SAK tasa-arvon Suomea rakentamassa

SAK:n historiankirjoitus, jota Tapio Bergholm on jatkanut vuodesta 1944 eteenpäin, on nyt hänen sarjassaan ehtinyt kolmanteen osaansa. Kuten historiankirjoituksessa usein käy, ovat nykyaikaa lähestyttäessä käsittelyn tarkkuus ja yksityiskohtaisuus sekä tuotoksen sivumäärä vain kasvaneet. Edelliset osat kattoivat 12 ja 13 vuotta, tämä viimeisin kattaa suurin piirtein samalla sivumäärällä vain kahdeksan vuotta.

Juuri tämä 60-luvun lopun ja 70-luvun alun ajanjakso Suomessa on ollut suomalaisen hyvinvointivaltion kiivainta rakennuskautta. Voi täydellä syyllä katsoa,  että se on ollut myös sak:laisen ammattiyhdistysliikkeen kultakausi. Kymmenessä vuodessa SAK:n liittojen yhteenlaskettu jäsenmäärä nousi alle 600 000:sta yli miljoonaan. Tämä oli seurausta sekä kentän eheytymisestä – vaikka rinnakkaisliittojen yhdistämisessä ongelmia ja työtä riitti vuosiksi – ja kokonaisjärjestäytymisasteen noususta. Poliittisesti ay-liike pysyi tiukasti sosialidemokraattien käsissä, joskin liitoissa käytiin vaihtelevassa määrin valtataistelua. Tiukimmat koitokset liittyivät Metallin vuoden 1971 ja 1975 vaaleihin.

SAK:n ryhmien keskinäiset suhteet olivat välillä hyvinkin kireät. Kommunistit olivat Arvo Hautalan ja enemmistösiiven johdolla olleet mukana ensimmäisissä tulopoliittisissa ratkaisuissa, mutta SKP:n sisällä taistolaisten NKP:n tukeen nojannut kova yritys puolueen haltuunottoon vaikutti myös siihen, että enemmistökommunisit SAK:ssa joutuivat varmistamaan asemiaan irtaantumalla sosialidemokraattien vastuulla tehdyistä tuloratkaisuista. Lakoilla vauhditetut irtiotot eivät kuitenkaan tuoneet parempia sopimuksia kommunistienemmistöisten liittojen aloilla. Työtaisteluja, niin virallisia ja villejä lakkoja kuin myös työnantajien käyttämiä työsulkuja, oli näin vuosina runsaasti, mutta kuten Bergholm osoittaa ne eivät suinkaan olleet kuin harvoin poliittisesti motivoituneita ja molemmilla ryhmillä oli liitoissa usein vaikeuksia saada jäsenistöä noudattamaan ohjeita ja sopimuksia. Bergholm ei toisin sanoen löydä ay-liikkeen historiasta tukea käsityksille 70-luvun alusta uusina vallankumousaaven ”vaaran vuosina”.

Kirjan käsittelemään ajanjaksoon mahtuvat melkein kaikki nykyisen hyvinvointivaltion toteuttaneet suuret yhteiskunnalliset uudistukset, kuten peruskoulun toimeenpano, kansanterveysuudistus, eläkepolitiikan historiallinen kompromissi ja pitkä rivi työelämän uudistuksia. Tulopolitiikan aikakaudella työmarkkinajärjestöillä oli vahva rooli näiden toteuttamisessa, erityisesti työelämän osalta. Syntyi välillä sellainen käsitys, että työmarkkinajärjestöt olisivat määränneet lainsäädännön sisällöstä yhtä laajasti kuin EU:n direktiivit tänään niin, ettei eduskunta saanut edes korjata työmarkkinajärjestöjen sopimien lakien kirjoitusvirheitä.

Tätä on myös helppo liioitella. Bergholm osoittaa, että yhdessä keskeisessä työlainsäädäntöasiassa kun eduskunta vuoden 1970 vaalien alla hyväksyi vasemmistopuolueiden tuella STK:n ja SAK:n johdon ankarasti vastustaman työehtosopimusten yleissitovuuden kirjoittamisen lainsäädäntöön. Arvattavasti ay-liike ei kuitenkaan jäänyt tätä tappiota harmittelemaan, vaan on tyytyväinen asiantilaan.

SAK toimi kuitenkin koko ajan johdonmukaisesti palkka- ja tuloerojen kaventamiseksi, mitä keskitetyt tuloratkaisut pennilinjan korotuksineen tukivat. Tuloerojen kaventuminen toteutui voimaikkaimmin vuosina 1966-76, mutta pysähtyi sen jälkeen aina vuoteen 1993, jonka jälkeen ne ovat taas kasvaneet 70-luvun alun tasolle. SAK:n saavutukset työelämän olojen parantamisen suhteen keskittyvät nekin samalle ajanjaksolle. Silloin toteutettua lainsäädäntöä ei juurikaan ole heikennetty, mutta muutoin olosuhteet ovat siten muuttuneet, että Juha Siltala saattoi vuonna 2004 julkaista merkkiteoksensa Työelämän huonontumisen lyhyt historia. On mielenkiintoista nähdä, miten Tapio Bergholm SAK:n historiankirjoituksen tulevissa osissa käsittelee tätä käännettä.

