtaja olisi automaattisesti myös pääministeri ei ole sen enempää perustuslaista seuraava kuin muutoinkaan itsestään selvä vaatimus. On muistettava sekin, ettei monipuoluemaassa suurin puolue edes välttämättä mahdu hallitukseen, eikä sekään että puolueen puheenjohtaja olisi aina samalla pääministeriehdokas vaaleissa ole välttämätöntä. Siitä miten keskustan tulisi pääministerikysymyksen kanssa menetellä ei oppositiolta neuvoa kysytä. Ei sekään, että Vanhanen jatkaisi pääministerinä vaaleihin saakka ole parlamentaarisen demokratian kannalta tuomittavaa. Loogisempaa jopa olisi, että viime vaaleissa pääministeriehdokkaana puolueensa suurimmaksi puolueeksi nostanut Vanhanen toimisi tehtävässä vaalikauden loppuun saakka.

Kokonaan toinen asia on, että maalle Vanhasen hallituksen istuminen olisi tietenkin onnetonta, mutta muuttuisiko sama hallituskoalitio yhtään enemmän onnea tuottavammaksi vaikka pääministerin naama vaihtuisi?

30.12. 2009

"Ohi on" tunnelmointi täysin ennenaikaista

Jonkinlainen helpottunut "ohi on" tunnelma tuntuu vallitsevan talouspolitiikan päättäjien keskuudessa maailmalla. Vuosi sitten suuren amerikkalaisen Lehman Brothers-pankkiiriliikkeen konkurssi oli saattanut finanssimarkkinat lähelle paniikkia täydellisen romahduksen pelossa. Siltä kuitenkin vältyttiin nopeasti improvisoiduilla toimilla pankkijärjestelmän kestävyyden turvaamiseksi ja ennen kaikkea USA:n massiivisella elvytyspolitiikalla. Nyt päällimmäiseksi huoleksi on noussut oikea-aikaisen exit-strategian toteuttaminen elvytystoimien lopettamiseksi ja se, miten kaikkialla paisuneet julkisen talouden alijäämät tasapainotetaan.
 
Vaikka uusliberalistien ja monetaristien jo kuolleeksi julistaman, keynesiläisen taloudellista toimeliaisuutta ylläpitävän suhdannepolitiikan henkiinherättäminen näyttää taas kerran pelastaneen kapitalismin, on vaara ohi-signaalin soittaminen vielä monessa suhteessa ennenaikaista. Talousennusteet voivat osoittaa taas varovaista nousua, mutta ne ovat poikkeuksellisen epävarmalla pohjalla.

Olemme tämänkin taantuman aikana voineet lukea nyyhkytarinoita kovia kokeneista miljardööreistä, jotka yhdessä yössä ovat palautuneet vain tavallisiksi miljonääreiksi kupla-arvojen puhjettua. Todelliset häviäjät ovat kuitenkin aina ne, joilla ei ole työtä eikä päivittäistä ateriaakaan aina varmistettuna. Työttömyyden kasvaessa ja perusturvan heikennyttyä suoranainen köyhyys on jälleen lisääntynyt. 
 
Erityisen vaarallista on tuudittautua siihen uskoon, että voitaisiin palata johonkin efk – ennen finanssikriisia – vallinneeseen muka normaalitilaan, kun juuri sellainen tila jossa keinottelu ja markkinavoimat saivat vapaasti ja hallitsemattomasti temmeltää on koetun kriisin syy. Näyttää siltä, että monet hienot G-miesten lupaukset ja julistukset kauaskantoisista markkinoiden reformeista ovat vesittymässä tavalla, joka mahdollistaa taas uuden kriisin muutaman vuoden kuluttua.
 
