”Myös uskonnotonta vakaumusta kunnioitettava” Puhereferaatti, Skeptikko, 4/07

Linkki juttuun täällä.

Bert Isacsson, Mitt liv med finskan, Gidlunds Förlag, 138 s., Södertälje 2006

1198738269_mittlivfinska.jpgSuomen kieli Ruotsissa

Bert Isacsson on suurelle yleisölle tuntematon, mutta pohjoismaisessa yhteistyössä mukana olleet tuntevat hänet yhtenä Ruotsin keskeisimmistä nordisteista sekä Suomen ystävänä. Niihin moniin tehtäviin joita hän on eri aikoina hoitanut kuuluu mm Ruotsin lähetystön kulttuuriattaseana toimiminen Helsingissä, Ruotsin Norden-yhdistyksen toiminnanjohtajuus ja Pohjoismaiden neuvoston Ruotsin valtuuskunnan sihteeriys. Tästä elämäntyöstään pohjoismaisessa yhteistyössä ja suomen kielen puolustajana Ruotsissa hän on kirjoittanut pienen, mutta mielenkiintoisen ja antoisan muistelmaluonteisten esseiden kokoelman.

Bert Isacssonin äidin kieli on ruotsi, mutta hän kasvoi Ruotsin-puoleisessa Tornionjoenlaaksossa kaksikielisessä perheessä Seskarön saarella, jonka sahan työntekijöistä suurin osa oli suomalaisia. Suomea hän ei koulussa opiskellut – ja sen käyttö välitunneillakin oli vielä 50-luvulla kiellettyä – mutta opiskeli sitä myöhemmin Helsingin yliopistossa toimiessaan Ruotsin lähetystössä kääntäjänä. Sittemmin Isacsson siirtyi diplomaatiksi ja myöhemmin erilaisiin tehtäviin, joissa kaikissa on vähintään sivujuonteena ollut Ruotsin suhde Suomeen ja suomenkieleen. Siten Isacssonin lyhyt ja esseekokoelman luonteinen omaelämäkerrallinen teos on oivallinen johdatus siihen miten suomalaisuuden asema Ruotsissa on kehittynyt.

Suomi on ruotsin ohella Ruotsin toinen alkuperäiskieli, jota äidinkielenään on aina käyttänyt suurin osa Tornionjoenlaakson asukkaista, joiden harmiksi uusi vuonna 1809 piirretty valtakunnan raja jakoi alueen suomenkielisen väestön kahteen osaan. Toisinkin olisi voinut käydä, sillä lähellä oli, että raja olisi vedetty paljon lännemmäksi Kalix-joen kohdalle, olihan Länsipohja Uumajaa myöten venäläisjoukkojen miehittämä kun rauhasta Haminassa neuvoteltiin. Toinen suomenkielinen alue Ruotsissa oli suomalaisten 1500-luvulla asuttamat Värmlannin suomalaismetsät, joista suomen kieli on sittemmin jo viime vuosisadalla kokonaan hävinnyt. Tukholma puolestaan on ollut merkittävä suomalaiskaupunki jo 1500-luvulla, jolloin sen suomalainen seurakunta perustettiin. Näin ollen 1950-luvulla alkanut ja 60-luvulla kiihtynyt muuttoliike ei ollut uutta, vaikka määrällisesti enin osa Ruotsin suomenkielisistä on nykyisin tämän muuttoliikkeen tuomaa.

On kestänyt kauan ennen kuin suomen kieli on Ruotsissa tunnustettu. Se on vasta tällä vuosituhannella saanut virallisen vähemmistökielen aseman Ruotsissa. Samalla päätöksellä saman aseman sai myös n. 30 000 tornionjokilaaksolaisen puhuma meän kieli, jota voidaan hyvin perustein pitää paremminkin suomen kielen yhtenä murteena kuin erillisenä kielenä. Isacsson ei tähän suoraan ota kantaa, mutta toteaa että meän kielen erilaisuutta suomeen nähden liioitellaan. Yksi syy suomen ja meän syrjintään on ollut aikanaan sekä ruotsalainen kansallisuuspolitiikka että reaktio Suomen puolella AKS:n ja muiden harjoittamaan heimopropagandaan. Sillä oli myös se seuraus, että iso osa suomen kielen käyttäjistä Länsipohjassa pyrki poistamaan heidän valtiolojaalisuuteensa kohdistettuja epäilyjä sillä, että he nimenomaisesti irtisanoutuivat suomen kielen aseman parantamiseen tähdänneistä pyrkimyksistä. Ruotsissa monet poliitikot ovat näihin päiviin saakka paremminkin piilotelleet ja vaienneet suomalaisjuuristaan. Yksi poikkeus oli Tage Erlander, joka tuntui nauttivan siitä myönteisestä suomalaishuomiosta, jota hänen kaukaisen sukulaisuutensa löytyminen Värmlantiin aikoinaan muuttaneiden Suhoisten jälkeläisenä tuotti. Siitäkään ei tosin seurannut käytännön toimia suomalaisuuden hyväksi.

