Pelastetaan jakamaton Ukraina

                       

 

Huomenna kokoontuvat EU:n ulkoministerit taas Luxemburgissa. Jos kokousta ei olisi muutoinkin ollut kalenterissa niin se olisi varmasti kutsuttu koolle Ukrainan tilanteen vuoksi. Aineksia on  myös suureen verenvuodatukseen ja pitkään konfliktiin. Kuitenkin tämäkin konflikti päättyy aikanaan sopimukseen. Kyse on vain siitä, kuinka paljon tarpeettomia menetyksiä, kärsimyksiä ja ihmisuhrejakin saadaan ennen kuin se syntyy.

 

Sopimisen ainekset ovat olemassa jo 21.2. Maidanin mielenosoitukset päättäneessä sopimuksessa, jolta pohjalta voidaan soveltuvin osin jatkaa sellaisen Ukrainan rakentamista, jossa kaikki ukrainalaiset voivat kieleensä ja taustaansa katsomatta elää turvallisesti jakamattomassa ja kaikkien naapureittensa kanssa sovussa elävässä maassa, joka on myös sellainen korruptiosta vapaa demokraattinen oikeusvaltio, jollaista kukaan ukrainalaisten johtajista ei toistaiseksi ole kansalaisilleen tarjonnut. 

 

Jos Geneven torstain kokous Ukrainan, Venäjän, USA:n ja EU:n edustajien kesken toteutuu ja kaikki tulevat sinne aidosti ratkaisun hakemiseen sitoutuneina on sopimus mahdollinen.  Sen on perustuttava Ukrainan oikeuteen valita oma tiensä ja järjestää suhteensa EU:iin ja naapureihinsa haluamallaan tavalla. EU:n yhtenä lähtökohtana täytyy olla se, ettei EU halua naapurikseen Ukrainaa, jolla olisi jatkuva konflikti Venäjän tai kenenkään muun kanssa. Eu ei halua liioin tilannetta, joka merkitsisi maan venäjänkielisen väestön historiallisen yhteyden kieltämistä Venäjään millään uusilla kaupallisillakaan jakomuureilla.

 

Tämä kirjoitettuna tietoisena siitä, että toiveet tästä voivat kohta olla murskana.

 

13.4. 2014

 

Ukraina, EU ja maailma

Jos edelleen jatkuvalla ja pahimmassa tapauksessa kärjistyvällä Ukrainan kriisillä on jotain myönteisiä vaikutuksia, niin toivottavasti niihin kuuluu Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tehostuminen.  Kriisin syntyessä keskellä Eurooppaa tulee unionilta odottaa selvää ja yhtenäistä, kriisin rauhanomaista ratkaisua edistävää toimintaa. Jos  EU ei tällaiseen kykene tulee ryhtyä jatkossa toimiin jotta unioni saataisiin tässäkin suhteessa toimintakykyiseksi.

Ukrainan kriisi on jättänyt varjoonsa monta muuta kriisiä ja asiaa, joissa EU:n tulisi myös olla vahva toimija. Syyriassa ja muissa kriisipesäkkeissä  kuolee päivittäin moninkertainen määrä ihmisiä kuin mitä toistaiseksi Krimillä yhteensä. Vaikka se ei ihan totta olisikaan, näyttää EU valitettavasti enempi sellaiselta jonglööriltä, joka pystyy pitämään enintään yhtä palloa samanaikaisesti ilmassa. Uuden komission valintaa ja järjestäytymistä on käytettävä tilaisuutena parantaa EU:n kykyä laaja-alaisempaan ja samanaikaiseen toimintaan. .

Viime viikolla järjestettiin Brysselissä neljän vuoden jälkeen jälleen EUAfrikka huippukokous. Onneksi EU sai sitä ennen lopulta aikaiseksi päätöksensä kriisinhallintaoperaationsa käynnistämisestä Keski-Afrikan tasavallassa. Siihen liittyneet vaikeudet eivät kerro hyvää EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tehosta.

EUAU kokouksen osalta parasta oli se, että kokous saatiin pidettyä. Euroopan ja Afrikan maiden suhteiden aito moninkeskeistäminen aiempien siirtomaasuhteiden edelleenkin leimaamasta tilasta on molemmille tärkeä asia, vaikka lähemmäs sata päämiestä kokoavan huipparin formaatti ei ole paras mahdollinen aidolle dialogille. Näiden dialogien kehittämisessä myös EU:n kahdeksan strategisen kumppanin kanssa on paljon tehtävää.