 Joulukuu 2012

Miksi tasa-arvoisempi yhteiskunta on kaikille parempi

Kahden epidemiologiaan erikoistuneen brittilääkärin Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin kirja on vakuuttava puheenvuoro siitä, miksi tasa-arvoisemmat yhteiskunnat menestyvät ja tuottavat vähemmän terveyteen ja hyvinvointiin kohdistuvia ongelmia – teiniraskauksia, väkivaltaa, liikalihavuutta, päihdeongelmia jne. – kuin epätasaisemman tulonjaon yhteiskunnat. Tämä pitää paikkansa yhteiskuntien kokonaisvauraudesta riippumatta ja, mikä tärkeintä, niin että eivät vain köyhät vaan myös rikkaat voivat keskimäärin sitä paremmin mitä tasa-arvoisemmasta yhteiskunnasta on kysymys.

The Spirit Level ei ole varsinaista tutkimuskirjallisuutta sillä se nojaa yksinomaan muualla aiemmin tuotettuun ja julkaistuun aineistoon tuloeroista, terveydestä ja muista hyvinvoinnin mittareista. Kirjassa on myös vahva julistuksellinen sävy, jonka vuoksi sitä voi pitää myös eräänlaisena aattellisena pamflettina. Tästä seuraa, että se on herättänyt myös poikkeuksellisen paljon sen johtopäätösten mitätöintiin keskittyvää vähintään yhtä ideologista kritiikkiä.

Vaikka jotkut kirjan johtopäätökset olisivat suoraviivaisuudessaan alttiita asialliselle kritiikille, ei tekijöiden voida kuitenkaan osoittaa pyrkineen väärinkäyttämään saatikka vääristämään referoimaansa laajaa aineistoa. Tässä lukemassani vuosi alkuperäisteoksen ilmestymisen jälkeen julkaistussa taskupainoksessa onkin laaja lisäluku, jossa tekijät kohta kohdalta pyrkivät vastaamaan ja torjumaan heidän tekemiinsä johtopäätöksiin kohdistetun kritiikin. Tässä yhteydessä he myös toteavat, että kritiikin esittäjinä (tai rahoittajina) ovat usein samat tahot, jotka ovat pitkään yrittäneet kumota tupakoinnin ja keuhkosairauksein tai kasvihuonekaasujen ja ilmastonmuutoksen yhteyden.

Se että kirjoittajat pystyvät osoittamaan vahvan korrelaation eriarvoisuuden ja pahoinvointi-ilmiöiden välillä käyttämänsä laajan sekä kansainvälisen että Yhdysvaltain eri osavaltioita vertailevan aineiston pohjalta ei vielä itsessään kerro mitään syy-yhteyksistä. Niitäkin tekijät käyvät lävitse, jolloin heidän analyysissään keskeiseksi selittäjäksi nousee stressiteoria, jonka mukaan tulot kertovat myös muusta kuin kulutusmahdollisuuksista, siis myös asemasta ja sosiaalisista suhteista. Tulot vaikuttavat sosiaaliseen asemaan ja korkea asema korreloituu terveyden ja odottavissa oleva eliniän kanssa. Heikko asema yhteisössä lisää stressiä ja heikentää terveyttä, alentaa vastustuskykyä ja johtaa terveyden kannalta turmiollisiin selviytymiskeinoihin, kuten päihteiden käyttöön, ylensyömiseen ja väkivaltaan.

The Spirit Level kirjasta on tullut eräänlainen klassikko, joka on julkaistu jo yli kahdellakymmenellä kielellä. Se on 2011 julkaistu myös suomeksi nimellä Tasa-arvo ja hyvinvointi, miksi tasa-arvo on hyväksi kaikille?  Myös Suomessa se on joutunut kiihkeiden hyökkäysten kohteeksi. Näistä äärimmäisen esimerkin tarjoaa vuorineuvos Gustav von Hertzenin kirjoitus Aamulehdessä, jossa kirja lyntätään siksi, että sen ”ilmeisenä tavoitteena on elvyttää ikivanha kauna rikkaita kohtaan ja siten lisätä kierroksia hyökkäykselle kapitalismia ja markkinataloutta kohtaan” ja tekijöiden esittämää tilastoaineistoa on pidettävä vain ”harhauttavana valheena, joka salakavalasti siirtää huomion pois loogisesti pätemättömästä väitteestä”.

Eriarvoisuuden vähentäminen yhteiskuntapolitiikan tavoitteena on tietenkin aina eettinen valinta. En lainkaan hämmästele, että Wilkinsonin ja Pickettin aineisto tukee tätä valintaa, vaikka se sellaisenaan on riippumaton heidän tai pätevämmänkin tieteellisen tutkimuksen tuloksista. Toisaalta tällaiseen aineistoon perustuvien johtopäätösten kumoamiseen ei myöskään riitä pelkkä usko uusliberalistiseen ideologiaan.
 
Joulukuu 2012