Suomessa hallitus rehvastelee massiivisella elvytyksellään. Tosiasiassa hallitus on vain ryhtynyt kutsumaan massiivisiin veroalennuksiin perustuvaa regressiivistä tulonjakopolitiikkaansa elvytykseksi. Se on myös luonut seuraavalle hallitukselle poikkeuksellisen hankalan tilanteen, jossa se joutuu valitsemaan merkittävien veronkorotusten tai suurten menoleikkausten välillä. Vaaleihin on vielä sen verran aikaa, että on mahdollista tehdä eri puolueiden vaihtoehdot kristallinkirkkaiksi, mutta en ole varma siitä, että tätä mahdollisuutta kuitenkaan halutaan käyttää.
 
27.12. 2009

Joulurauha ja  joulusaarna

Pidin eilen Länsi-Uudenmaan humanistiyhdistyksen tilaisuudessa joulusaarnan . Ilman aiempaa kokemusta sen enempää joulusaarnan pitämisestä kuin kuuntelemisestakaan olin jotenkin varautunut siihen, että paikalla olisi kiikkutuoli josta taata saisi sanomansa esittää, mutta hyvin ilman tällaista rekvisiittaa sujui. Vaikka maailmassa asiat eivät ole hyvin ja monet eivät voi joulurauhasta edes uneksia, kannattaa kuitenkin meidän, joille se mahdollista on käyttää tätä tilaisuutta kerran vuodessa rauhoittua läheistemme ja ajatustemme kanssa keräämään uusia voimia uudelle, nykymaailmassa edeltäjäänsä jälleen kerran haastavammalle vuodelle. Tämän teemme mielellämme mekin, jotka emme liitä jouluaikaan erityisiä hengellisiä ulottuvuuksia.
 
Siksi toivotan kaikille

Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta!

23.12.2009

Kööpenhaminan laiha sopu

Kööpenhaminan ilmastokokouksesta lähdettiin kotiin ilman oikeudellisesti sitovaa sopimusta päästöjen vähentämisestä. Että näin kävisi oli selvää jo ennen kokouksen alkua, eikä monien toivomaa ihmettä nähty. Lohtua on haettu siitä, että kaikki kuitenkin nyt kokouksen loppujulistuksessa tunnustivat ilmaston keskilämmön nousun rajoittamisen enintään kahteen asteeseen välttämättömäksi tavoitteeksi. Siihen, että tämä myös johtaisi tämän toteuttaviin toimiin ei ole vielä luottamista. Kaikki toki korostavat neuvotteluprosessin jatkuvan ja että jo vuoden päästä on mahdollista, että Meksikossa saavutettaisiin parempi ja sitovampi tulos. Mahdollista se tietysti on, mutta ei vielä todennäköistä.

Laajempaa sopimusta odoteltaessa eri maat ja maaryhmät jatkavat omien päästörajoitustavoitteittensa ja niiden edellyttämien takuuvarmasti riittämättömäksi jäävien toimien sorvaamista. Mentaliteetti on sama kuin Suomen teollisuuden edustajalla, joka itki Suomen kilpailukyvyn heikkenemistä liiallisten päästörajoitusten vuoksi. Hallitukset ovat kuitenkin tehneet parhaansa, ettei kipukynnystä ylitettäisi. Kun neuvottelujen loppusuoralla vielä näytti siltä, että EU sopimuksen syntyessä nostaisi päästövähennystavoitteensa 20 prosentista 30 prosenttiin, viesti pääministeri suurelle valiokunnalle, että tähän varauduttaisiin vapaaehtoisin sitoumuksin. Suomessa se tapahtuisi "hyödyntämällä nieluja ja ostamalla Virolta" päästöoikeuksia. Tuossa tilanteessa valiokunta hyväksyi toimintalinjan, vaikka Suomi aikoikin täyttää velvoitteensa kikkailulla, joka välttämättä ei vähentäisi yhtään tonnia ilmakehään meneviä päästöjä.

Melkein kaikki muutkin maat valmistautuvat päästövähennyksiin vaikutuksiltaan kyseenalaisin keinoin. Siksi jatkossa ei tule katsoa vain ilmoitettuja vähennystavoitteita vaan arvioida myös riittävän kriittisesti niitä keinoja, joilla ne halutaan saavuttaa.