 8.4. 2014

 

Kuolemantuomioita Niilin varrella

   

Egyptiläisen tuomioistuimen päätös langettaa kuolemantuomiot yli 500 ihmiselle on herättänyt kansainvälistä järkytystä. Myös Suomi on ilmaissut vakavan huolensa asiasta Egyptin edustajille.

 

Egyptiläinen tuomioistuin langetti maanantaina kuolemantuomiot 529:lle islamistijärjestö Muslimiveljeskunnan kannattajalle poliisin taposta ja muista rikoksista. Kolmepäiväinen oikeusprosessi olisi teatterissa voinut käydä farssista, mutta kun kyseessä on yli 500 ihmisen henki, ei ketään naurata. Erittäin puutteellinen prosessi on herättänyt laajaa kansainvälistä arvostelua.  Vaikka tuomioista valitettaisiin ja ne vielä muuttuisivat, on Egyptin oikeusvaltio jo kärsinyt vakavan vaurion.

 

Tilanteen johdosta Suomi on Egyptin edustajille korostanut olevansa vakavasti huolissaan Egyptin viimeaikaisista tapahtumista ja kasvavasta vastakkainasettelusta. Maanantaina langetetut kuolemantuomiot, niiden valtava määrä ja niitä edeltävä oikeusprosessi nostavat vakavia epäilyjä Egyptin oikeusjärjestelmän toimivuudesta.

 

Suomi, kuten muut EU-jäsenmaat, vastustaa kuolemanrangaistusta ja korostaa tarvetta kunnioittaa keskeisiä ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion periaatteita kaikissa yhteyksissä. Suomi on esittänyt, että Egyptissä kiinnitettäisiin vakavaa huomiota keskeisten oikeusperiaatteiden noudattamiseen.

 

28.3. 2014

 

Death sentences on the Nile

 

 

The decision by an Egyptian criminal court to sentence more than 500 people to death has been met with shock and dismay. Like many others, Finland has expressed serious concern about the matter.

 

An Egyptian criminal court sentenced 529 presumed Muslim Brotherhood supporters to death on Monday for killing a police officer and other crimes. The three-day  legal process as theatre could have been farcical but no-one can laugh with over 500 lives stake. The seriously flawed process has been met with widespread international criticism. Even if the sentences will be reviewed and changed on appeal, the reputation of rule-of-law in Egypt will have been seriously damaged.

 

Given the gravity of the situation, Finland has expressed serious concern to Egypt about the recent events and the increasingly polarized situation in the country. The death sentences, the great number of them, and the way the trials were handled give rise to serious concern about the Egyptian legal system. Finland, like all other EU member states, is opposed to capital punishment and stresses the need to respect fundamental human rights and the rule of law in all circumstances. There is now a clear need to ensure that fundamental legal principles are being respected in Egypt.

 

28.3. 2014

 

Kehysriihen jälkeen

 

On selvää, ettei kehysriihestä koskaan voi saada sellaista tulosta, johon kaikki olisivat tyytyväisiä. Siksi toiseksi paras tulos on sellainen, johon kaikki olisivat yhtä suuressa määrin tyytymättömiä. Reaktioista päätellen tässä on voitu jopa onnistua, mutta hyvä ei ole sekään jos tyytymättömyys jakaantuu kovin epätasaisesti.

 

Sosialidemokraateilla oli ratkaisulle kolme isoa tavoitetta. Sen täytyi olla uskottava niin, että luottamus Suomen talouden kestokykyyn ja vakauteen ei vaarannu, sen täytyi tukea talouden kasvua ja työllisyyttä ja sen täytyi olla oikeudenmukainen ja toteuttaa myös hallitusohjelman tavoitetta eriarvoisuuden vähentämisestä.

 

Ensimmäisessä tavoitteessa uskottavuus meidän kapitalistisessa markkinataloudessamme on pitkälti ns. markkinavoimien ja luottoluokittajien silmissä määräytyvä asia, jolla ei välttämättä ole yhteyttä todelliseen velkakestävyyteen ja vakauteen. Uskottavuutta voidaan näissä oloissa joutua hakemaan myös keinoilla, jotka ovat toisen tavoitteen eli kasvun ja työllisyyden kanssa ristiriidassa. Tätä päätökseen liitetty kasvu- ja työllisyyspaketti kompensoi vain osittain, kuten näkyy esim. siinä miten liikennerahoja leikataan yhtäällä ja lisätään toisaalla.

