Ebola

 

 

Ebola-viruksen aiheuttama epidemia on aiheellisesti  nostanut maailmanlaajuisen hälytystilan. Tartunnan saaneiden kuolleisuus on korkea, yli 60 %. Ihan uudesta taudista ei kuitenkaan ole kyse, sillä tauti tunnistettiin jo 1970-luvun puolivälissä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Sen jälkeen pienempiä epidemioita on ollut useissa Afrikan maissa, mutta vasta tänä vuonna puhjennut Länsi-Afrikan epidemia on herättänyt maailmanlaajuisiin torjuntatoimiin. Voi kysyä, että jos tauti olisi löytynyt alun perin vaikkapa USA:sta, olisiko siihen tehokas rokote ja lääkitys jo olemassa. Nyt menee vielä aikaa ennenkuin sellainen saadaan kehitettyä ihmishenkiä pelastamaan.

Ebolan torjunta on nyt kansainvälisen yhteistyön tärkeimpiä asioita. YK on saanut ehkä turhan hitaan alun jälkeen organisaationsa toimimaan tehokkaasti, mutta rahoitusvaje torjuntaohjelman toteuttamiseksi on miljardin luokkaa. Siksi on tärkeätä, että Suomikin on 10 miljoonalla eurolla osallistumassa toimien rahoitukseen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta eduskunnassakin ymmärretään täysin, miten tärkeätä myös Suomen osallistuminen tähän yhteistyöhön on. Punaisen Ristin työntekijöitä on myös Sierra Leonessa, yhdessä taudin epidemiamaista. Mahdollisuuksia lisätä tähän työhön suomalaisia voimavaroja ja henkilöstoä selvitetään.

Sosiaali- ja terveysministerö vastaa Suomessa ebola-toimien johtamisesta ja koordinoinnista. Niiden tueksi olen ulkoministerössä nimittänyt ulkoasiainneuvos Tiina Jortikka-Laitisen ministeriön erityisedustajaksi  ebolan vastaiseen työhön. Vastaavasti ovat menetelleet useat muutkin EU-maat.

Mahdollisuus että yksittäisiä ebolatapauksia ilmaantuisi Suomessakin on vähäinen, mutta siihenkin on varauduttava. Mihinkään paniikkiin ei kuitenkaan ole aihetta, Suomessa on korkea valmius ja osaamistaso tällaistakin tilannetta varten.

27.10 2014

EU, Suomi, Turkki, ISIL ja kurdit


Ns. islamistisen valtion – joka ei ole sen enempää islamistinen kuin valtiokaan – eli ISILin toiminta ja sen aiheuttamat tuhot ja uhka vaativat koko kansainväliseltä yhteisöltä vahvaa, yhteistä toimintaa. ISILin vastaiseen kansainväliseen, koalitioksikin kutsuttuun yhteistyörintamaan kuuluu tällä hetkellä ainakin siihen tavalla tai toisella ilmoitautuneena 60 valtiota.

ISILin kaltaista pöyristyttävään terroriin turvautuvaa ääriliikettä ei nujerreta vain sen toimintalueen ulkopuolisten maiden ilmaiskuilla. Sen vastainen taistelu edellyttää YK-johtoista kokonaisvaltaista strategiaa, joka pitää sisällään alueen maiden kapasiteetin kehittämisen, terroristien resurssien ja toimintamahdollisuuksien heikentämisen sekä humanitaarisen avun.

ISILin vastaiseen toimintaan kuuluvat maat osallistuvat ja antavat tukea kukin omien resurssiensa mahdollistamalla tavalla. Suomi on myöntänyt Syyrian konfliktiin humanitaarista apua yhteensä 28,3 miljoonaa euroa (vuodesta 2011), josta 8,5 miljoonaa kuluvan vuoden aikana. Suomen tukema kehitysyhteistyö on tänä vuonna suuruudeltaan noin 10 miljoonaa euroa ja se jakaantuu tukeen syyrialaispakolaisia vastaanottavien naapurimaiden tukemiseen – suurimpana Libanon – sekä maan tulevaan jälleenrakennukseen ja sen suunnitteluun. Irakin osalta Suomi myönsi 500 000 euroa kesäkuussa 2014 Maailman ruokaohjelman WFP:n avustustyöhön Irakissa ja tukee maassa kuluvana vuonna kehitysyhteistyövaroin noin miljoonalla eurolla naispakolaisten asemaa ja naisten poliittisen osallistumisen vahvistamista.

Sotilaallisiin toimiin Suomi ei osallistu, mutta harkitsemme mahdollisuutta osallistua Irakin armeijan ja turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen. Tämä on välttämätöntä, sillä viime kädessä ääriliikkeiden torjuminen riippuu niiden uhkaamien maiden omasta kyvystä ja halusta toimia niitä vastaan.

Eurooppa-neuvosto tuomitsi jo päätelmissään 30. elokuuta jyrkästi ISILin väkivallan ja ihmisoikeusloukkaukset sekä vaati syyllisiä vastuuseen teoistaan ja maanantaina 20.10. Luxemburgissa kokoontuva ulkoasiainneuvosto jatkaa nyt ponnisteluja toimivien avainten löytämiseksi kriisien ratkaisuun. Yksi aihe on, miten EU pääsisi mahdollisimman tehokkaaseen yhteistyöhön myös Turkin kanssa Syyrian ja Irakin kriiseissä. 

Turkin edellytetään tekevän kaikkensa ISIL-uhan torjumiseksi ja Kobanin auttamiseksi.  Turkki on sitoutunut ISILin vastaiseen laajaan kansainväliseen koalitioon ja jatkaa parhaillaan keskusteluja eri tasoilla koalition ponnistelujen vahvistamiseksi. Maan hallitus on pyytänyt ja saanut parlamentiltaan suostumuksen tarvittaessa käyttää sotilaallista voimaa ISIL:iä vastaan myös maansa rajojen ulkopuolella. On vaikea ymmärtää mikä olisi sellainen tilanne jossa sitä käytettäisiin ellei juuri Kobanen asukkaita uhkaavan mahdollisen kansanmurhan estäminen.