Kööpenhaminan kokouksessa nähtiin myös hämmentävä loppuhuipentuma kun presidentti Obama kokosi aivan uuden G-5 ryhmän – Brasilia, Etelä-Afrikka, Intia, Kiina ja USA – joka oli aloitteentekijä lopulta hyväksyttyyn päätösjulistukseen. Euroopan unionia ei tähän ryhmään kelpuutettu. Tästä ei kannata olla liian pahoillaan, sillä vahvinta sitoutumista ja johtajuutta ilmastokysymyksessä osoittanut EU olisi ollut väärässä seurassa näiden luimistelijoiden kanssa. Nyt ne määräsivät mihin enintään oli mahdollista päätyä ja siihen oli muiden vielä tyytyminen. Tämä ei kuitenkaan mitätöi EU:n tähänastisia ponnistuksia vaan päinvastoin velvoittaa niiden jatkamiseen ja tehostamiseen.

20.12. 2009

Budjetti eduskuntakäsittelyssä

Eduskunnan budjettikäsittelyviikko ja samalla koko syysistuntokausi päättyy perjantaina. Olen omalta osaltani pitkittänyt käsittelyä yhden budjettiäänestyksen verran, kun esitin rauhantyön edistämiseen 500 000 enemmän kuin budjettiesityksessä oli. Edellisen kerran olen tehnyt talousarvioaloitteen ja vienyt sen äänestykseen n. 35 vuotta sitten, kun esitin kahdenvälisen kehitysyhteistyön kolmivuotisen sitomisvaltuutuksen pitämistä samantasoisena kolmen vuoden ajan, kun hallituksen esityksessä se oli laskeva. Aloite meni äänestyksessä jopa läpi ja aiheutti jonkinmoisen hämmennyksen myös hallituksen riveissä.
 
Tälläkin kertaa aloitteeni oli mennyt osittain lävitse, sillä valtiovarainvaliokunta oli korottanut kyseistä määrärahaa 100 000 eurolla. Tervetullut muutos, joka kuitenkin vain osittain korjasi sitä jälkeenjääneisyyttä, joka tähän menokohtaan on pitkään jatkuneen tason tarkistamattomuuden ja suoranaisten leikkausten vuoksi syntynyt. Sen vuoksi vein aloitteen vielä äänestykseen, vaikka lopputulos oli ennalta selvä. Niinhän se on kaikkien muidenkin määrärahaäänestysten suhteen, sillä enemmistöhallitusten budjettikuri on sillä tavoin pitänyt, ettei täysistuntokäsittely ole enää vuosikymmeniin tuonut muutoksia valiokunnan pohjaesitykseen.
 
Vaikka talousarvioaloitteiden kohtalo vuodesta toiseen on sama enkä niitä ole itse harrastanut, ovat nekin tärkeitä ja välttämättömiä demokratian toteutukselle. Budjettiesitykset ja niistä käydyt äänestykset ovat myös se, mitä kautta opposition tarjoama talouspolitiikan vaihtoehto saadaan näkyviin ja arvioitavaksi. Tällä kertaa se ainakin sosialidemokraattien osalta oli myös tavallista selkeämpi ja johdonmukaisempi esitys, vaikkei 500 000 lisäys rauhantyön tukemiseen siihen vielä kuulunutkaan.

18.12.2009

Onko Jemen seuraava Afganistan ?

Pikku-uutinen päivän lehdessä kertoo, että mahdollisesti 70 ihmistä olisi kuollut pohjois-jemeniläistä kylää vastaan tehdyssä ilmaiskussa. Jemenin hallitusta vastaan taistelevat shiia-kapinalliset syyttävät iskusta Saudi-Arabian ilmavoimia, mutta Jemenin armeija on ilmoittanut olleensa iskun tekijä. Oli tässä tapauksessa niin tai näin, niin vastakkain ovat konfliktissa taustatekijöinä sekä al Qaida että Saudi-Arabia, joista kumpikaan ei ole tunnettu demokratian ja ihmisoikeuksien edistäjänä. 