 

Kolmannen tavoitteen eli eriarvoisuuden vähentämisen kannalta veroratkaisut ovat kokonaisuudessaan tehtyjen laskelmien mukaan lievästi tuloeroja kaventavia. Leikkaukset taas vievät etupäässä toiseen suuntaan. Näiden osalta laskelmia vielä tehdään kiireellä.

 

On helppo osoittaa, missä kohdin ratkaisut olisivat voineet olla parempia. Jos se olisi ollut vain sosialidemokraateista kiinni, ne olisi myös tehty vähän toisin. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että pöydässä tarjolla oli pääasiassa vain paljon huonompia vaihtoehtoja.

 

Isoin asia tietenkin on kysymys siitä, antaako paketti kokonaisuudessaan paremmat mahdollisuudet hyvinvointivaltion kestävyyden turvaamiseen. Siihen liittyvät myös suurimmat epävarmuudet, sillä tapa ja aikataulu, jolla isoja rakenteellisia muutoksia nytkin valmisteltiin oli sellainen, jossa kaikkien vaikutusten ja seurausten arviointi jäi pakostakin vajavaiseksi. Siten päätösten jatkotyö voi tuottaa vielä yllätyksiä ja ongelmia, mutta myös niin, että oikein loppuunvietyinä ne voivat myös parantaa nyt syntynyttä kuvaa.

 

Kaikki ei siis ole suinkaan selvää ja valmista loppuhallituskautta ajatellen. Tältäkin kannalta vasemmistoliiton päätös jättää hallitustyö on valitettava asia. Puolue kykeni myötävaikuttamaan demareiden tukena molemmille tärkeiden asioiden toteutumiseen hallitustyöskentelyssä ja kernaasti olisi suonut, että he olisivat jatkossakin olleet mukana vaikuttamassa.

 

 26.3. 2014

 

Vaihteeksi hyvä uutinen

 
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj päätti 20.3. perjantai-iltana monitorointimission lähettämisestä Ukrainaan. Etyj lähettää Ukrainaan lähipäivinä 100 asiantuntijaa seuraamaan turvallisuustilannetta ja raportoimaan siitä. Ihmisoikeuksien toteutuminen ja vähemmistöjen asema ovat keskeisessä osassa mission työtä. Myös Suomi on lähettämässä asiantuntijoita missioon. 
 
Monitorointimissiosta neuvoteltiin pitkään, ja nyt syntynyt ratkaisu on pieni mutta tärkeä merkki kansainvälisen yhteisön pyrkimyksestä toimia yhdessä Ukrainan kriisin ratkaisemiseksi. Päätös monitorointimissiosta tehtiin yhdessä Etyjin 57 jäsenmaan kesken, joukossa EU-maiden lisäksi mm. Ukraina, Yhdysvallat ja Venäjä. On tärkeää, että Venäjä on näin saatu mukaan kansainvälisen yhteisön toimintaan Ukrainassa.

Tämä ei kriisiä ratkaise, mutta toivottavasti voi ehkäistä sen syvenemistä ja laajentumista. Sen vuoksi mission nopea laajentaminen ja vahvistaminen olisi myös tarpeen.

22.3. 2014

Good news for a change

The Organisation for Security and Co-operation in Europe (OSCE) took the decision on Friday 20.3. to deploy a Special Monitoring Mission to Ukraine. OSCE will send 100 experts to Ukraine to monitor and report about the security situation. Human rights and rights of persons belonging to minorities will also be central in the mission's work. Finland is also ready to send experts to the mission.
 
Long and difficult negotiations were needed to reach agreement on the Special Monitoring Mission, and the agreement is a small but important sign of the international community's will to overcome the crisis together. The decision of the mission was made by consensus among OSCE's 57 participating states, among them all EU-countries, Ukraine, US and Russia. It is important that Russia is thus taking part in the common international efforts in Ukraine.

This is not a solution to the crisis, but may hopefully help to prevent its deepening and expansion. For this reason enlargening and strengthening the mission is also needed.