On kuitenkin huomattava, että Turkki pitää edelleen rajansa auki kurdipakolaisille Syyriasta – myös Kobanesta.  Maahan on paennut Kobanen taisteluja yli 180 000 syyrialaista. UNHCRn mukaan Turkki on ottanut tähän mennessä vastaan yhteensä yli 1.6 miljoonaa pakolaista.

Turkin sisäinen kurdikysymyksen ratkaisuprosessi ja ihmisoikeuksien turvaaminen on saanut alusta alkaen Suomen ja EU:n täyden tuen. Prosessilla pyritään saavuttamaan pysyvä ratkaisu konfliktiin, joka on 30 vuoden kuluessa vienyt Turkissa noin 40 000 ihmisen hengen. Turkki tietää myös, että konfliktin rauhanomainen ja kestävä kurdien oikeudet tunnustava ratkaisu on edellytys sille, että Turkki voi edetä jäseneksi Euroopan Unioniin, jonne haluamme sen toivottaa eurooppalaisia arvoja kunnioittavana ja toteuttavana maana tervetulleeksi.

Samaan aikaan kansainvälinen yhteisö, EU ja Suomi pyrkivät tehostamaan ISILin vastaista taistelua osana Irakin ja Syyrian kriisien kokonaisvaltaista ratkaisua ja kaikkien ryhmien ihmisoikeuksia kunnioittaen. Suomi myös korostaa rankaisemattomuuden torjunnan tärkeyttä koskien kaikkein vakavimpia kansainvälisiä rikoksia, joihin ISIL-taistelijat ovat mahdollisesti syyllistyneet.

19.10. 2014


Rauhannobelit annettiin oikeisiin kohteisiin  

Nobelin rauhanpalkinnot ovat usein herättäneet keskustelua ja kritiikkiä, eikä ihan aiheetta. Se ettei tämänvuotisen palkinnon antaminen Kailash Satyarthille ja Malala Yousafzaille ole soraääniä synnyttänyt kertoo, että palkinto kohdistettin tänä vuonna poikkeuksellisen oikeaan kohteeseen.

Malala Yousafzain tarina on uskomaton selviytymiskertomus. Pakistanissa vuonna 1997 syntynyt Yousafzai on puolustanut tyttöjen oikeutta koulutukseen. Maailmalla Yousafzai tuli tunnetuksi kaksi vuotta sitten, kun Taliban-terroristit ampuivat häntä päähän, koska hän on puolustanut suositussa blogissaan tyttöjen koulutusta ja kertonut tyttöjen asemasta ääri-islamilaisessa yhteisössä. Yousafzai selvisi iskusta ja hän on jatkanut työtään koulutuksen puolustajana Britanniassa. Viime vuonna Yousafzai sai Euroopan parlamentin ihmisoikeuspalkinnon.

Vuonna 1954 syntynyt Satyarthi on intialainen lasten oikeuksien puolustaja. Hän on johtohahmo kansainvälisessä taistelussa lapsityötä ja lapsien orjuuttamista vastaan. Satyarthin työn arvioidaan pelastaneen yli 75 000 lasta Intiassa.

Molemmat ovat palkintonsa ansainneet. Naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen on ihmisoikeuksien puolustamista ja perustavanlaatuista rauhantyötä. Konfliktien ehkäisyssä, kriisien hallinnassa ja ratkaisemisessa tämä korostuu erityisen selvästi. Se on ymmärretty ja tunnustettu YK:n turvaneuvoston päätöslauselmassa 1325 "Naiset, rauha ja turvallisuus", jonka toteutuksen edistäminen on keskeisellä paikalla ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme.

12.10. 2014


Kaipaan laatujournalismia  

Poliitikkoja moititaan usein siitä, että he laittavat epäonnistumisiensa syyn median piikkiin. Tämä on joskus tottakin, mutta siitä huolimatta uskaltaudun taas kerran jatkamaan tiedotusvälineiden ja poliittisen journalismin tilan arvostelua. Teen näin ennemmin sekä tutkijana että toimittajana toimineena kuin poliitikkona, vaikka heillekin toki kuuluu oikeus mediakritiikkiin.

 

Olen  joskus päivitellyt median osuutta poliittisiin kampanjointeihin. Avoin poliittinen vaikuttaminen on silti reilumpaa kuin piilomanipulaatio, mutta nykymaailmassa se degeneroituu herkästi informaatiosodaksi, jonka ensimmäinen uhri on aina totuus.

 

Tätäkin kyllästyneempi olen median kaupallistumiseen ja sen kanssa käsi kädessä edenneeseen pinnallistumiseen. Se on synnyttänyt muun muassa "maa on pannukakku" -ilmiön. Kun joku keksii esittää väitteen, oli se miten absurdi tahansa, vaikkapa että maapallo on pannukakun muotoinen, revitään tästä otsikko. Seuraava otsikko saadaan siitä, kun professori X kiistää tämän. Sitten keskustelu avataan lukijoille,jotka saavat äänestää netissä onko näin vai ei.

 

Vanhanaikainen laatujournalismi lähti siitä, että mitään väitettä ei sellaisenaan niellä vaan pyritään lähdekritiikin ja tutkivan journalismin keinoin selvittämään sen tausta ja paikkansapitävyys ja kertomaan se lukijoille. Sellainen käsite kuin totuus – vaikka tavoittamattomana ihanteenakin – oli arvossaan. Nyt siihen osoitetaan kiinnostusta  yhä harvemmin ja joissain tiedotusvälineissä ei enää koskaan. Taito ja tahto tällaiseen journalismiin on ruostunut. Se vaatii toimituksilta tietoa, osaamista ja vaivannäköä. Se vaatii myös resursointia, jollaiseen yhä kilpaillummassa mediamaailmassa on entistä vähemmän mahdollisuuksia ja haluja. Ylekin, joka muinoin ainakin kilpailijoiden käsityksen mukaan kylpi rahassa, ei enää tähän kykene, mutta eipä taida juuri halutakaan.


5.10.2014


UM:n tulevaisuuskatsaus ei muuta Suomen linjaa

Eilen tuli julkisuuteen ulkoministeriön virkamiesten ns. tulevaisuuskatsaus. Kyse on kaikilta ministeriöiltä valtioneuvoston kanslian toimesta pyydetystä asiakirjasta, jotka ohjeiden mukaan tulee virkamiesten valmistaa ilman poliittista ohjausta. Se on tarkoitettu tulevissa vaalikeskusteluissa ja hallitusneuvotteluissa puolueiden käyttöön tausta-aineistoksi, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun näitä tehdään.