Kuinka laajaa sotaa Jemenissä käydään ja ketkä kaikki ulkopuoliset ovat siihen sekaantuneet on vaikea niukan uutisoinnin ja läntisen median vähäisen kiinnostuksen vuoksi tietää. Hyvässä lykyssä meidän ei tarvitsekaan enempi tietää tai kiinnostua, huonommassa tapauksessa kyse on vielä paikallisesta Afganistanista, joka laajentuu suuremmaksi länsimaidenkin turvallisuutta uhkaavaksi konfliktiksi, johon ne vähitellen tulevat suoraan tai Saudi-Arabiaa käyttämällä epäsuorasti mukaan vedetyksi. Hyvä lykky koskee vain meitä, sillä jemeniläiset saavat molemmissa tapauksissa kantaa raaistuvan sodan seuraukset.

En tunne juuri paljoa uutisotsikoita syvällisemmin Jemenin sotaa ja sen taustoja. Siitä voi jokainen yrittää hakea lisätietoa vaikka International Crisis Groupin sivuilta www.crisisgroup.org . Tässä on kyse sellaisesta konfliktista johon EU:n, sikäli kun sillä vakavasti otettavaa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on, tulee koettaa puuttua jo yksinomaan humanitäärisistä syistä eikä vain siksi, että siitä saattaa vielä tulla omaankin turvallisuuteemme kohdistuva uhka, ja tehdä kaikkensa sodan lopettavan ja kestävän neuvotteluratkaisun aikaansaamiseksi.

15.12. 2009

Julkisen Sanan Neuvosto

Median itsesäätely on joutunut kovan kritiikin kohteeksi Julkisen Sanan Neuvoston Ylen lautakasa-ohjemasta antaman vapauttavan päätöksen ja siihen liittyneen neuvoston puheenjohtajan Pekka Hyvärisen eron jälkeen. Oma käsitykseni JSN:stä ei aiemminkaan ole ollut korkea enkä siten näe tätä ratkaisua asiallisesti niin merkittävänä. Median hämmennys päätöksestä perustuu pelkoon siitä, että se antaa lisäpontta pyrkimyksille lähdesuojan murentamiseen. Näin tuskin tapahtuu, ja ainakaan minä en sitä lainsäätäjänä kannata. Todennäköisempi seuraus on se, että JSN:n sijasta tullaan aikaisempaa enemmän kääntymään oikeuslaitoksen puoleen.

Toisin kuin media en ole koskaan pitänyt Julkisen Sanan Neuvoston kautta toteutettua itsesäätelyä vaihtoehtona lainsäädännölle ja oikeudenkäytölle. Sananvapauteen kuuluu myös se, että sen väärinkäytöstä kunnianloukkaukseen tai valheellisen väärän tiedon levittämiseen voi ja pitääkin joutua oikeudelliseen vastuuseen, eikä tätä vastuuta voi mikään JSN:n päätös mitätöidä, siitä riippumatta onko JSN:n päätös jossain asiassa muodoltaan vapauttava tai langettava.

Median itsesäätely on vähän samanlaista huijausta kuin markkinoiden itsesäätely. Sitäkin voi oudoksua, että media on mieltynyt itsesäätelyyn samalla, kun se syystäkin kavahtaa sen kaksoisveljeä itsesensuuria. Oikeampi käsite kuin itsesäätely on ammattietiikka, jonka määrittäminen, valvominen ja kehittäminen kuuluu ja sopii JSN:n kaltaiselle elimelle, ja juuri siinä JSN:n näytöt ovat surkeanpuoleisia. Kyse ei ole vain siitä, olisiko joissain tapauksissa pitänyt päätyä vapauttavan päätöksen sijasta langettavaan päätökseen vaan enemmänkin siitä, onko langettavillakaan päätöksillä loppujen lopuksi mitään vaikutusta median käyttäytymiseen.