22.3. 2014

 

Menneisyydenhallintaa

 

Kaiken näinä päivinä tapahtuvan uuden historian tekemisen lomassa minulla oli torstaina tilaisuus olla myös keskustelemassa historian ja politiikan suhteesta kahden tuoreen, Suomen sodanaikaisia valintoja käsittelleen tutkimuksen tekijäin Markku Jokisipilän ja Pekka Visurin kanssa.

Suomessa historiankirjoituksella on ollut erityisen tärkeä rooli kansallisen identiteetin rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Kun Suomea 1800-luvun lopulla uhkasivat panslavistien pyrkimykset venäläistää maamme ja tehdä sen autonomiasta loppu, olivat historioitsijat kansallisen puolustuksemme eturintamassa alkaen siitä, että heidän tehtävänsä oli osoittaa miten keisari Aleksanteri I oli "kohottanut Suomen kansakuntien joukkoon" Porvoossa 1809 ja sitoutunut kunnioittamaan Suomen autonomiaa ja perustuslaillisia oikeuksia.

Käsitys Suomesta valmiina valtiona kanonisointiin jo varhain horjumattomaksi totuudeksi, niin että jopa J.V. Snellmania ojennettiin siitä, miten hän varomattomasti oli v. 1861 kirjoittanut kuinka Suomi ei ollut valtio vielä v. 1809 mutta oli sellaiseksi sittemmin kehittynyt, eikä hän tätä rikettä enää toistanut. Suomi valtiona projisoitiin sittemmin vielä vanhempaa historiaan, kun Suomessa otettiin käyttöön sellainen täysin epähistoriallinen käsite kuin "Ruotsi-Suomi" suurvaltana. Vasta meidän aikanamme on ollut mahdollista myöntää, että venäläisilläkin oli myös asia-argumentteja kyseenalaistaessaan joitain suomalaisten käyttämiä historiallisia ja oikeudellisia väittämiä Suomen autonomiasta.

Sotienvälisenä aikana historioitsijoita tarvittiin edelleen kansallismielisen politiikan oppimestareina ja monet heistä antoivat tiedemiesmaineensa myös Suur-Suomi uskomusten tueksi. Sodan jälkeen he markkinoivat teesiä Suomen erillissodasta ja Suomesta tahdottomana ajopuuna maailmantapahtumien vuolaassa virrassa. Uusi tutkijapolvi on kuitenkin jo kauan sitten upottanut tämän ns. ajopuuteorian, mutta Suomen toiminta ja valinnat toisessa maailmansodassa ovat edelleen herkkä ja arka asia kuten suomalaisreaktiot ruotsalaisen toimittajan Henrik Arnstadin kirjoituksissa esitettyyn kuvaan Suomesta Natsi-Saksan de facto -liittolaisena kertovat. Myös Jokisipilän työ saksalaismielisyydestä Suomessa on nostattanut tunteita.

Vaikka faktojen osalta se, miten Suomi jatkosotaan ryhtyi, on jo Mauno Jokipiin yli 25 sitten ilmestyneen teoksen jälkeen faktojen osalta enempi vähempi loppuunkäsitelty, löytyy tulkinnoista edelleen eriäviä käsityksiä. Näin on ja tulee olemaan, sillä se aika ja tilanne jossa keskustelua käydään vaikuttaa aina vääjäämättömästi tulkintoihin. Ajatelkaamme vaikka sitä, miten sodanaikaisten valintojen puolustajat ovat kylmän sodan päättymisen jälkeen saaneet enemmän uskottavuutta ja ainakin pontta näkemyksilleen sen jälkeen, kun voidaan todeta, että vaikka meillä oli väärä liittolainen (Hitler ja natsismi) niin vihollinen (Stalin ja bolshevismi) kuitenkin oli oikea.

Kylmän sodan vuosina Suomessa nostettiin Lenin Suomen itsenäisyyden kummisedäksi. Tällainen tulkinta ei välttämättä ollut vain selkärangatonta suomettumista, vaan esim. presidentti Kekkosen käyttämänä ennaltaehkäisevä veto mahdollisia Kremlissä uusiutuvia Suomen itsenäisyyden kyseenalaistavia pyrkimyksiä vastaan. Kylmän sodan päätyttyä vauhtia on saanut uusi , revisionistisempi historiankirjoitus, joka on ottanut Kekkosen roolin ja suomettumisilmiöt kriittiseen tarkasteluun ja äärimmillään antanut sille nimikkeen rähmälläänolo. Tätä on syytä pitää tervetulleena avautumisena, vaikkei kaikkiin jyrkimpiin tulkintoihin yhtyisikään.