Todettakoon, etten ole tähän toimintamalliin koskaan ihastunut enkä sitä kannattanut. Minusta on politiikan ja puolueiden asia esittää tulevaisuuden visionsa ja virkamiesten tehtävä vastata näihin, ei päinvastoin.

Tästä UM:n katsauksesta on erikseen poimittu lause "Nato-jäsenyys selkiyttäisi monin tavoin Suomen asemaa". Sen johdosta on minultakin tivattu haluaako ministeriö Suomen Natoon. Kun näin tämän katsauksen  – tiedoksi, ei kommentoitavaksi lähetettynä – totesin heti, että tämä lause tulee aiheuttamaan väärinkäsityksiä, vaikka tekstin tehneiden virkamiesten tarkoitus ei ollut antaa sellaisiin aihetta. Pidän sananvalintaa onnettomana ja harkitsemattomana, sillä UM ei ole muuttamassa Suomen turvallisuuspolitiikan linjauksia mihinkään suuntaan. Tässä tapauksessa poliittinen ohjaus olisi varmaan herkemmin ymmärtänyt miten lausetta irralleen poimittuna haluttaisiin mediassa tulkita.

1.10. 2014


YK:n yleiskokousviikon satoa

YK:n yleiskokouksen avausviikko noin viidenkymmenen tapaamisen ja kokouksen merkeissä on osaltani ohi. Hallitsevat puheenaiheet olivat ISIS:in uhka, ebola ja Ukrainan tilanne, tässä järjestyksessä. Terrorismin vastaisessa yhteistyössä saatiin aikaan uusi turvallisuusneuvoston päätöslauselma terrorismimatkailun estämisestä. ISIS:n vastaiset ilmaiskut Irakissa ovat perustuneet maan hallituksen pyyntöön ja lupaan ja saaneet laajaa tukea ja ymmärrystä. Iskut Syyriaan ovat kiistanalaisempia, mutta ISIS:in vastaiseen koalitioon pyrkivä Syyrian hallitus ei ole niitä itse suoraan tuominnut.

Ebola-kriisi on vihdoin herättämässä kaikki maat toimintaan ja selvää on, ettei Suomikaan jättäydy tästä sivuun. Ukrainan tilanne ei Euroopan ulkopuolista maailmaa ole samalla tavoin koskettanut. Tämän konfliktin ratkaisemisessa YK:n rooli jää siksikin vähäiseksi, mutta ETYJ:n sitäkin merkittävämmäksi – jos osapuolet niin haluavat.

Merkittävää oli myös, että viime viikolla tallennettiin YK:ssa viideskymmenes pienaseiden kauppaa säätelevän ATT-sopimuksen ratifiointiasiakirja, mikä tarkoittaa että sopimus astuu voimaan nyt jouluna. Hyvä lahja maailmalle, mutta vielä on tehtävä paljon työtä jotta maailman kaikki maat, suuret aseviejät mukaan lukien, saadaan sopimukseen mukaan. Tässä Suomi jatkaa työtä yhdessä muiden aloitteentekijävaltioiden sekä kansalaisjärjestöjen kanssa, joilla on ollut ratkaiseva osuus siihen, että sopimus saatiin aikaiseksi.

Muutoin Suomen aktiivisuus New Yorkissa kohdistui rauhavälityksen ja rauhanturvaamisen kehittämiseen. Molemmissa aivan keskeinen asia on naisten osallistumisen ja vaikuttamisen lisääminen YK:n turvaneuvoston päätöslauselman 1325 mukaisesti.

 28.9. 2014


Säteilevä tulevaisuus?

Äänestin hallituksessa Fennovoiman ydinvoimalupahakemusta vastaan, kuten olin edellisellä kerralla kansanedustajana myös tehnyt, sillä en pidä hanketta yhteiskunnan kokonaisedun mukaisena. Tämä ei perustu fundamentaaliseen ydinvoiman vastustamiseen. Pidän yksittäistä suomalaisstandardein toteutettua ydinvoimalaa parempana vaihtoehtona kuin hiilivoimalaa.

Voisin jopa kannattaa ydinvoiman lisärakentamista ylimenokauden ratkaisuna  sillä kestävään energiatalouteen ei ydinvoimakaan kuulu jos sitä käytettäisiin täysimääräisesti nopeuttamaan fossiilisista polttoaineista luopumista. Valitettavasti näin ei ydinvoimarakentamista ole meilläkään käytetty, vaan ajatuksena on ollut mahdollistaa alihinnoiteltuun energiaan perustuva energiakulutuksen jatkuva kasvu.

Ymmärrän että Rosatomin osuus Fennovoimassa on nyt saanut myös monia ydinvoiman ystäviä epäröimään hanketta. Rosatomin osuutta onkin syytä arvioida kriittisesti, mutta demonisoida sitä ei pidä. Ymmärrän hyvin, että hankkeen kannattajat ovat siihen liitetyistä suomettumislausunnoista tuohtuneita. Suomessa toimivat kaksi neuvostoaikaista ydinvoimalaa ovat osoittautuneet maailman käyttövarmimmiksi laitoksiksi, mutta ne ovat myös Suomen valtion yhtiön omistuksessa, kuten kaiken ydinvoiman tulisi Suomessa olla.

20.9. 2014

 

Suomen talouden investointilama  
 

Keskiviikkona aloitin puheenvuoroni politiikan toimittajien lounaalla Suomen talouden tilasta hyvin tietäen, että ainakaan sinä päivänä toimittajia ei kiinnostanut mikään muu asia kuin Ukraina ja pakotteet. Koitin nimittäin tuoda esiin sen, mikä on Suomen talouden alinoteeratuin haaste, josta ei puhuta juuri lainkaan kestävyysvajeen, velkaantumisen, pakotevaikutusten tai elvytysvaatimusten rinnalla.

Antti Rinne on kiitettävästi ottanut kriittistä etäisyyttä siihen Euroopan komission tiukkaa talouskuria Olli Rehnin komissaarikaudella yksipuolisesti korostaneeseen linjaan, joka on leikannut talouskasvua ja kasvattanut työttömyyttä ei vain saneerausohjelmiin pakotetuissa velkamaissa vaan koko Euroopassa. Eurooppalaisella tasolla on todella tarve tunnustaa austerity-politiikan aiheuttamat tarpeettomat menetykset ja saatava suunnan muutokseen mukaan myös Euroopan keskuspankki.