Toivon olevani väärässä epäillessäni, ettei tämäkään revohka tule hurskastelevien puheiden laannuttua vielä muuttamaan mediakulttuuria ainakaan parempaan suuntaan.

 12.12. 2009

Katseet Kööpenhaminaan

Kun Kööpenhaminan ilmastokokouksen alkuun oli vielä muutama viikko aikaa olin aika pessimisten/realistinen kokouksen tulosten suhteen, enkä tätä arviota ole muuttamassa. Kuten kirjoitin, niin paraskin tulos kokouksesta tarkoittaa vain sen toiveen ylläpitämistä, että sopeutuminen kestävän kehityksen mukaiseen elämään maapallolla olisi vielä mahdollista.
 
Ensinnäkin näyttää siltä, että eri maiden ja ryhmien valmiudet sitoutua päästövähennyksiin jäävät paljon alle sen, jota asetettu ilmastomuutoksen rajoittaminen vain kahden asteen nousuun maapallon keskilämpötilassa edellyttäisi. Toiseksi yhtä tärkeää kuin se mitä Kööpenhaminassa saadaan oikeudellisesti tai edes poliittisesti sitovasti sovittua, on se miten se muuntuu käytännöksi. On nimittäin niin, että paperille pannut lupaukset lunastetaan ja sitoumukset täytetään usein varsin kyseenalaisilla ja tehottomimmilla tavoilla. Tällaisia ovat olleet venäläisen "kuuman ilman" ostaminen ja kehitysmaiden kanssa sovitut puhtaan kehityksen mekanismit, jotka kummatkaan eivät läheskään aina merkitse todellisia päästövähennyksiä.
 
Se mitä valtiot sitten itse tekevät päästöjen vähentämiseksi jää samoin usein tehottomaksi asetettuihin tavoitteisiin nähden. Päästökauppa on vesitetty päästöoikeuksien ilmaisannilla ja päästöoikeuksien hinnat ovat jääneet sellaiselle tasolle, että niiden ohjausvaikutus on aivan liian tehoton. Obaman hyvä tahto ei riitä silloin, kun Yhdysvaltain senaatti pitää saada sekä hyväksymään Kööpenhaminasta syntyvä sopimus että vielä säätämään sellaiset lait, jotka sen määräykset myös täyttäisivät. 
 
Muihin nähden Suomi on tietysti pieni syntinen ja joka tapauksessa sidottu EU:n päätöksentekoon, mutta osaa kyllä muiden tavoin hakea kyseenalaisia tapoja selviytyä ilmastotalkoista, kuten turvevenkoilu osoittaa. Iso vaikeus niin Suomessa kuin melkein kaikissa maissa on tunnustaa, että halvan energian aika on ja sen täytyy olla ohi. Sellainen kuvitelma, että kasvihuonepäästöjä tuottavien energiamuotojen käyttö vähenisi vaikkei niiden hinta nousisi on kotoisin Liisan ihmemaasta.

 10.12. 2009 

Lautaskiista

Lissabonin sopimuksen voimaanastumisen näyttävin seuraus Suomessa on ollut täysin tarpeeton kiistely tasavallan presidentin osallistumisesta Eurooppa-neuvoston kokouksiin. Hallitus on päätynyt siihen selvään ja mielestäni ainoaan oikeaan ratkaisuun, että Suomea edustaa näissä kokouksissa eduskunnalle vastuullinen pääministeri. Tämä olisi ollut luontevaa ja oikein jo tähänkin saakka, mutta kun Eurooppa-neuvosto on nykyisin myös virallinen päätöksentekoinstituutio EU:ssa, ja kun sen kokouksissa vastaedes jäsenvaltioilla tulee olemaan vain yksi paikka, niin nyt tämä on nimenomaisesti todettava.
 
Se mikä on muuttunut on EU:n perussopimus, ei Suomen perustuslaki. Uusi käytäntö ei tietenkään vaikuta millään tavoin presidentin nykyisiin tehtäviin ja toimivaltaan. Siten on selvää, että vastedeskin Suomen kanta niissä asioissa, jotka kuuluvat presidentin toimivaltaan, muodostetaan hallituksen, eduskunnan ja presidentin yhteistoiminnassa. Ennen jokaista neuvoston kokousta hallituksen on konsultoitava presidenttiä hänen toimivaltaansa kuuluvissa asioissa ja tarvittaessa tehtävä se myös kokouksen kuluessa, kuten tapahtuu myös eduskunnan suuntaan.
 
Itse asiassa näin menetellen presidentin asema oman toimivaltansa asioissa voi jopa muodostua aikaisempaa vahvemmaksi. Kun asiasta debatoitiin eduskunnan kyselytunnilla muistutin esimerkinomaisesti, ettei Paasikivikään keväällä 1948 matkustanut Moskovaan yya-sopimusneuvotteluihin, vaan piti Helsingissä niiden johdon ja Suomen kannanmuodostuksen tiukasti käsissään.
 
Eri asia on, mitä perustuslakiuudistuksessa presidentin valtaoikeuksille tulisi tehdä. Itse puollan siirtymistä selkeään parlamentarismiin, jossa päätöksenteko ei teoriassakaan voi halvaantua epäselvän tai jaetun toimivallan vuoksi. Näitä ratkaisuja tehdessä ei pidä ajatella minkään instituution nykyistä miehitystä eikä spekuloida sillä, miten se voi tulevaisuudessa muuttua. Historiattomuus ja populismi ovat huonoja eväitä perustuslain kirjoittamiselle.
 
7.12. 2009

Iloista itsenäisyyspäivää!

Suomi viettää 92. itsenäisyyspäiväänsä tavanomaisin riittejä muistuttavin menoin, sotilasparaatein, juhlajumalanpalveluksin ja linnan vastaanotoin. Tällä kertaa HS-raadin tähän liittynyt viikon kysymys oli tavallista perustellumpi, kun kysyttiin korostetaanko Suomen sotavuosia liikaa itsenäisyyspäivän juhlinnassa.
 
"Onnellinen on maa joka ei tarvitse sankareita" on yksi Bertolt Brechtin terävimmistä havainnoista. Tämä oli mielessäni kun vastasin myöntävästi. En kiistä sankaruutta ja sen arvoa ja merkitystä, mutta en halua että kansallinen identiteettimme rakentuisi liiaksi vain menneistä onnettomuuksista muistuttavien sankareiden varaan.

Toki tällaisena talvisodan alkamisen 70-vuotismuistovuotena on ymmärrettävää ja ihan paikallaan, että sota on keskeisesti esillä itsenäisyyspäivän vietossa. Samoin Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan esittäminen televisiossa on myös jo sellainen traditio, etten siihen koskisi niin kauan kun elokuvalle riittää myös katsojia. Mutta nyt 2000 luvulla on olemassaolomme ja tulevaisuutemme kiinni aivan eri asioista kuin sotavuosina. Soisin myös itsenäisyyspäivän vieton vähitellen tapahtuvan vähemmän sotilaallisissa ja yleensäkin enemmän tulevaisuuteen katsovissa ja historiankin osalta laajakatseisimmissa tunnelmissa. 
 
6.12. 2009

Perusturvan parantaminen vaatii kaikkien yhteistä tahtoa

Vapaus valita toisin -liikkeen piiristä käynnistetty Ei riitä! -kampanja työttömyys- ja sairausperuspäivärahan sekä työmarkkintuen nostamiseksi 120 eurolla kuussa tähtää siihen, ettei kukaan näiden tukien varassa elävä olisi pakotetettu perusturvan riittämättömyyden vuoksi turvautumaan samanaikaisesti myös toimeentulotukeen. Tässä kampanjassa mukana oleminen on ollut minulle monella tavoin hyödyllinen oppimisprosessi, joka jatkuu yhä. Ensimmäinen vaikeus on siinä, että asiaa koskeva lainsäädäntö on siten kirjoitettu, että sen rinnalla EU:n kaikki perussopimuksetkin ovat selkokieltä.

Jotta asia ei hukkuisi pykäläviidakkoon on tärkeää pitää tavoite kristallinkirkkaana. Tähän tämä Ei riitä -kampanja on pyrkinyt nostamalla perusturvan riittämättömyyden korjaamisen yksiselitteiseksi tavoitteeksi. Näin on tehty tietoisena siitä, että tämä edellyttää korjausta hyvin monimutkaiseen lainsäädäntöön, johon liittyy erilaisia kytköksiä ja seuraamuksia. Siihen liittyy myös aivan kummallisia pelkoja, kuten silloin kun ryhdytään aloitetta kyseenalaistamaan pelottelemalla, että "perusturvan maksumieheksi joutuvat ansiosidonnaista turvaa saavat". 

Tämä jos mikään on sellaista tarkoitushakuista vastakkainasettelua, jota kyseisessä lehtikirjoituksessa syystäkin paheksuttiin. En tiedä ketään, joka tässä Ei riitä-kampanjassa haluaisi heikentää saatikka romuttaa ansiosidonnaista työttömyysturvaa tai vaarantaa ammatillista järjestäytymistä. Kampanjan yhteydessä on ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan viitattu vain siten, että tätä kytköstä ei saa käyttää verukkeena perusturvan jälkeenjääneisyyden korjaamisen estämiseksi. Se ei toki estä sitä, etteikö kampanjaan voi liittyä joku sellainenkin, joka tämän kytköksen haluaa purkaa, vaikka kukaan ei tietääkseni tälle kannalle nimenomaisesti ole ilmoittautunut.

Siksi toivon, että puheet "vähimmäisturvan korottamisesta ansioturvan kustannuksella" lopetettaisiin heti ja perusteettomien vastakkainasettelujen sijaan ryhdyttäisiin laajassa yhteistyössä etsimään oikeaa tapaa hoitaa tämä perusturvan häpeällinen jälkeenjääneisyys kuntoon niin, ettei ansiosidonnaiselle järjestelmälle tehdä vahinkoa.

3.12.2009

Eläkekatto?

Uutisointi suuria tuloja nauttineiden johtajien ökyeläkkeistä  tuottaa säännöllisin väliajoin esityksiä eläkekaton säätämisestä. Minäkin olen tällaista joskus kauan sitten esittänyt. Itse asiassa olin joskus kovin kriittinen koko ansiosidonnaiseen eläkejärjestelmään nähden ja puolsin tasaeläkkeitä. Aika pian aloin kuitenkin ymmärtää, että sopiva peruseläkkeen ja ansiosidonnaisen eläkejärjestelmän yhdistelmä, jollainen meillä Suomessa on, johtaa pienempiin eläke-eroihin kuin mikään tasajärjestelmä, joka on kaikkialla synnyttänyt paljon suurempiin eläke-eroihin johtavat kukoistavat markkinat yksityisille eläkejärjestelmille.

Näennäisesti oikeudenmukainen ajatus liittää lakisääteiseen eläkejärjestelmään katto vauhdittaisi väistämättä yksityisten eläkemarkkinoiden syntyä. Se että eläke-eroissakin on räikeää kohtuuttomuutta on seuraus siitä, että palkka- ja tuloerot ovat kasvaneet liian suuriksi. Näihin eroihin ei myöskään ole haluttu puuttua verotuksen keinoin, kuten pitäisi, vaan päinvastoin suurituloisille (myös suurituloisille eläkeläisille) on koko ajan suunnattu uusia verohelpotuksia.

Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki olisi hyvin eläkejärjestelmässämme. Pienimmät eläkkeet ovat jälkeenjääneitä ja koko eläkejärjestelmän kestävyys joutuu vaakalaudalle, kun väestö ikääntyy ja työssäkäyvät ikäluokat ovat eläkkeellä olevia pienempiä. Työurien pidentäminen on välttämätöntä riittävän eläketason turvaamiseksi myös tuleville sukupolville, eikä se työviihtyvyyttä ja jaksamista parantavien työelämän uudistusten kautta ole mahdotonta saavuttaa.