Historian ja sen tulkintojen käyttö − ja väärinkäyttö − politiikan välineenä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan päinvastoin tavanomaista. Väärinkäyttö ja ennakkoluulojen, yksinkertaistuksien ja vääristelyjen levittäminen onnistuu sitä helpommin, mitä vähemmän historiaa tunnetaan ja harrastetaan. Erityisen haastavaa tämä on silloin, kun käsitellään oman kansakunnan vaikeita ja vähemmän kunniallisia vaiheita. Parhaan esimerkin valmiudesta tarttua, avata ja ottaa opiksi vaikeistakin asioista tarjovat Saksa ja Etelä-Afrikka. Saksa on rohkaiseva esimerkki siitä, miten kansankuntien tulee kyetä avoimesti ja rehellisesti käsittelemään menneisyytensä vaikeita ja vähemmän ylentäviä vaiheita. Sitä kuvaamaan on kehitetty oma käsitekin, vergangenheitsbewältigung. Mielenkiintoista on, että suomen kieli on niitä harvoja kieliä, johon käsite on mahdollista osuvasti kääntää yhdellä sanalla: menneisyydenhallinta.

Monissa muissa maissa tilintekoa oman maan vähemmän kunniakkaiden vaiheiden kanssa on suorastaan vältelty. Venäjä tulee tietysti ensimmäisinä mieleen, mutta eivät länsimaiset demokratiatkaan, Yhdysvallat tai entiset siirtomaavallat Iso-Britannia tai Ranska, ole kyenneet kaikkia esim. siirtomaasotiinsa liittyviä vaiheita ja kansanmurhaa lähentyneitä tekojaan avoimesti käsittelemään. Revisionistiset ja kriittiset historioitsijat eivät kuitenkaan enää näissä maissa kohtaa samankaltaisia esteitä ja jopa uhkia kuin tällaiset historioitsijat Venäjällä vieläkin voivat kohdata. Venäjä onkin surullisin ja potentiaalisesti myös huolestuttavin esimerkki historiansa kieltämisestä. Todettakoon kuitenkin, että vaikka tässä mainitut maat ovat isoja, ei pienemmillä ole aihetta tuntea erityistä moraalista ylemmyyttä siksi, että ne muita rehellisemmin olisivat käsitelleet menneisyyttään.

Menneisyydenhallinta ei kuitenkaan voi olla viranomaistoimintaa tai poliitikkovetoista. Politiikan tehtävänä on luoda historiantutkimukselle ja sitä koskevalle keskustelulle vapaat puitteet mm. turvaamalla arkistolähteiden avoimuus ja tutkimuksen resursointi. Sen sijaan lakien säätäminen historiallisista totuuksista ja epätotuuksista ei tähän kuulu. Vaikka holokaustin kieltäminen on lähes poikkeuksetta ilmaus antisemitismistä ja se liittyy yleensä rasistiseen ja fasistiseen ideologiaan ja toimintaan, ei se kuitenkaan perustele erillistä tämän historiallisen tapahtuman kieltämisen kriminalisoivaa lainsäädäntöä. Muut lait ovat riittäviä puuttumaan rasistiseen kiihotukseen ja muuhun ihmisarvoa loukkaavaan toimintaan. Vaikka onkin syytä paheksua nyky-Turkin haluttomuutta avoimesti myöntää ottomaanivallan aikana armenialaisiin kohdistuneet kansanmurhan kaltaiset veriteot v. 1915, ei asiaa lainkaan auta se, että muualla hyväksyttäisiin Ranskan kansalliskokouksen tavoin tämän kieltämisen kriminalisoivaa lainsäädäntöä.

15.3. 2014

Libanon

 

Osallistuin keskiviikkona 5.3. Ranskan presidentin Hollanden ja Libanonin presidentin Sleimanin johtamaan Libanonin kansainvälisen tukiryhmän kokoukseen. Suomella on jo monelta vuosikymmeneltä kokemusta Libanonin UNIFIL rauhanturvaoperaation arvostettuna joukkojen luovuttajana, nyt 350 sotilaan voimin, ja suomalais-irlantilaisen pataljoonan johtovaltiona.