Kurssin korjaaminen on kaikkea muuta kuin helppoa, eikä ole varmaa onko siihen vieläkään riittävästi poliittista tahtoa EU:ssa. Euroopan talouden yleinen elpyminen on tietysti tärkeä ja jopa välttämätönkin Suomen talouden nousulle, mutta se ei vielä ole riittävä edellytys sen synnyttämiseksi.

Perustavanlaatuinen kysymys on, miksi Suomessa ei investoida tarpeeksi ja miksi Suomesta tehdään investointeja ulkomaille 60 prosenttia enemmän kuin ulkomailta Suomeen. Historiallisesti korkea investointiasteemme on pitkässä juoksussa pudonnut, mutta on edelleen eurooppalaista keskitasoa. Aineettomien investointien, kuten T&K panostuksen, osuus on korkea, mikä tarkoittaa sitä että tuotannollisten investointien osuus on suhteessa alhaisempi.

Tämä siitä huolimatta että Suomen talouden fundamentit ovat investointien kannalta kunnossa. Maamme on kilpailukykymittareilla erittäin hyvin sijoittunut. Osaamiseen ja toimivaan infraan perustuva reaalinen kilpailukyky on hyvä ja monetäärisenkin eteen on tehty viime vuosina paljon, kuten yhteisöveron merkittävä laskeminen, ilman että silläkään on ollut juurikaan havaittavaa vaikutusta investointeihin. Ns. kestävyysvaje ei ole investointipelotin ja paniikinomaiset toimet sen supistamiseksi olisivat tosiasiassa vain heikentäneet investointimahdollisuuksia.


Globalisoituvassa maailmantaloudessa meillä ei ole juurikaan sellaisia kilpailuetuja, joihin voisimme itse vaikuttaa. Raaka-ainevaroja hyödynnetään jo niin laajasti kuin mahdollista ja vihreää kultaa vuollaan nykyisin tuottoisammin  puuta nopeammin kasvattavissa ja lähempänä markkinoita sijaitsevissa maissa. Ainoa maantieteellinen etumme on naapuruus Venäjän jättimarkkinoihin, mutta sattuneesta syystä tämän vetovoima on nyt pitkäksi aikaa ehtynyt.

Osaaminen on meidän merkittävin voimavaramme. Valitettavasti se, mitä suomalaiset innovoivat kotimaassaan ei välttämättä täällä pysy, vaan siirtyy yrityskauppojen  myötä nopeasti suurempien markkinoiden maihin. Sellainen suomalaisuus, joka merkitsisi satsaamista suomalaisiin työpaikkoihin, on tytäryhtiötaloudessa ehtyvä luonnonvara.

Suomen nopea teollistuminen ja kehitys pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi 1950- ja 60-luvulla ei olisi tapahtunut ilman valtiojohtoisen yritystoiminnan merkittävää osuutta. Tässä valossa jää kysymään, kuinka suuri virhe 90- ja 2000-lukujen innokas yksityistäminen oikein oli, ja eikö julkinen valta nytkin voisi ja eikö sen pitäisi ryhtyä aktiivisemmin investoimaan muuhunkin kuin infraan ja Remontti OY:öön.

Kysymys ei ole retorinen eikä sellainen, joka ratkaistaan jollain kymmenellä miljoonalla budjettineuvotteluissa, vaan tarkoitettu avaamaan tarvittavaa pohdintaa Suomen talousstrategian suurista linjoista.

13.9. 2014


Walesin kokouksen jälkeen

Naton huippukokouksessa Walesissa oli Suomikin Tasavallan Presidentin johdolla paikalla. Olimme siellä kumppanuusmaana keskustelemassa siihen liittyvistä asioista, emme jäsenenä emmekä jäsenehdokkaana, mikä on juuri niin kuin Suomen pitääkin itsensä asemoida.

Walesissa vahvistettu uusi nk. Enhanced Opportunities Partnership Suomen, Ruotsin ja kolmen muun maan kanssa vastaa sitä mitä Suomi Ruotsin kanssa oli toivonutkin. Lähtökohtamme oli, että kun ISAF- operaatio Afganistanissa päättyy, on meidän intressissämme turvata osallistumismahdollisuudet vähintään samanlaajuiseen tietojen vaihtoon sekä koulutus- ja harjoitustoimintaan kuin tähänkin asti ISAFiin osallistuessamme. Kyse on mahdollisuudesta, ei velvoitteesta, ja tähän liittyvät kaikki yhteistoimintamuodot on valittu sillä perusteella, että ne palvelevat Suomen oman puolustuksen kehittämistä ja osaamista sekä valmiuksiamme olla mukana kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä, mikä hyödyttää yhtä lailla YK:n EU:n, ETYJ:n kuin Naro-johtoisiin operaatioihin osallistumista.

Nyt Walesissa järjestetty, päämiestasolla pidetty ISAF- operaatioon osallistuvien maiden kokous jäi lajissaan viimeiseksi. Turvalisuusvastuu  siirtyy kokonaan Afganistanin omille voimille, kun ISAF vuoden vaihteessa päättyy. Paljon on Afganistanin ja erityisesti sen naisten hyväksi saatu operaation aikana aikaiseksi, mutta samalla on todettava, että saavutusten kestävyys ei ole taattu. Epävakautta ei aiheuta vain Talibanien jatkuva sotiminen vaan myös Afganistanin poliittinen kypsymättömyys, mikä näkyy siinä, ettei vieläkään ole saatu sovittua sitä, kuka voitti jo kuukausi sitten pidettyjen presidentinvaalien ääntenlaskun. Kansainvälisen yhteisön, joka tässä on paljon laajempi joukko kuin ISAF:iin osallistuvat maat, on kuitenkin jatkettava tukeaan Afganistanin vakaudelle ja kehitykselle, myös sen Naton tulevan koulutus- ja tukioperaation kautta, johon Suomikin on valmis osallistumaan.

Ukraina ja ISIS:n uhka hallitsivat Walesin keskusteluja ja otsikoita, ainakin muualla kuin Suomessa, jossa isäntämaapöytäkirjan allekirjoitus hallitsi uutisointia. Tästä asiakirjasta liikkuu somessa aivan mielikuvituksellisia väitteitä, huikeimmillaan sitä on väitetty jopa kauttakulkusopimukseksi. Laitan tähän siksi linkin kaikille kansanedustajille lähetettyyn muistioon, josta selviää hyvin mistä on ja mistä ei ole  kyse.

Suomen linjaa ei hallitus ole muuttamassa. Sitä ei tee seuraavakaan hallitus, ainakaan jos se sosialidemokraateista riippuu. Puolueen tuoreessa lausunnossa todetaan, miten nykyisessä jännitteisessä kansainvälisessä tilanteessa Suomen turvallisuutta palvelee parhaiten pitäytyminen nykyisessä turvallisuuspoliittisessa linjassa. Suomen päätökset jäsenyydestä Euroopan Unionissa, kumppanuudesta Naton kanssa, lisääntyvästä puolustusyhteistyöstä sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin kanssa ja oman puolustuksemme kunnossa pitämisestä ovat edelleen kestävä linja. Muutokset tähän eivät miltään osin tuo Suomelle lisää turvallisuutta, eivätkä palvele vakautta pohjoisessa Euroopassa.

7.9. 2014

Ukraina tänään

Ukrainan tilanne on edelleen kärjistynyt. Vaikka kaikkeen uutisointiin on edelleen syytä suhtautua varauksellisesti, näyttää ilmeiseltä, että Venäjän aineellinen tuki ja osallistuminen taistelutoimiin Itä-Ukrainan separatistien tukena on ylittänyt sen rajan, että se enää olisi millään tavoin uskottavasti kiistettävissä.

Sellainen tulkinta että kyse olisi suurhyökkäyksen valmistelusta ja aikeesta ottaa osia Ukrainasta pysyvästi haltuun ei edelleen vaikuta todennäköiseltä. Luultavampaa on, että separatistien jatkuvasti menettäessä asemiaan katsoo Venäjä voimakkaamman väliintulon tarpeelliseksi oman puhevaltansa ja separatistien aseman säilyttämiseksi. Tämä ei olisi mielekästä, ellei se samalla ole valmis olemaan mukana sellaisen konfliktin lopettavan poliittisen ratkaisun hakemisessa, joka ei ole sille liian iso arvovaltatappio. Tämän ratkaisun elementit ovat kaikki valtiolliset osapuolet  Ukraina ja Venäjä  jo useammassa yhteydessä hyväksyneet. Se voi kuitenkin perustua vain Ukrainan suvereniteetin ja koskemattomuuden sekä Itä-Ukrainan venäjänkielisen väestön legitiimien toiveiden kunnioittamiseen. Jälkimmäisillä ei kuitenkaan ole yhteyttä siihen mitä omaakin väestöään terrorisoivat separatistijohtajat edustavat, vaan niiden oikea käsittelypaikka on se inklusiivinen kansallinen dialogi, joka aikaisempiinkin rauhansuunnitelmiin on sisältynyt.

On torjuttava kylmän sodan asetelmiin johtava ja kuumemmankin konfliktin vaaran sisältävä toimien ja vastatoimien kierre. Aseiden vaientaminen ja neuvotteluratkaisu on edelleenkin ainoa tie konfliktin lopettamiseen, ja siinä EU:n ja kaikkien sen jäsenmaiden on jatkettava työtä, muistaen että ratkaisun avaimet eivät löydy vain Moskovasta vaan myös Ukrainan toimista. Päätetyt pakotteet ovat tämän tukemiseksi edelleen tarpeen. Niiden lisääminen tilanteessa, jossa ne ovat vasta vähitellen vaikuttamassa olisi nyt vain symboliteko, vaikka varautumista lisätoimiin onkin pakko jatkaa.


Ukraine today

The situation in Ukraine remains critical. Even though we should continue to regard any news concerning the situation with reservations, it seems evident that Russian material support for and participation in the combat action in support of the eastern Ukrainian separatists has passed the limit after which any attempts to deny it are implausible.

The interpretation of the action taken by the Russians as preparations of a major attack or an indication of its intentions to permanently take over parts of Ukraine still seem unlikely. It is more likely that, as the separatists continously keep losing their positions, Russia may consider a stronger intervention necessary to maintain its role and defend the position of the separatists. This would not make sense, unless it was, at the same time, prepared to be involved in seeking the kind of solution to end the conflict that it could accept without too much of a loss of face.

The basic elements of this kind of a solution have already been approved by all state parties involved − Ukraine and Russia – in more occasions than one. However, the solution can only be based on honouring Ukrainian sovereignty and integrity, and the legitimate wishes of the Russian-speaking population in eastern Ukraine. The latter, however, have nothing whatsoever to do with what the separatist leaders, who terrorise even their own population, represent. The correct way to address these issues is the inclusive national dialogue that has been part of the earlier peace plans as well.

The spiral of measures and countermeasures that may lead to return to Cold War positions and entail a danger of even more heated conflict must be prevented. Silencing the weapons and seeking a solution by negotiation is still the only way to end the conflict. This is where the EU and all its Member States must continue their work, bearing in mind that the keys to the solution are not found in Moscow alone, but also through action taken by Ukraine. The sanctions taht have been secided are necessary to support this goal. Increasing sanctions in a situation where they are only gradually starting to have an effect would only be a symbolic gesture, even though we heve to continue preparations for further measures.

29.8. 2014


Humanitäärisen saattueen käyttäminen Ukrainan suvereniteettia loukkaavalla tavalla ei ole hyväksyttävää

Itä-Ukrainan humanitäärisen tilanteen lievittämiseen tarkoitetun venäläisen avustussaattueen rajanylitys ilman Ukrainan viranomaisten lupaa ja kansainvälisen Punaisen Ristin valvontaa on uusi Ukrainan suvereniteettia loukkaava provokaatio. Suomi tukee Ukrainan presidentti Poroshenkon vetoomusta Venäjälle avustussaattueen palauttamiseksi kansainvälisten käytäntöjen mukaiseksi ja kuorman saattamiseksi kansainvälisen Punaisen Ristin valvontaan. Suomi vetoaa Venäjän ja Ukrainan hallituksiin jotta ne pidättäytyisivät kaikista toimista jotka voivat syventää konfliktia.