30.11. 2009

Eduskuntaa jymäytetty

Hallitus toi viime syksynä eduskuntaan esityksen uuden hyvinvoinnin ja terveyden tutkimus- ja kehittämislaitoksen perustamisesta. Tämän vuoden alussa aloittanut uusi laitos synnytettiin yhdistämällä aiempi Kansanterveyslaitos ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus eli Stakes. Tarkoitus oli, hallituksen esityksen kauniiden perustelujen mukaan, luoda kansallisesti ja kansainvälisesti vahva hyvinvoinnin ja terveyden tutkimus-, asiantuntija- ja kehittämislaitos, jonka "laaja-alainen asiantuntemus mahdollistaa nykyistä paremmin sosiaali- ja terveysalan tarpeet yhdistävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä siihen perustuvan tiedonvälityksen alan toimijoille ja organisaatioille".
 
Näin hienot perustelut saivat oppositionkin uskomaan ja laki hyväksyttiin äänestyksittä, joskaan ei epäilyksittä. Asiaa käsitellyt sosiaali- ja terveysvaliokunta kirjasikin huolensa sosiaalialan tutkimuksen ja kehittämisen osuudesta uuden laitoksen tehtävissä ja henkilöstössä. Mietinnössään "valiokunta toteaa, että laitoksen toiminnan jatkosuunnittelussa ja tulosohjauksessa tulee  varmistaa  hyvinvoinnin, terveyden ja sosiaalialan tutkimuksen ja kehittämistoiminnan tasapainoinen asema. Uuden laitoksen toiminnassa tulee myös turvata mahdollisuudet kansallisten tietovarantojen, kuten Kansaneläkelaitoksen rekisteritietojen, hyödyntämiseen".
 
Toinen huoli koski valtionhallinnon ns. tuottavuusohjelmaa eli valtion työpaikkojen vähentämisohjelmaa, ja valiokunta totesi olevansa "huolestunut valtion tuottavuusohjelman  vaikutuksista  uuden laitoksen toimintaan." Valiokunnalle oli kuitenkin vakuutettu, että "tuottavuusohjelman toimenpiteet voidaan uudessa laitoksessa perustelujen mukaan toteuttaa luonnollisen poistuman kautta".
 
Ei ole kulunut vuottakaan, kun jo nähdään mikä oli tällaisten lupausten ja hurskaiden toivomusten merkitys. Nyt määrärahojen supistusten takia laitokselta tullaan irtisanomaan noin 80 työntekijää. Samanaikaisesti tullaan sekä THL:ssa että Tilastokeskuksessa lopettamaan joidenkin kansantaloutta ja kansalaisten hyvinvointia kuvaavien tilastojen tekeminen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei päättäjillä vastaisuudessa enää ole päätöstensä tueksi käytössään puolueetonta tilastotietoa esim. köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisestä Suomessa. Tätä ei voi pitää vain typerän tuottavuusohjelman oheisvahinkona, vaan nimenomaisena tarkoituksenakin, olihan Stakesin tuottama kiusallinen tieto eriarvoisuuden kehityksestä ja seurauksista jo pidempään ärsyttänyt hyvinvointivaltion alasajajia.  
 
Eduskunnan tahallinenkaan harhaanjohtaminen ei ole sellainen rike, että siitä voisi saattaa ketään muuhun kuin ns. poliittiseen vastuuseen, eikä sekään toteudu, kun vihreät ja muut hallituspuolueet tulevat tämänkin jälkikäteen enintään pikkuisen vikisten siunaamaan. Valitettavasti mahdollisuus allekirjoittaa tilastokeskuksen tutkijoiden vetoomus asiasta osoitteessa http://www.adressit.com/yhteiskuntatilastot on ainakin toistaiseksi päättynyt, mutta kampanjaa kannattaisi jatkaa.

27.11. 2009