Libanonin haurasta rauhaa ovat uhanneet terrori-iskut ja jatkuvasti kasvava, jo miljoonaan noussut pakolaisten määrä sisällissodan kourissa kamppailevasta naapurimaasta Syyriasta. Vaikka Libanon on ihailtavan avoimesti ottanut vastaan pakolaiset, joista useimmilla on vanhastaan siteitä naapurimaihin, on selvää, että tällainen pakolaistulva on alle viiden miljoonan asukkaan maalle suunnaton taloudellinen rasite ja uhkaa myös monien uskonnollisten ja etnisten ryhmien asuttaman ja oman sisällissotansa läpikäyneen mosaiikkivaltion vakautta. Hyvä uutinen on, että Libanonissa on kuitenkin kyetty sopimaan uudesta laajapohjaisesta kansallisen yhtenäisyyden hallituksesta.

Kokouksen puheenvuoroissa painottui tarve saada Syyrian sota päättymään tärkeimpänä keinona tukea myös Libanonia. Tämä ei kuitenkaan ole ihan nopeasti toteutumassa ja tarve tuen lisäämiseen Libanonille on huutava. Saatoinkin kokouksessa ilmoittaa Suomen uusista päätöksistä tukea Maailmanpankin ja UNICEFin uusia Libanon rahastoja yhteensä 8 miljoonalla eurolla sekä valmiudestamme osallistua Libanonin kansallisen armeijan koulutustukeen.

Suomelle kutsu kokoukseen, jossa kansainvälisten järjestöjen ohella olivat mukana vain kahdentoista maan edustajat turvaneuvoston pysyvät jäsenet, Saksa, Espanja, Italia, Japani, Saudi-Arabia, Norja ja Suomi on huomattava arvostuksen osoitus, joka myös velvoittaa meitä olemaan jatkossakin eri tavoin mukana Libanonia tukemassa.

9.3. 2014

 

EU, Ukraina ja Krimi

 

Tilanne Krimin niemimaalla näyttää tosiasialliselta Venäjän miehitykseltä. Se uhkaa vakavasti Ukrainan alueellista koskemattomuutta, jonka kunnioittamiseen myös Venäjä on sitoutunut. Meidän on EU:ssa jatkettava työtä sellaisen rauhanomaisen ja inklusiivisen ratkaisun aikaansaamiseksi maan poliittiseen ja taloudelliseen kriisiin, joka perustuu demokratiaan, oikeusvaltioon ja ihmisoikeuksien ja Ukrainan suvereenisuuden kunnioittamiseen ja jota kaikkien maan sisällä ja ulkopuolella tulisi tukea. Ne jotka toimivat pahempien ja väkivaltaisten vaihtoehtojen puolesta tulee tuomita ja eristää.

 

 

The EU, Ukraine and the Crimea

 

The situation in Crimea looks like a de facto Russian occupation, creating a serious threat to the territorial integrity of Ukraine, which also Russia is committed to respecting. We in the EU must continue to strive for a peaceful and inclusive solution to the country's political and economic crisis based on democracy, rule of law and respect for human rights and the sovereignity of Ukraine, which everyone inside and outside the country should support. Those working for worse and violent alternatives must be condemned and isolated.

 

1.3. 2014

  

Nyt on vaalittava Ukrainan eheyttä

 

Ukrainan tilanteesta on ollut vaikea kirjoittaa senkin vuoksi, että asetelmat ovat päivittäin ja jopa tunneittan vaihdelleet, ja oikean kuvan muodostaminen tapahtumista on ollut yhtä vaikeaa niiden keskellä kuin kauempaakin tarkkailtuna

 

Perjantaina allekirjoitettu, ukrainalaisten itsensä tekemä ja kolmen EU-maan ja Venäjän edustajien vahvasti tukema sopimus näytti legitiimiltä ja toimivalta pohjalta kriisin ratkaisemiselle. Se lopettikin yli sata kuolonuhria vaatineen väkivallan. Sopimus määritteli myös perustuslakimuutoksia myöten tavan, jolla edettäisiin uusiin vaaleihin, joiden kautta ukrainalaiset voivat vapaasti ja demokraattisesti valita johtajansa ja määrittää myös sen miten maa haluaa järjestää suhteensa EUhun ja naapurimaihinsa.