The use of the humanitarian convoy in a way which violates Ukrainian sovereignty is unacceptable

The Russian humanitarian relief convoy intended to alleviate the humanitarian situation in Eastern Ukraine has crossed the border without the permission of the Ukrainian authorities and the supervision of the International Red Cross and has thus become a new provocation against the sovereignty of Ukraine. Finland supports the appeal of President Poroshenko of Ukraine to return the convoy to conform to international practices and to have the cargo supervised by the International Red Cross. Finland calls on the Governments of Russia and Ukraine to refrain from any action that could deepen the conflict.

22.8. 2014


Ukrainan humanitäärinen tilanne 2

Sotilaallinen tilanne Itä-Ukrainassa on kehittynyt niin, että Ukrainan armeijan eteneminen on supistanut jo neljännekseen sen alueen, jota separatistit enimmillään pitivät hallussaan. Tätä eivät separatisteille jatkuvasti virtaavat aseet ja muu tuki Venäjältä ole kyennyt estämään. Kahden suuren kaupungin lopullinen haltuunotto ei tule kuitenkaan onnistumaan ilman kasvavaa verenvuodatusta, siviiliuhreja ja humanitäärisen hädän kärjistymistä.

Viime yönä raportoitu venäläisten sotilasajoneuvojen ja tarvikkeiden rajanylitys Ukrainaan on tuskin mikään uuden tilanteen luomisyritys vaan paremminkin jatkoa sille, miten tukea on tätä ennenkin toimitettu. Nyt vain sattui olemaan tavallista luotettavammat ja riippumattomammat todistajat näköetäisyydellä liittyen yrityksiin saada Venäjän kolmen sadan rekan humanitääristä apua tuova saattue perille Itä-Ukrainaan.

Tämäkin alleviivaa sitä, että nyt olisi aika vaientaa aseet, antaa muille kun vakaviin sotarikoksiin syyllistyneille mahdollisuus kunnialliseen vetäytymiseen Venäjän puolelle – missä aika monen kotikin on – ja toteuttaa viimeksi presidentti Poroshenkon esittämä rauhansuunnitelma tavalla, joka luo kaikille ukrainalaisille heidän kieleensä tai muuhun taustaansa katsomatta mahdollisuudet turvalliseen elämään heidän kielellisiä ja muita oikeuksiaan turvaavassa hajautetussa valtiossa, joka ei ole riidoissa yhdenkään naapurinsa kanssa.

Tiedämme että Venäjä on avainasemassa sen suhteen, voiko tällainen kehitys toteutua. Se edellyttää aseiden ja tuen lopettamista separatisteille ja yhteistyötä Ukrainan demokraattisesti valitun presidentin kanssa ja uusien parlamenttivaalien häiriötöntä täytäntöönpanoa. Tässä tarkoituksessa on EU  Venäjään kohdistetut pakotteet asettanut. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö myös Ukrainan hallituksen toimia ole seurattava kriittisesti ja edellytettävä sen tekevän myös kaikkensa vastakohtaisuuksien liennyttämiseksi, alueellisen itsehallinnon vahvistamiseksi ja kaikkien ääriaineisten aseellisen toiminnan lopettamiseksi.

Tässä tilanteessa tuo venäläinen humanitäärisen avun saattue voi toimia sekä kriisin kärjistäjänä että sen liennyttäjänä. Aito humanitäärinen apu, jota Ukrainan hallitus, monet EU-maat sekä humanitääriset järjestöt ovat myös toimittaneet, on tervetullutta myös Venäjältä. Edellytys tietenkin on, että se tapahtuu Ukrainan valvonnassa ja Kansainvälisen Punaisen Ristin toimesta. Ainakin juuri tätä kirjoitettaessa tulleen tiedon mukaan Ukraina, Venäjä ja ICRC  olisivat tästä sopineet.

15.8. 2014

Ukrainan humanitäärinen tilanne

Venäjä  on koko ajan yhä äänekkäämmin YK:ssa ja muualla nostanut esiin vaatimuksen kasvavien pakolaismäärien ja Itä-Ukrainan separatistien hallussaan pitämien piiritettyjen kaupunkien humanitääriseen tilaan puuttumisesta . Se että sillä näin tehdessään voi olla tarkoituksenaan luoda näennäistä oikeutusta mahdollisille sotilaallisille interventiosuunnitelmilleen ei poista sitä, että humanitäärinen tilanne on vakava ja sellainen, että kansainvälisen yhteisön on siihenkin pystyttävä puuttumaan. Se että Gazan väestön tilanne on vielä paljon kauheampi ei yhtään lohduta Ukrainassa kärsiviä. Tilanteeseen tulee puuttua normaalein kansainvälisen humanitaarisen avun periaattein ja toimin  ja samalla poistaa myös mahdollisuus käyttää sitä verukkeena Ukrainan konfliktin jäädyttämiseen.

Katseet kääntyvät ennen muuta YK:iin ja ETYJ:iin, joiden tulisi pikaisesti käynnistää avustusoperaatio Itä-Ukrainan väestön tilanteen helpottamiseksi. Separatistit, joiden toimilla ei ole sen venäjänkielisen väestön kannatusta, jonka nimissä he väittävät toimivansa, olisivat jo sotilaallisesti lyötyjä ilman Venäjältä saatua tukea. Kansainvälisen humanitäärisen operaation käynnistäminen tuskin onnistuu ilman aseiden vaientamista ja poliittista ratkaisua, joka antaa separatisteille ja heidän tukijoilleen kunniallisen perääntymistien ja armahduksen kaikille muille paitsi vakaviin sotarikoksiin syyllistyneille.  Monet aiemmat suunnitelmat ja myös presidentti Porosenkon aiemmin esittämä suunnitelma sisälsi näitä elementtejä, ja ne on syytä ottaa uudelleen esille.