Tällainen tilanne on alkanut vasta toisen maailmansodan jälkeen vähitellen muuttua, jolloin tietysti suomalaissiirtolaisten uusi virta Ruotsiin nosti kielikysymyksen keskiöön. Parannusta on siis vähitellen tapahtunut, kuten näitä parannuksia ajamassa ja toteuttamassa ollut Isacsson kirjassaan kertoo, mutta edelleen ollaan kaukana tyydyttävästä tilanteesta. Tämä havainnollistuu hyvin, kuin vertaa ruotsinkielisen vähemmistön asemaa ja oikeuksia Suomessa siihen, millainen on lukumääräisesti samansuuruisen suomenkielisen vähemmistön asema ja oikeudet Ruotsissa.

Bert Isacsson on vaatimaton ja diplomaattinen ihminen, joka kirjoittaa tasapainoista ja punnittua tekstiä kärjistyksiä välttäen. Siitä huolimatta – tai ehkä siitä johtuen – se mitä hän kirjoittaa on mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää luettavaa. Kirjalle soisi paljon lukijoita ruotsalaisten keskuudessa.

Joulukuu 2007

Kirjavinkkejä 8, 118 s., Helsinki 2007

”Porvarihallituksen säästövimma on uhka Suomen vakaudelle” Kolumni Uutispäivä Demarissa 17.12.2007

Valtiovarainministeri antaa tänään eduskunnassa pääministerin ilmoituksen vakausohjelman tarkistuksesta ja talouspolitiikan haasteista. Nämä helposti ennustettavat uusilla säästöleikkausuhkauksilla höystetyt madonluvut siitä, kuinka Suomen tulee varautua tuleviin haasteisiin ja huonoihin aikoihin jo nyt on ajoitettu sopivasti juuri samana päivänä alkavan budjetin palautekeskustelun alle, osoittamaan opposition menonlisäysehdotusten vastuuttomuutta.

”Mikä murtaa yhteisöllisyyttä?” Kolumni Seurassa 5.12.2007

 

Monet tapahtumat ovat viime viikkoina järkyttäneet ihmisiä, Jokelan murhenäytelmä tietysti päällimmäisenä. Useille ihmisten kielteisiksi kokemille asioille on yhteisenä nimittäjänä yhteisöllisyyden heikkeneminen. Se tarkoittaa monia asioita: yhdistysten ja yhdessä toimimisen vähenemistä, suorien ihmiskontaktien surkastumista, yksinäisyyden ja syrjäytymisen lisääntymistä.

Onko tämä kaikki väistämätöntä vai onko se myös seurausta poliittisista valinnoista? En tarkoita, että ihmiset olisivat demokraattisesti valinneet tällaisen yhteisöarvoja heikentävän kehityksen, vaan että he ovat alistuneina hyväksyneet sellaisen talous- ja yhteiskuntapolitiikan, jonka seurausta tämä on, ilman että sitä olisi ainakaan julkilausutusti tarkoitettu.

Kun julkista sektoria ajetaan alas tuottavuuden nimissä on lähtökohtana pelkkä talousajattelu, joka ei anna mitään arvoa ihmisten kanssakäymiselle ja pitkäjänteiselle välittämiselle esimerkiksi palvelu-, hoito- ja terapiasuhteissa. Kun toimintoja ulkoistetaan ja yksityistetään hyväksytään se, että markkinasuhteet korvaavat ihmissuhteet. Kun julkiselle sektorille tuodaan tulospalkkausta kiihotetaan ihmisiä keskinäiseen kilpailuun ja kyttäämiseen yhdessä toimimisen ja kokonaisuuden kustannuksella. Kun valtio ja kunnat pannaan vaatimaan koulujen ja korttelitupien käytöstä markkinavuokraa, tuhotaan aitoon yhteisöllisyyteen perustuvan kansalaistoiminnan edellytyksiä. Kun korkeakoulut alistetaan talouselämän intresseille ja uskotaan sen tuottavan huippuosaamista, halutaan eroon ihmisten eheyttä korostaneista sivistysyliopistoista ja tiedeyhteisöistä.

Työelämässä ihmiset pannaan kilpailemaan keskenään pelissä, jossa lyhyen tähtäyksen palkinnot voivat näyttää houkuttelevilta, mutta työsuhteen jatkuvuus ja työyhteisön antama perusturva vastaavasti katoavat. Sekä optiomiljonäärien että köyhyysrajan alle putoavien joukko kasvaa, jälkimmäinen toki paljon kovempaa vauhtia.

Eniten ja ensimmäisinä tästä suuntauksesta kärsivät köyhät ja heikot, jotka jäävät uloslyötyinä oman onnensa nojaan ilman edes aiempien vertaisyhteisöjen tarjoamaa tukea ja turvaa. Vähitellen uhriksi joutuu myös oravanpyörään mukaan temmattu keskiluokka, jonka sisäinen tasapaino ja ulkoinen perusturvallisuus vaarantuvat.

Onko tämä kaikki välttämätöntä, jotta selviytyisimme globalisoitumisen luomista uusista kilpailupaineista, kuten kernaasti väitetään? Ei ole. Minä väitän, että jatkaminen tällä myös uusliberalismiksi kutsutulla tiellä tulee johtamaan nyt vielä kansainvälisessä kilpailussa kohtuullisen hyvin menestyneen Suomen romahdukseen.