 

Muutosvoimat eivät tähän tyytyneet ja maan parlamentti, jossa presidentti Janukovitsilla oli vielä viikko sitten enemmistön tuki, otti ja erotti hänet. Janukovits katsoo kuitenkin edelleen olevansa maansa laillisesti valittu valtionpäämies. Jos ei Kiev häntä enää tunnusta, niin Harkova ja jo osin hajaantuneen Alueiden puolueen tukialue Itä-Ukrainassa voi edelleen niin tehdä. Tässä on mahdollisuus konfliktin jatkumiseen ja kärjistymiseen maantieteellisen jaon pohjalta.

 

Nyt on edelleen tärkeätä, etteivät mitkään ulkopuoliset toimijat ryhdy konfliktin osapuoliksi vaan jatkavat kaikin tavoin yrityksiä viedä muutosprosessi rauhanomaisesti kaikkien legitiimiksi tunnustamalla tavalla päätökseen.

 

22.2. 2014

 

We must safeguard the unity of Ukraine

 

It has been difficult to write about the situation in Ukraine also because it has been changing every day and even by the hour, and forming a coherent and correct picture about events has been just as difficult for those in the middle of them as well as for those observing them from futher afield.

 

The agreement signed on Friday was the work of ukrainians themselves with strong support from the representatives of three EU member states and Russia. It looked like a legitimate and workable basis for solving the crises. It put an end to the violence which had caused more than a hundred deaths. The agreement also defined the way including the constitutional changes through which to move forward towards new elections allowing the ukrainians to freely and democratically choose their leaders as well as to determine how the country wants to arrange its relations with the EU and its other neighbours.

 

The forces demanding change were not content with this and the country's parliament, where President Janukovich still had a majority a week ago, dismissed him. Janukovich however still regards himself the legally elected Head of State of the country. And if Kiev does not recognize him any longer then Harkov and the power base of his already partly disintegrating Party of the Regions in Eastern Ukraine may continue to do so. This means that the conflict may continue and exarbate on the basis of a geographical divide.

 

It remains thus important, that no outside actors become parties to the conflict and that they continue by all possible means to support efforts to conclude the reforms in the country in a manner recognized as legitimate by everyone.

 

22.2. 2014

 

Hallituspohjan räätälöinti 


Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori valitti viikko sitten haastattelussa, että kuuden puolueen hallituspohja on liian laaja: "Suomessa on ajateltu, että vaikeina aikoina laajapohjaiset hallitukset ovat arvo, koska ne pystyvät tekemään vaikeita päätöksiä. Tämä logiikka ei ole tällä vaalikaudella toiminut. Olisi ehkä tarvittu ideologisesti yhtenäisempi hallitus, joka olisi pystynyt tekemään päätöksiä."

Mielipide ei sinänsä yllätä, yrittihän hänen puolueensa jo hallitusneuvottelujen aikana välillä kapeampaa ja ideologisesti yhtenäisempää hallituspohjaa, mutta joutui toteamaan, ettei se lentänyt. Sinänsä voisin olla samaa mieltä siitä, että kapeampi ja yhtenäisempi hallituspohja olisi toivottava, mutta siitä mistä aloittaisimme kaventamisen olemme luultavasti eri mieltä.

Sitäkään käsitystä, etteikö päätöksiä olisi tehty, en allekirjoita. Vaikkeivät tehdyt päätökset kompromisseina aina sellaisenaan kaikkia tyydytäkään, luotan edelleen siihen, että niillä ja niiden edessä olevilla jatkopäätöksillä voidaan tehdä se mitä välttämätöntä on Suomen talouden kestävyyden turvaamiseksi – myös ja nimenomaan hallitusohjelman velvoitteen eriarvoisuuden kasvun estämisestä muistaen.

Kun seuraa opposition kanssa käytyä vuoropuhelua esim. kyselytunnilla, ei äkkiseltään tunnu siltä, että nykyisen hallituspohjan ulkopuolelta löytyisi halukkaampia vastuunkantajia. Olisi siksikin vastuutonta haikailla saatikka toimia nyt kapeamman hallituspohjan perään. Jos tällaiseen räätälöintiin ryhdytään, voidaan lopulta päätyä sellaiseen kukkaroon, jonne ei enää minkäänlainen eduskuntaenemmistö mahdu.