Tuskin kukaan uskoi, että EU:n pakotepäätökset olisivat välittömästi auttaneet ratkaisun hakemisessa konfliktin lopettamiseksi. Se että ne ovat johtamassa välittömiin vastatoimiin Venäjän taholta ei ole sekään yllätys. EU:n pakotepäätösten tarkoituksena on kuitenkin tukea pyrkimyksiä neuvotteluratkaisuun. It takes two to tango sanotaan, eikä Venäjän suunnalla ole ollut havaittavaa tanssihalua. Mutta kuinka paljon halua tai varsinkin kykyä vaativaan, poliittiseen neuvotteluprosessiin on suoraan sanoen johtamattomalta näyttävässä tilassa olevalla EU:llakaan? Ei voi eikä saa olla niin, että pakotepäätösten jälkeen vain istumme ja katsomme tilanteen pahenemista ja ajautumista vielä ehkä kauppasotaa muistuttavaan tilaan ja asetelmaan, jossa voimapoliittista pullistelua jatketaan eri suunnilla. EU:n keskeisin tehtävä on hahmottaa erilaisia mahdollisuuksia poliittisen ratkaisun suuntaan, vaikka Venäjään kohdistuva luottamuspula tekeekin siitä hyvin vaikeaa.

The humanitarian situation in Ukraine

Russia has  with increasing volume demanded  action in the UN and elsewhere because of  the  humanitarian situation of the refugees and the sieged cities held by the separatists in Eastern Ukraine. Even if in so doing it may have the intention of creating an ostensible justification for its possible plans for military intervention this does not invalidate the fact that the humanitarian situation is grave and one which the international community must address. That the situation is much more awful for the citizens of Gaza is no consolation for those suffering in Ukraine. The situation must be addressed respecting the agreed principles and methods of international humanitarian aid so that it also removes the possibility of using the situation as an excuse for freezing the conflict in Ukraine.

These expectations of action should primarily be met by the UN and the OSCE, who should swiftly start an assistance mission to alleviate the situation of the people in Eastern Ukraine. The separatists, whose actions do not have the support of the Russian speaking population they claim to represent,  would have been militarily defeated by now if it were not for the support delivered from Russia. A humanitarian operation is unlikely to be possible unless the guns are silenced and without a political solution that gives the separatists and their supporters the possibility for an honorable retreat and an amnesty for all except those responsible for serious war crimes. Many previous plans as well as the plan of President Poroshenko includes these elements and they should be taken up again.

Scarcely anyone expected the sanctions imposed by the EU to have been of immediate help in finding a solution to ending the conflict. That they have led to counter-measures by Russia is no surprise either- The aim of the EU's decision on sanctions has been to support effort to finding a negotiated solution. It takes two to tango and so far there are no signs of Russia's willingness to dance. But frankly,  how much willingness and even more importantly ability has the seemingly leaderless EU shown for engaging in a demanding political process for negotiations?  It cannot and should not be so, that after taking the decisions on sanctions we just sit and watch as the situation deteriorates and drifts towards economic warfare and power political grandstanding in various contexts. The central task of the EU is to formulate different possibilities for a political solution, even if the lack of trust in Russia makes it very challenging.

7.8. 2014

Informaatio, disinformaatio, analyysi ja mielipiteet

Olen muutamassa yhteydessä puhunut viime aikoina luotettavan tiedon ja ulkopoliittisen analyysin tarpeesta. Tämä korostuu erityisesti senkaltaisissa konflikteissa, jollainen on nyt Ukrainassa käynnissä.  On kuitenkin heti kärkeen todettava, että vaikka parempi ja luotettavampi tieto on aina tervetullutta, emme me suomalaisina päätöksentekijöinä sentään minkäänlaisessa pimennossa toimi. Suomen ulkoministeriö ja edustustoverkkomme tuottaa kiitettävän laadukasta raportointia. Sen suurin ongelma on se, että enemmillä resursseilla voisimme tuottaa sitä enemmän ja useammista paikoista, sen sijaan että nyt joudumme pohtimaan vieläkö edustusverkkoa on edelleen harvennettava.  

Oma raportointimme kattaa politiikan, talouden, kulttuurin ja median. Esimerkiksi Kiovan ja Moskovan lähetystöjen kautta tulee päivittäin laajoja katsauksia ja ajoittain selventäviä analyysejä ja arviota. Säännöllistä tietoa tuottavat myös suojelupoliisi ja sotilastiedustelu, jonka lisäksi EU:n ulkoasiainhallinnon katsaukset ja raportit ovat soveltuvin osin käytettävissämme. Ministeriössä on osaavaa väkeä, joka kokoaa ja käyttää tätä tietoa Suomen käymien neuvottelujen ja päätöksenteon pohjaksi. Voimavarat ovat tietysti jonkinlainen rajoite, mutta kriittisimmissä tilanteissa voidaan resursseja kohdentamalla varmistaa kulloinkin tarpeellinen seuranta ja kannanottovalmius, vaikka se tapahtuisi muiden vähemmän kiireellisten asioiden kustannuksella.

Kun konflikteissa ns. informaatiosodan osuus käy koko ajan merkittävämmäksi, joutuu myös saadun tiedon luotettavuuden varmistaminen koetukselle. Päivittäinen informaatiovirta kaikissa median muodoissa lisääntyy koko ajan ja iso osa tästä ei ole oikeata informaatiota vaan tahallista tai tahatonta disinformaatiota. Kun päättäjiltä edellytetään lähes välittömästi reagointia, on vaarallista antaa kommentteja saatikka tehdä päätöksiä puutteellisen, vahvistamattoman tai suoraan väärän tiedon perusteella.

Propaganda, jollaista esim. Venäjän valtiollisessa ohjauksessa olevan median informaatio valtaosaltaan on, on kohtuullisen helppoa tunnistaa sellaiseksi ja suhtautua siihen riittävällä epäluulolla. Toisaalta propagandaväitteenkin takana voi olla jokin todellinen tapahtuma, jota sitten suurennellaan tai vääristellään omiin tarkoituksiin. Mutta minkään maan media ei kuitenkaan ole eikä minkään maan tiedustelutietokaan sellaista että sitä kritiikittä ja vahvistamatta kannattaa niellä. Juuri tämän informaatiovirran käsittelemiseksi olen peräänkuuluttanut sellaista luotettavaa ja mielipiteistä pidättyvää analyysikeskusta, joka pystyisi tätä tietomassaa perkaamaan ja kertomaan kuinka luotettavaa tai epäluotettavaa kulloinenkin tieto on, kuinka lähellä lähde yhtä tai toista osapuolta on, ja myös sanomaan milloin tietoa ei voida vielä sen enempää vahvistaa kuin todeta vääräksi.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tai sen osa-alueita käsitteleviä tutkimuslaitoksia on kohtuullisen paljon. Parhaimmillaan ne tuottavat laadukasta ja hyödyllistä tutkimusta ja analyysiä, jonka arvo ei ole kiinni siitä voidaanko sitä käyttää välittömän päätöksenteon pohjana, vaan miten se päätöksentekijöiden yleistä tietoa ja ymmärrystä lisää. Se on tarpeen ja hyödyllistä silloinkin, kun päätöksentekijä ei päätyisikään samaan toimintalinjaan mitä tutkija mahdollisesti  suosittelee. Tutkijoilla saa ja itse asiassa pitäisikin olla mielipiteitä, mutta myös erityisen kehittynyt lähdekritiikki ja kyky erottaa mielipiteet analyysistä ja se mikä on oikea paikka ja yhteys esittää niitä. Erilaiset ideologiset tai koulukunta-taustat sekä sidonnaisuudet on myös syytä aina tuoda avoimesti esiin.

Tutkimuksen enempää keskittämistä en pidä kuitenkaan oikeana ratkaisuna, sillä näen jo päätetyissä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen keskittämisissä valtioneuvoston kansliaan riittävästi potentiaalisia ongelmia.

30.7. 2014


Naiset eivät yksin ole avain rauhaan, mutta tasa-arvo on

Edellinen blogitekstini on erityisesti naisten asemaa konflikteissa ja niiden ratkaisemisessa koskevan lopun osalta herättänyt keskustelua ja erilaisia tulkintoja. En todellakaan ole halunnut virittää keskustelua siitä mitä yksittäiset naiset ja miehet eri tilanteissa ja asemissa voivat tehdä tai ovat tehneet, eikä sellaiseen osallistuminen ole relevanttia. Kaikki naiset eivät valta-asemissa käyttäydy kuin Hitler ja Stalin yhtä vähän kuin kaikki miehet ovat pääministereinä kuin Margaret Thatcher tai Indira Gandhi. Se mikä on ratkaisevaa on, millaisessa yhteiskunnassa ja millaisten prosessien kautta he sukupuoleen katsomatta ovat valta-asemaansa nousseet.

Kysymys on siis yleensä tasa-arvosta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Yhteiskuntien laatua ja ominaisuuksia ei voi arvioida yksittäisistä johtajista käsin. Se mitä minä olen historiasta ja yhteiskuntien vertailusta oppinut on, että mitä paremmin tyttöjen koulutus sekä naisten täysimääräiset ja rajoittamattomat osallistumisoikeudet ja -mahdollisuudet  ovat toteutuneet – osana yleistä tasa-arvoa – sen paremmin nämä yhteiskunnat menestyvät kaikkien yleisesti tavoiteltavina pidettyjen kriteerien täyttymisen suhteen. Tämä pitää paikkansa myös ja erityisesti sen suhteen, miten paljon eri yhteiskunnissa esiintyy sisäistä väkivaltaa ja miten todennäköistä niiden osallistuminen ulkoisiin aseellisiin konflikteihin on.

En usko että yksikään naisten oikeuksia rajoittava maa – olivat rajoitukset sitten kulttuurisia, uskonnollisia, taloudellisia tai lainsäädännöllisiä – voisi koskaan tulla arvioiduksi maailman vähiten epäonnistuneeksi valtioksi , nousta inhimillisen kehitysindeksin perusteella maailman kärkeen tai osoittautua kestävän kehityksen edelläkävijäksi. Sama koskee myös maita, jotka rajoittaisivat vain miesten oikeuksia samalla tavoin, vaikka näitä emme historiasta tunne.

Konfliktien ehkäisyssä, kriisien hallinnassa ja ratkaisemisessa tämä korostuu samalla tavoin. Se on ymmärretty ja tunnustettu YK:n turvaneuvoston päätöslauselmassa 1325 "Naiset, rauha ja turvallisuus" jonka toteutuksen edistäminen on keskeisellä paikalla ulko- ja turvallisuuspolitiikassamme.

24.7. 2014


Rauha Ukrainaan ja Lähi-itään

Euroopan Unionin ja ASEAN -maiden ulkoministereiden kokouksessa tänään Brysselissä Saksan kollega Frank-Walter Steinmeier totesi puheenvuorossaan, että aselepo ja tulitauko eivät riitä, tarvitaan myös poliittinen ratkaisu. Hän puhui Ukrainasta. Omassa puheenvuorossani lainasin tätä ja totesin sen koskevan myös Gazaa ja Israelin ja palestiinalaisten tilannetta. Ukrainassa poliittisen ratkaisun on kunnioitettava Ukrainan suvereenisuutta ja koskemattomuutta, Lähi-idässä Israelin turvallisuutta ja palestiinalaisten oikeutta elinkelpoiseen ja suvereeniin omaan valtioon.

Yhtäläisyyksiä on muitakin. Molemmissa tapauksissa taustalla on kyse alueiden laittomasta miehityksestä ja haltuunotosta, ja molemmissa tapauksissa on yhtä johdonmukaisesti vaadittava kansanvälisen oikeuden kunnioittamista ja suhtauduttava sitä rikkoviin samalla tavoin. Sivullisten siviilien surmaaaminen on aina rikos, jolla on oltava seuraamuksia.

Kummassakaan tapauksessa kestävät poliittiset ratkaisut eivät synny siten, että jokin osapuoli ajetaan nurkkaan ja kaikki sen argumentit mitätöidään. Molemmissa tapauksissa tarvitaan myös valmiutta asteittain tiukennettaviin toimiin ja pakotteisiin, mutta ne on rakennettava siten ne tarjoavat myös mahdollisuuden kunnialliseen sovintoratkaisuun.

Molemmissa konflikteissa voi myös kysyä missä ovat naiset. He eivät ole niitä jotka surmaavat siviilejä, pahoinpitelevät vastustajia eivätkä niitä jotka antavat käskyjä näihin tekoihin. He ovat kuitenkin näissäkin konflikteissa mukana itse uhreina ja muita uhreja surevien joukossa. Kestäviä rauhansopimuksia ei saada, ellei niitä tekemään saada mukaan myös naisia täysivaltaisina ja itsenäisinä ratkaisijoina.

23.7 2014