16.2. 2014

 

Jaettu Kypros – itseään suurempi kysymys

 

On kulunut jo yli viisikymmentä vuotta siitä, kun  vuonna 1960 itsenäistyneen Kyproksen kahden väestöryhmän välit kärjistyivät aseellisen konfliktin asteelle. Väliin tulleet YK:n rauhanturvajoukot saivat ammunnan loppumaan, mutta välitysyritykset, joista ensimmäinen tehtiin YK:n nimittämän sovittelijan Sakari Tuomiojan johdolla, eivät johtaneet tulokseen. Kahtiajako syveni, kun Kreikan silloisen everstijuntan etäpäätteet saarella yrittivät vallankaappausta, mikä laukaisi Turkin sotilaallisen intervention. Pohjoiseen perustettiin Turkin armeijan suojeluksessa vain Turkin tunnustuksen saanut Pohjois-Kyproksen tasavalta.

Kyproksen kysymyksen YK-prosessi on kuitenkin ollut aktiivisesti käynnissä n. kymmenen kertaa. Niiden välissä on ollut lyhyempiä ja pidempiä jääkausia. Kaiken kaikkiaan kuusi YK:n pääsihteeriä on pyrkinyt löytämään ratkaisun avaimia Kyproksen kysymykseen. Kurt Waldheim sanoi, että "Kypros oli pääsihteerikauteni kiittämättömin ja turhauttavin tehtävä".

Tätä taustaa vasten tämän viikon uutinen Kyproksen jälleenyhdistymisneuvottelujen uudelleenaloittamisesta on hieno asia. Vaatii nimittäin poliittiselta johtajalta nimenomaan johtajuutta, rohkeutta, päättäväisyyttä – ja ennen kaikkea ei-kyynistä uskoa- lähteä päämäärätietoisesti uuteen yritykseen. Kyproksen presidentti Nicos Anastasiadesilta ja kyproksenturkkilaisten johtaja Dervis Eroglulta tätä on löytynyt

Kansainvälisen yhteisön tehtävä on tukea YK:ta ja saaren kahden yhteisön johtajia näissä alkavissa neuvotteluissa. Kestävä ratkaisu Kyproksella on mahdollinen, mutta se vaatii nyt paljon työtä, ja nimenomaan päättäväisyyttä.

Ongelmat Kyproksen ja Turkin suhteissa ovat vuosikausia varjostaneet toimintaa monilla kansainvälisillä areenoilla, eivät vähiten Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja. Turkilta edellytetään, että se normalisoi suhteensa kaikkiin jäsenvaltioihin ml. Kyprokseen. On myös erittäin poikkeuksellista, että Kypros liittyi Euroopan Unioniin vuonna 2004 jakautuneena valtiona. EU-säännöstöä ei vain sovelleta saaren pohjoisosassa ennen kuin saaren jakokysymys ratkaistaan. Lisäksi Kypros sijaitsee maantieteellisesti hyvin haastavalla alueella, mm. hyvin lähellä Syyriaa. Kaikista näistä syistä on niin kansainvälisen yhteisön kuin saarelaisten oma etu, että Kyproksen jakokysymykseen löytyisi ratkaisu ja saarelaiset saisivat elää yhdessä rauhassa, myös uusia taloudellisia kasvumahdollisuuksia hyödyntäen.

Kyproksesta on tullut suomalaisille ns. kokoaan suurempi kysymys. Muistamme, että kymmenen tuhatta suomalaista on vuosien saatossa palvellut rauhanturvaajina Kyproksella. YK:n rauhanturvamissio Kyproksella täyttää tänä vuonna jo 50 vuotta. UNFICYP rauhanturvamission komentajanakin on toiminut peräti kaksi kertaa suomalainen: Ahti Vartiainen vv. 1994-1997 ja I.A.E. Martola vv. 1966-1969. Kaikki nämä tärkeää työtä tehneet suomalaiset ovat saaneet aikaan sen, että Suomessa tiedetään ja ymmärretään saaren ongelmia hyvin. Olemme kaikki nämä vuodet seuranneet jälleenyhdistymisponnisteluja, ja niin aiomme tehdä tälläkin kertaa, toivottavasti viimeisen kerran.

On syytä onnitella Kyproksen presidenttiä ja kyproksenturkkilaisten johtajaa siitä, että nyt saatiin tie jälleenyhdistymiselle taas auki.  

 

      

Aikaisemmat kirjoitukset: